Australian terrieri

Onko tämä rotu erityisen kova haukkumaan vai onko vika omistajassa? Naapurissa on kaksi urosta, 1- ja 2-vuotiaat. Omakotitalon piha on vain pari sataa neliötä, koppia ei ole. Koirat ovat todella paljon ulkona yksikseen ja haukkuvat kaikkia, jotka kulkevat aidan takaa (koiranulkoiluttajien vakioreitti). Mutta ei siinä kaikki. Kun meidän puolella joku edes hengittää ulkona, tulevat aidan taakse haukkumaan ja murisemaan. Kukaan ei koskaan ole meiltä päin tehnyt koirille mitään. Naapurista taas kukaan ei koskaan käske koiria olemaan hiljaa, mutta kylläkin olen kuullut, kun niille on sanottu, että ei saa tulla sisälle. On ruvennut pikku hiljaa ärsyttämään. Tämä naapuri ei muutenkaan ota millään muodoin muita huomioon - pienet lapsetkin ovat saaneet huutaa mielin määrin ulkona yömyöhään, joten turha on heille asiasta mitään sanoa. Koirat taitavat olla heille enemmänkin status symboli kuin mitään muuta.
2238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä oli vähän vastaava tilanne tuttavan naapurissa. Lähipiirin asukkaat kävivät aikansa pyytämässä, että tilanteeseen tulisi korjaus. Ei tullut. Lopulta he väsyivät ainaiseen räksytykseen ja ottivat yhteyttä poliisiin. Koira hävisi (kukaan ei tiennyt minne), mutta jonkin ajan kuluttua se tuli takaisin eikä enää haukkunut. Puskaradiosta kuultiin, että se oli ollut jossain koirakoulussa tai vastaavassa.

Äänestä

Haukkuminen ei useinkaan johdu rodusta vaan kaikki koirat voivat haukkua paljon ym. Ota ensiksi yhteyttä naapuriin mm. nimetön kirje tai nimellinen kirje ja jos ei auta niin silloin yhteyttä poliisiin. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haukkuu jatkuvasti kirjoitti:

Onko tämä rotu erityisen kova haukkumaan vai onko vika omistajassa? Naapurissa on kaksi urosta, 1- ja 2-vuotiaat. Omakotitalon piha on vain pari sataa neliötä, koppia ei ole. Koirat ovat todella paljon ulkona yksikseen ja haukkuvat kaikkia, jotka kulkevat aidan takaa (koiranulkoiluttajien vakioreitti). Mutta ei siinä kaikki. Kun meidän puolella joku edes hengittää ulkona, tulevat aidan taakse haukkumaan ja murisemaan. Kukaan ei koskaan ole meiltä päin tehnyt koirille mitään. Naapurista taas kukaan ei koskaan käske koiria olemaan hiljaa, mutta kylläkin olen kuullut, kun niille on sanottu, että ei saa tulla sisälle. On ruvennut pikku hiljaa ärsyttämään. Tämä naapuri ei muutenkaan ota millään muodoin muita huomioon - pienet lapsetkin ovat saaneet huutaa mielin määrin ulkona yömyöhään, joten turha on heille asiasta mitään sanoa. Koirat taitavat olla heille enemmänkin status symboli kuin mitään muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu