Rotuehdotuksia

Viisaammat rotutietäjät, haluaisin koiran seuralaiseksi ja harrastuskaveriksi. Mutta ongelmana on, etten ole mikään rotuasiantuntija, joten pyytäisin apua oikean rodun valintaan.

Toivoisin koiran olevan lähinnä seuraavan lainen:

turkki ei ole hirveästi likaa keräävä

sopeutuu eri auinoloihin, koska asun kerrostalossa, enkä tiedä, muutanko maalle vai säilytänkö paikkani taajamassa

sen verran voimakas, että jaksaa vetää kelkkaa tai kärryjä, jossa on alle 10-vuotias lapsi (oikean painoinen) kyydissä

saa koulutettua olemaan turhia haukkumatta. Ovikellon soidessa saa haukkua, muttei välttämättä sitäkään

kestää ainakin kohtuullisen hyvin pakkasta

ensimmäinen koirani, mutta olen valmis kasvattamaan koiran minkä neuvojen mukaan hyvänsä, koska tiedän eri rotujen olevan koulutukseltaan monen sorttisia. hallitsen kyllä kohtuullisen temperamentinkin koiralta

tulee toisten koirien kanssa toimeen

tykkää uimisesta

ei liian pitkälle jalostettu, vaan aktiivinen ja liikkuvainen, eikä kovin sairas (ei siis täydelliseen näyttelykuntoon jalostettua)

olisi myös suhteellisen harvinainen (jostakin syystä semmoiset >>ei kovin yleinen>>-rodut minua kiinnostaisivat)

Suunnilleen tämän laisen koirarodun siis vartoisin löytäväni. Joten jos autatte rotuvalinnassa minua, olisin kiitollinen. Voitte myös itse kertoa tietojanne ehdottamistanne roduista tai opastaa parhaimmille tietolähteille. Kiitos jo etukäteen :-)

Vilkaisen tätä sivustoa pari kertaa päivässä.
14591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kirjoitin: >>sen verran voimakas, että jaksaa vetää kelkkaa tai kärryjä, jossa on alle 10-vuotias lapsi (oikean painoinen) kyydissä>>

Sanotaan nyt tarkemmin, että kyllä aika lailla alle 10-vuotias lapsi, jolla on painoa ainakin alle 30 kiloa. Kyllä 10-vuotias lapsi taitaa olla jo liian raskas monien rotujen vedettäväksi. Tai enpä tiedä, mutta kiitos, jos johdatatte minut sopivan rodun jäljille. Kyllä kai sen koirasta huomaa, miten kevyeltä taakat siitä vetäessä tuntuvat. Tietysti varovainen tässä kumminkin pitää koiran suhteen olla.

Äänestä
  • Oletko aivan varma että pitää kyetä vetämään lasta? On varmasti moniakin jotka pystyy siihen jopa ilman kelkkaa tai pulkkaakin ja lunta ja jäätä.

    Mutta onko se todellakin tarpeellista?

    Nimittäin eikö lapsi haluaisi todennäköisesti itsekin käydä koiraa taluttamassa?

    Silloin voisi olla parempi kääntä kuitenkin katsetta sellaisen pienemmän hauvan puoleen kuin minkään ison vetokoiran.

    Muksu on kuitenkin kotona vielä melkein puolet koiran elämästä.

    Äänestä


  • yhtä asiaa kirjoitti:

    Oletko aivan varma että pitää kyetä vetämään lasta? On varmasti moniakin jotka pystyy siihen jopa ilman kelkkaa tai pulkkaakin ja lunta ja jäätä.

    Mutta onko se todellakin tarpeellista?

    Nimittäin eikö lapsi haluaisi todennäköisesti itsekin käydä koiraa taluttamassa?

    Silloin voisi olla parempi kääntä kuitenkin katsetta sellaisen pienemmän hauvan puoleen kuin minkään ison vetokoiran.

    Muksu on kuitenkin kotona vielä melkein puolet koiran elämästä.

    Suvussa kun on aika pieniä lapsia -vuoden, parin, muutaman ikäisiä-, joista ei välttämättä vielä ole koiran taluttajiksi. Vähän liian varovainen olin sanoissani , kun kirjoitin >>alle 10-vuotias>>, kun pitäisi kirjoittaa >>alle 6-vuotias>>.

    Mutta tuo isosveitsinpaimenkoira, jota tuo alempi ehdotti, vaikuttaa ihan kelvolta valinnalta. Siitä sain netin googlen kautta ihan positiivisen vaikutteista tietoa. Vaikuttaa minulle sopivalta rodulta, mutta rotuehdotuksia otan yhä vastaan. Tämä isosveitsinpaimenkoirakin oli minulle ennestään vieras rotu.

    Minun tutuillani on saksanseisoja ja kaukasianpaimenkoira, jotka eivät paljoa vedä hihnassa, vaan huomaavat heti, kun se on kireä ja hieman rauhoittavat kulkua. Niitä pystyy lapsetkin taluttamaan, varsinkin kun ne ovat varsin lapsirakkaita koiria. Silti ne myös vetävät mielellään kelkkaa, jossa lapsi on kyydissä. Eli sekä osaavat olla vetämättä että vetävät kunnolla. Sillain minäkin tietysti sitten yritän koirani kouluttaa -kulkemaan hihnassa liikaa vetämättä-. Haaveenanikin kun on ollut pitkään joku keskikokoinen tai iso rotu.

    Mutta kiitos vastauksesta ja neuvoista.

    Äänestä

Hanki joku mukava sekoitus.

Äänestä

ihmisten uusavuttomuus!!!! Nykyään tiedon saanti on yksinkertaista. Netti on pullollaan kertomuksia ja tietoja eri koiraroduista, kirjastoista saa lainattua rotutietoa. MIKSI pitää kysyä vierailta ihmisiltä netin kautta.
Tehkää hyvänen aika taustatyöt itse. Kuka sen paremmin tietää kuin te itse minkä rotuisen koiran haluatte.
Provoina näitä pidän tai paremmin ajankuluna.

Äänestä
  • Jotkut ihmiset vain haluavat aloitta tai päättää rotuvalintansa pienellä viihteellä. Tämän ja muiden viihdelähteiden, kuten Ilta-sanomien Hauvakoneen, kautta myös iskee kiinnostus joihinkin rotuihin muita enemmän, jos rotupäätös tuntuu muuten liin vaikealta.

    Äänestä

Minullekin tuli mieleen isosveitsinpaimenkoira. Sen vahtitaipumuksia on kumminkin hillittävä jo sen ollessa pentu/nuori, mutta kerrostalossa asuessa sen ainakin uskoisi pääsevän näkemään paljon vieraita ihmisiä ja tottuvan niihin. Se voi olla myös aika temperamenttinen.

Minulle tuli hyväksi ehdotukseksi mieleen myös kiharakarvainen noutaja. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiharakarvainennoutaja http://www.kiharakerho.net/ Niitä rekisteröidään Suomessa vuosittain noin 50 yksilöä. Kihara on voimakas, melko säänkestävä, aktiivinen, lapsirakas sekä ehkä melko temperamenttinen. Sillä saattaa esiintyä myös suojelutaipumusta, joten se tarvitsee kunnollisen tapakasvatuksen. Oikein kasvatettuna se on kaikille avoin ja ystävällinen.

Äänestä

Kylläpä osui sopivasti tuo isosveitsinpaimenkoira. Ja myös kiharakarvainen noutaja. Vaikuttavat ihan siedettäviltä roduilta minun elämääni. Isosveitsinpaimenkoira oli minulle ennestään tuntematon rotu. Tuosta kiharasta muistan jotain aiemmin kuulleeni, mutten ole koskaan katukäytävällä semmoista nähnyt.

Kyllä nämä kaksi rotua riittävät varmaan minulle valinnantekoon. Mutta voi minulle edelleen lisääkin rotuehdotuksia kirjoittaa.

Kiitos vastauksistanne, niistä oli paljon hyötyä!

Äänestä

  • rotuvalinnan vaikeuksiin kirjoitti:

    Tässä linkissä on mukava ja hauska kone joka selvittää sdulle parhaiten mikä rotu vastaa parhaiten toiveitasi.
    http://www.iltasanomat.fi/hauvakone/

    ..pelkkää viihdettä se vain!

    Äänestä

  • Katsopas vielä Bouvier, varsinkin narttu sellainen.

    Äänestä

  • Jaska12 kirjoitti:

    Katsopas vielä Bouvier, varsinkin narttu sellainen.

    Siinä olisikin ihan hyvä rotuvalinta minulle. Mutta olen nyt kumminkin päättänyt hankkia isosveitsinpaimenkoiran. Kiitos vastauksesta!

    Äänestä

  • koira haaveena kirjoitti:

    Siinä olisikin ihan hyvä rotuvalinta minulle. Mutta olen nyt kumminkin päättänyt hankkia isosveitsinpaimenkoiran. Kiitos vastauksesta!

    Teettää vaan työtä että sellaisen saa. Suomessa ei taida tällä hetkellä olla syntymässä pentuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koira haaveena kirjoitti:

Viisaammat rotutietäjät, haluaisin koiran seuralaiseksi ja harrastuskaveriksi. Mutta ongelmana on, etten ole mikään rotuasiantuntija, joten pyytäisin apua oikean rodun valintaan.

Toivoisin koiran olevan lähinnä seuraavan lainen:

turkki ei ole hirveästi likaa keräävä

sopeutuu eri auinoloihin, koska asun kerrostalossa, enkä tiedä, muutanko maalle vai säilytänkö paikkani taajamassa

sen verran voimakas, että jaksaa vetää kelkkaa tai kärryjä, jossa on alle 10-vuotias lapsi (oikean painoinen) kyydissä

saa koulutettua olemaan turhia haukkumatta. Ovikellon soidessa saa haukkua, muttei välttämättä sitäkään

kestää ainakin kohtuullisen hyvin pakkasta

ensimmäinen koirani, mutta olen valmis kasvattamaan koiran minkä neuvojen mukaan hyvänsä, koska tiedän eri rotujen olevan koulutukseltaan monen sorttisia. hallitsen kyllä kohtuullisen temperamentinkin koiralta

tulee toisten koirien kanssa toimeen

tykkää uimisesta

ei liian pitkälle jalostettu, vaan aktiivinen ja liikkuvainen, eikä kovin sairas (ei siis täydelliseen näyttelykuntoon jalostettua)

olisi myös suhteellisen harvinainen (jostakin syystä semmoiset >>ei kovin yleinen>>-rodut minua kiinnostaisivat)

Suunnilleen tämän laisen koirarodun siis vartoisin löytäväni. Joten jos autatte rotuvalinnassa minua, olisin kiitollinen. Voitte myös itse kertoa tietojanne ehdottamistanne roduista tai opastaa parhaimmille tietolähteille. Kiitos jo etukäteen :-)

Vilkaisen tätä sivustoa pari kertaa päivässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu