Olen pistänyt kolehtiin vanhoja ruplia, äyrejä,
zlotyja jne... Paljon nappeja on tullut laitettua.
Voishan kirkko ottaa tililtä suoraan, niin kuin
pankit tekevät. Antaisivat ihmisten käydä rauhassa
kirkossa, ettei heti olla rahaa mankumassa. Ehtoollisviiniäkin annetaan yleensä vain pieni pisara, joten ei sekään kalliiksi tule, öylätistä
puhumattakaan. Rahastuksen makua on kirkon touhuissa.
Kolehti
34
1277
Vastaukset
- einar iso-härkölä
Sattui kerran reilu pappi. Antoi pikarillisen
viiniä. Se oli joku vieraileva lähetyspappi.
Oman seurakunnan papit ei anna kuin tilkan. - ehtoollisella
Kun ehtoollinen oli nautittu, niin vierestä nousi
iso mies ja otti tukea ehtoollispöydästä. No hopeat
helähti lattialle ja kaikki katsoivat minua, niin
kuin olisin ollut syyllinen. Sen jälkeen en ole
käynyt siinä kirkossa ehtoollisella. Kas kun modernissa kirkossa on ehtoolliskaidekin niin hento ja taiteellinen, että ei se suomalaisen käsittelyssä
kestä. Menen mieluummin isoon ja vanhaan kirkkoon,
jossa on tukevat pelit. - eteisessä.
Kirkon eteisessä pitäisi olla vaivaisukko, jolle
voisi työntää lahjoitukset.- heimo heitto
Kirkossa vois olla rikkaitten puoli, vaikka oikea puoli, josta päästään taivaaseen ja köyhien puoli
( vasen puoli ) joilla ei ole varaa kolehtiin ja
joilta ei sitä kanneta. Niinpä voisi aina mennä sinne puolelle, joka sopii.
- viivatiina
en pennin hyrrää enkä sentin senttiä koska aina kerätään kirkon ulkomaan apuun mun mielestä suomessakin olis avun tarvitsijoita muunmuassa kivun hoitoon tarvittais varmaan rahaa joka sairaalassa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla.
- kolehtiin,
mutta kerjäläisille annan aina rahaa. Paitsi ehkä jos joku röyhkeästi kerjää viinaan.
Kerran Tallinnasa istui siisti harmaaparta vanhus rappusyvennyksessä hattu maassa. Minulla ei ollut sopivaa rahaa, mutta ukon hiljainen olemus jäi vaivaamaan. Kävin juomassa jotain jotta sain rahan särjettyä ja läksin etsimään ukkoa.
Ukko oli hävinnyt ja tunsin itseni pahanpäiväiseksi hölmöksi. - että tota...
Kirkot ostavat osakehuoneistoja keskeltä kaupunkia ja lähetystyöntekijöitä ei viittis auttaa. Parempi
kerätä läheteille rahat kirkkokansalta.
- hande
Pyhästi suntion silmiin.
Työnnän käteni syvälle haaviin.
Ja varastan muutaman kympin... Me Essolaiset emme pihistele kirkossa käydessämme, vaan laitamme kolehtiin mukavasti rahaa. Vanha provastimme onkin kovasti kiitellyt meitä siitä, että synnillisen Esso-elämämme vastapainoksi olemme erittäin esimerkillisiä seurakuntalaisia sunnuntaisin. Provasti onkin monesti Essolla kertonut, että jo kolehtihaavista sen näkee, milloin varakas isäntämies (kotivävy) Kalu-Kalle on kirkossa käynyt.
- niitä...
Meinaan...että...vois naispapit säikähtää...
niitä... kirjoitti:
Meinaan...että...vois naispapit säikähtää...
Kalu-Kalle on tahdikas mies, joten ei hän laita kolehtihaaviin mitään sopimatonta tavaraa. Kylämme nuori naispastorikin on niin ymmärtäväinen ihminen, että ei hänkään säikähdä Kalu-Kallen kolehtihaaviin laittamia suuria seteleitä.
Hövelin käytöksemme vuoksi vanha provastimme arvostaakin meitä essolaisia suuresti, mutta voi osasyynä olla sekin, että tarjoamme provastillemme aina Essolla keskarin. Vanha provastimme hallitsee myös nämä maalliset asiat, joten siksi hänen kanssaan yhteistyö sujuukin niin hyvin.
- unohtuisi, lue tuo
---1 Ja hän katsahti ja näki rikkaiden panevan lahjoja uhriarkkuun.
2 Niin hän näki myös köyhän lesken panevan siihen kaksi ropoa.
3 Silloin hän sanoi: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut.
4 Sillä kaikki nuo panivat lahjansa liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan, koko elämisensä, mikä hänellä oli." ////
ei se ratkaise paljonko panet uhriksi,vaan se paljonko jätät itsellesi,eli missä on sydämesi?- asia on niin
Asia on niin, että hädässä olevaa on autettava.
Mutta kirkko kylpee rahassa. Mie aina annan sille
miehelle, joka pyytää rahaa Prisman kulmalla.
Omille lapsille annan myös. - annan aina
kerjäläisille. Kerran Petroskoissa oli kirkon luona lauma lapsikerjäläisiä. Kaikki sanoivat noille ei pidä antaa mitään.
Katsoin poikaa, risaiset lenkkarit, naamassa ihottuma, liimasta vai huonosta ruuasta? Samanikäinen poika kuin itsellä. Temmoin ruplia, työnsin kouraan.
Sinänsä tuossa tapauksessa kaksipiippuinen juttu, mutta jos vanhemmat ei pidä yhtään huolta niin onhan heidän ruokaakin saatava. Toisaalta jos kukaan ei anna rahaa, huolehtiko näistä lapsista yhteiskunta? Ainakaan takavuosina, tämä sattui silloin.
Viipurissa homma oli toisenlainen, koska hyvistäkin kodeista olevat lapset huomasivat miten helposti rahaa voi puistaa turisteilta. - menee harakoille
annan aina kirjoitti:
kerjäläisille. Kerran Petroskoissa oli kirkon luona lauma lapsikerjäläisiä. Kaikki sanoivat noille ei pidä antaa mitään.
Katsoin poikaa, risaiset lenkkarit, naamassa ihottuma, liimasta vai huonosta ruuasta? Samanikäinen poika kuin itsellä. Temmoin ruplia, työnsin kouraan.
Sinänsä tuossa tapauksessa kaksipiippuinen juttu, mutta jos vanhemmat ei pidä yhtään huolta niin onhan heidän ruokaakin saatava. Toisaalta jos kukaan ei anna rahaa, huolehtiko näistä lapsista yhteiskunta? Ainakaan takavuosina, tämä sattui silloin.
Viipurissa homma oli toisenlainen, koska hyvistäkin kodeista olevat lapset huomasivat miten helposti rahaa voi puistaa turisteilta.Luin jostakin, että 70% menee siitä käsittelykuluihin.
menee harakoille kirjoitti:
Luin jostakin, että 70% menee siitä käsittelykuluihin.
saara, jossaan muoroos. Tua sun tai sen lehtikirijootuksen väittämä on aivan tuulestatemmattua asiaa,,perätöntä.
Tua 70% on justihin se osuus mikä sinne ulukomaille lähetetähän. 20% kaukuusta menöö hiippakuntatyöhän ja 10% jää omahan seurakuntahan näis keräyksiis. Tierän tämän asian varmuurella sanoa ku itte oon yhtenä päättämäs. Se mitä kirkko suomes ja pohojoosmais kerää on yksi turvallisimpia ja varmimpia kerääjiä. Suomes ei rahat häviä, ei ainakaan tähän mennees oo niin ollu. Oon pitkähän ollu myöskin mukana YK:n lastenavunjärijestön työs Unicefin kautta ja nekin rahat on niin kovan kontrollin alaasia notta ne menöö varmasti sinne minne ne on tarkootettukki meneväksi.
Kysyysinki tähän loppuhun jotta minkä muun instanssin kautta nämä ulukomaanavuut sitten pitääs kerätä, jos siihen suone kansankirkkoo ei kykene.??
terv. seppä ja pieni rehellinen Tiitu-kani pohojanmaalta.
- tekee kipeää
nuorempana poikana murtauduin kirkkoon, sen viinintakia. tuli poliisit paikalle ja laitoksella teki kipeää. erosin kirkosta.
- ____--___-___-___-
Suuri vääryys on myös kirkollisverossa. Kirkosta eronneena en yksityishenkilönä maksa sitä. Mutta mitä hyötyä firmalle on maksaa veroja organisaatiolle, mistä ei ole kerrassaan mitään apua?
Eipä ole näkynyt pappia siunaamassa uutta työkonettani....
=DW=mua seurakunta työllistää, tai teettää aina välihin jotaan. Saan sitten vahingon takaasin ku pääsen laskua kirijoottamahan.
Kyllä haukootuttaa jo niin makiasti, joutaas tästä jo vaakasuorahan. Soon varmahan tämä sareilima.
terv.
me Tiitun kans.- hyviä unia
seppäpohojanmaalta kirjoitti:
mua seurakunta työllistää, tai teettää aina välihin jotaan. Saan sitten vahingon takaasin ku pääsen laskua kirijoottamahan.
Kyllä haukootuttaa jo niin makiasti, joutaas tästä jo vaakasuorahan. Soon varmahan tämä sareilima.
terv.
me Tiitun kans.kun taivas tummuu
niin lamppu sammuu
hyviä unia
Kirkko rahastaa pelolla
kuolemanpelolla
kas kun heikkohermoisia
pelotellaan kadotuksella
ja nämä hullut työntää
satosia kohehtiin, että
tulis taivaspaikka hyviä unia kirjoitti:
kun taivas tummuu
niin lamppu sammuu
hyviä unia
Kirkko rahastaa pelolla
kuolemanpelolla
kas kun heikkohermoisia
pelotellaan kadotuksella
ja nämä hullut työntää
satosia kohehtiin, että
tulis taivaspaikkaJotaan aharistaa kuolemanpeleko, jotaan köyhtyminen.
Pelekoni noon ittelläniki, eniten pelekään katkeroitumista, eletylle elämälle. Sitä mä potkin persauksille pitkiillä sepään säärilläni ja toivon siinä onnistuvani. Ja se ilta pitääs olla aamua viisaampi.
Hyvää ja levollista yötä teille kaikille.
Kirijootellahan vaikka huomenehtoolla taas lisää.
terv.
tyytyväänen seppä ja nukkuva Tiitu kulta, täältä meiltä vaan.- l-h
seppäpohojanmaalta kirjoitti:
Jotaan aharistaa kuolemanpeleko, jotaan köyhtyminen.
Pelekoni noon ittelläniki, eniten pelekään katkeroitumista, eletylle elämälle. Sitä mä potkin persauksille pitkiillä sepään säärilläni ja toivon siinä onnistuvani. Ja se ilta pitääs olla aamua viisaampi.
Hyvää ja levollista yötä teille kaikille.
Kirijootellahan vaikka huomenehtoolla taas lisää.
terv.
tyytyväänen seppä ja nukkuva Tiitu kulta, täältä meiltä vaan.nuo---pitkiillä sepään säärilläni niin et taida tietääkkään,että hämeessä on sen niminen baari kun pitkä seppä.siellä kun pitkä seppä oli kuulemma niin pitkä että pajansa katossa olevasta reiästä katseli keitähän asiakkaita mahtaa tulla.?
olen siinä pajassa käynyt,mutta seppä oli jo muuttanut paremmille 'takoma maille'.
lännenhunttari - pappi käyny
perikunnan peltoja ja metsää ynnä talonrötisköö siunaamassa, mutta veron perii seurakunta silti joka vuosi ilman vastinetta.
Kummallista on, että kiinteistötkin kuuluu kirkkoon, vaikkei niiden omistajat kuulu. Valtio ja kirkko pitää täysin erottaa toisistaan. Kirkoilla on kyllä omaisuutta millä tuottaa ja kattaa kulunsa. milloinkaan kolmen firmani kautta ole (joutunut) maksanut kirkollisveroa?
Onko meillä eri lait.
En edes yrittäjänä maksanut kuin työtuloverosta kirkollisveroa, en pääomatuloista jotka aikoinaan olivat huomattavasti suuremmat kuin tulovero-osuus yritysten tuloista.
Viittaan tällä siihen osuuteen, mitä nettovarallisuuspykälän mukaan verottaja määräsi maksettavaksi joko työtulona tai siitä osasta, joka verotettiin pääomatulona.
Minulla ennen sairasstumista nettovarallisuuteen perustuvat ja pääomaverona perittävä vero oli noin 70% yritystuloista ja loppu normaalia työtuloa.
Ei siis mistää osinko tai myyntivoitoista ollut kysymys, ainoastaan ns. nettovarallisuus säädöksistä ja sen verokohtelusta.- ___-__-__-__-
emw34 kirjoitti:
milloinkaan kolmen firmani kautta ole (joutunut) maksanut kirkollisveroa?
Onko meillä eri lait.
En edes yrittäjänä maksanut kuin työtuloverosta kirkollisveroa, en pääomatuloista jotka aikoinaan olivat huomattavasti suuremmat kuin tulovero-osuus yritysten tuloista.
Viittaan tällä siihen osuuteen, mitä nettovarallisuuspykälän mukaan verottaja määräsi maksettavaksi joko työtulona tai siitä osasta, joka verotettiin pääomatulona.
Minulla ennen sairasstumista nettovarallisuuteen perustuvat ja pääomaverona perittävä vero oli noin 70% yritystuloista ja loppu normaalia työtuloa.
Ei siis mistää osinko tai myyntivoitoista ollut kysymys, ainoastaan ns. nettovarallisuus säädöksistä ja sen verokohtelusta.Riippuu tietenkin missä maassa olet ollut. Mutta suomessa yritys aina maksaa myös kirkollisveroa. Se on eräs asia, mistä vapaa-ajattelijat ovat koittaneet saada lakimuutosta.
Asiaa hämärtää se, että yritysten osalta ei puhuta mitään kirkollisverosta vaan nimike on yhteisövero. Yritykset eivät maksa kirkollisveroa, mutta osakeyhtiöiltä ja osuuskunnilta kerätään yhteisöveroa. Veron määrä on 26% yhteisön verotettavasta tulosta. Tästä 98,25% menee valtiolle ja kunnille - kirkon osuus on 1,75%.
Ainoa tapa vältää sen maksaminen on olla freelancerina ja kirkosta eronnut. Ei ole yrittäjän statusta, vaikka käytännössä toimiikin yrittäjänä. Lehtimiehet, valokuvaajat jne keikkatyöläiset ovat yleensä freenä. Mutta yritystä ei voi pyörittää maksamatta veroa myös kirkolle, jos kyseessä on joko osakeyhtiö tai osuuskunta. Henkilöyhtiössä ihminen maksaa veronsa omasta pussistaan Ammatinharjoittaja jos on eronnut kirkosta, ei maksa kirkollisveroa.
Mutta välillisesti kirkko kyllä ottaa omansa jokapaikassa. Jos ostaa tukusta jotain, käytännössä aina on kyseessä oy, joka maksaa kirkollisveroa, eli perii sen asiakkailtaan. Eli asiakas joutuu maksamaan kirkollisveroa vaikka uskoisi pölynimuriin.
=DW= ___-__-__-__- kirjoitti:
Riippuu tietenkin missä maassa olet ollut. Mutta suomessa yritys aina maksaa myös kirkollisveroa. Se on eräs asia, mistä vapaa-ajattelijat ovat koittaneet saada lakimuutosta.
Asiaa hämärtää se, että yritysten osalta ei puhuta mitään kirkollisverosta vaan nimike on yhteisövero. Yritykset eivät maksa kirkollisveroa, mutta osakeyhtiöiltä ja osuuskunnilta kerätään yhteisöveroa. Veron määrä on 26% yhteisön verotettavasta tulosta. Tästä 98,25% menee valtiolle ja kunnille - kirkon osuus on 1,75%.
Ainoa tapa vältää sen maksaminen on olla freelancerina ja kirkosta eronnut. Ei ole yrittäjän statusta, vaikka käytännössä toimiikin yrittäjänä. Lehtimiehet, valokuvaajat jne keikkatyöläiset ovat yleensä freenä. Mutta yritystä ei voi pyörittää maksamatta veroa myös kirkolle, jos kyseessä on joko osakeyhtiö tai osuuskunta. Henkilöyhtiössä ihminen maksaa veronsa omasta pussistaan Ammatinharjoittaja jos on eronnut kirkosta, ei maksa kirkollisveroa.
Mutta välillisesti kirkko kyllä ottaa omansa jokapaikassa. Jos ostaa tukusta jotain, käytännössä aina on kyseessä oy, joka maksaa kirkollisveroa, eli perii sen asiakkailtaan. Eli asiakas joutuu maksamaan kirkollisveroa vaikka uskoisi pölynimuriin.
=DW=Hiararkiassa alin on maksaja, siis kuluttaja.
Voisin kyllä selittää, maksaako osakeyhtiökään ja kuinka paljon esimerkkisi mukaista "kirkollisveroa". sillä on monta laillista ja käytettyä keinoa saada toista kautta paljon enemmän kotiutettua, kuin esillä oleva kirkollisvero.
Siksitoisekseen, henkilöyhtiöt ovat yhtiöitä ja kuten sanoin omalta kohdaltanikin, niin yhtiöni ei maksanut lainkaan kirkollisveroa.
- Tanya.H
Laittaa takista irronneen napin.
Kolehdinkerääjä ei hymyillyt, mutta ei se olis hymyillyt vaikka olisin laittanut 1000 euroa.
Tylsiä tyyppejä kirkossa.- vaikka
olen pienituloinen. Oma seurakuntani (ort.) ei ryve rahassa, vaikka tiedän, että on tosirikkaitakin seurakuntia.
- __--____-_--_--__
vaikka kirjoitti:
olen pienituloinen. Oma seurakuntani (ort.) ei ryve rahassa, vaikka tiedän, että on tosirikkaitakin seurakuntia.
Tuo on mielenkiintoinen reliikki koko kirkollisvero. Se kylläkin on paikallinen, eli jokin kirkkovaltuusto päättää sen. Mutta vero kannetaan valtiollisesti ja jaetaan sitten.
Oletko muuten miettinyt, että kirkkoja on monenlaisia. Muhamettilaiset kebabinpitäjät kyllä maksavat luterilaisille ja ortodokseille veroja, mutteivat tietojeni mukaan saa valtiolta suoraan yhtään mitään verotukia uskonnolleen. Avustuksia jne jonkin verran.
Eli kun ostat kebabin, maksat samalla rahaa jollekin seurakunnalle. Mutta et kebab-yrittäjän seurakunnalle.
Kirkon veronkanto-oikeus pitäisi ehdottomasti poistaa. Maassa uskonvapaus noin periaatteessa. Mutta käytännössä se tarkoittaa luterilaisia ja ortodokseja. Olen minä kummissakin kirkoissa joskus aina käynyt, ei siinä mitään. Mutta en edes tiedä, missä lähin moskeija on. Kerran olisi ollut mahdollisuus käydä Mormoonien kirkossa, ennen kuin se vihittiin. Vähän jäi harmittamaankin, kun jäi käymättä. Sinne ei nimittäin pääse kuin uskoon kuuluvat nykyään.
Se ekumeeniasta.
=DW= - hannes hoo
vaikka kirjoitti:
olen pienituloinen. Oma seurakuntani (ort.) ei ryve rahassa, vaikka tiedän, että on tosirikkaitakin seurakuntia.
Ortodoksit nappasee enemmän kirkollisveroa.
- auroora...
hannes hoo kirjoitti:
Ortodoksit nappasee enemmän kirkollisveroa.
Olitpas tohelo kun sormesi leikkasit.
Yritä nyt hoitaa hyvin.
Eläkä laske sitä mätänemään.
Mie kerran Lapissa ostin terävän
lapin puukon ja kun leikkasin sillä
juustoa palaselle, niin yht´äkkiä
oli peukalon pää palasella. Verta
tuli kuin lahtiaiasta, mutta samalla
muistin, että autossa on ensiapulaukku
ja pistin tosi komeen tupon siihen.
Sitten ajelin etelään tuppo sormessa.
Hyvä tyyppi sinä olet, vaikka ei noi
kirkon asiat minun mielestä olekaan
oikein kunnossa. auroora... kirjoitti:
Olitpas tohelo kun sormesi leikkasit.
Yritä nyt hoitaa hyvin.
Eläkä laske sitä mätänemään.
Mie kerran Lapissa ostin terävän
lapin puukon ja kun leikkasin sillä
juustoa palaselle, niin yht´äkkiä
oli peukalon pää palasella. Verta
tuli kuin lahtiaiasta, mutta samalla
muistin, että autossa on ensiapulaukku
ja pistin tosi komeen tupon siihen.
Sitten ajelin etelään tuppo sormessa.
Hyvä tyyppi sinä olet, vaikka ei noi
kirkon asiat minun mielestä olekaan
oikein kunnossa.kauniista sanoostasi. Ei haittaa mitään vaikka tuasta ny kirkko asiasta ei niin justihin samaa mieltä ollakaan.
Se vanha vänrikki, Vänrikki Stoolin tarinois sanoo jotta: "kun on suurin meillä yhtä, niin pienimmätkin tasataan"
Mun pitää lähtiä lampsimahan tästä tuanne talleille. Ölijyjen vaihtoa ja sellaasta huoltohommaa, tuohon omahan rekkahan.
Sillä lähäretähän maanantaina taas tienpäälle.
Kirijoota aina tualla samalla nimimerkillä niin mä tunnistan Sut muiren joukoosta, kiva Auroora.
Kyllä se tua sormi tuasta ruvettuu.
Hei ny ja hyvää launtaipäivää sinne Sinulle.
terv. me Tiitun kans täältä kotoa.
- persaukinen ?
Lähetä osoite,niin saat postitse apua.Lähetän :
Vanhoja ruplia,äyrejä,zlotyja, nappeja,neppejäkin.
Ole hyvä ! - Anonyymi
Miten sitten palomies pärjää,jos ei ole tätä tyyliä lyhyt ja pitkä kolehti haavi, Nivala ainakin on kolmelman version tehnyt kori malli,liekö laillinen,ei pysy kädet kurissa kaikilla Nivala kirkko.
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34787091 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12561Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692338- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217