viime vuodesta noussut vaikka arvonlisäveron alennuksen myötä lupasivat että otetaan huomioon hinnoittelussa. Ottivat todellakin huomioon kun käärivät veroalennuksen omiin taskuihinsa ja lisäksi saman verran vielä entiseen taksaan lisää. Näin asiakkaita taas härskisti höynäytettiin.
Partureilla
hinta
171447
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos autokorjaamoilla on taksana 70-100 e tunti. Mikäs tekee parturin työstä niin huonon että 20e ja 40 minuuttia olisi liikaa. Tai 25 euroa ja puolituntia. Molemmat taksat ovat halpoja. Sähkökulut, palkankorotukset, materiaalit, siivoomiset, Lauantailisät, verot, kesälomakorvaukset, sairaslomat, vuokrat, Ylityöt, myrkyt jota käsitellään, Työkalut ja niiden huolto, ja moni muu. Miten kehtaat edes mainita että joku saa liikaa fyrkkaa. Hyvä kun saavat 1000 euroa käteen kuussa. Sekös sinua kadehdittaa. Taantuma on iskenyt myös partureihin. Voithan leikata myös itse itsesi.
Samaa mieltä, et halpaa on ainakin miesten leikkaukset.
Koita nyt edes vähän löytää järkeä itsestäsi; mietippä hieman yritysten perustamis- ja ylläpitokustannuksia. Parturi ostaa sakset ja peilin, autokorjaamolle on hankittava satojen tuhansien eurojen mitta- ja testauslaitteet!
torikadulla.Ei paha hinta nopeasta palvelusta.
Niinpä sanoinkin. En kait missään olekaan väittänyt että parturit tulisi saada 70-100 euroa työstään. Mutta 20 euroa on ihan eri hinta kuin autokorjaamoiden. Toisekseen ei se parturi saa katetta myydyistä tavaroista, koska eihän sitä pakoputkea laiteta päähän josta voisi tulla se toinen satku katetta. Pitää vielä lellit ja vakuutuksetkin maksaa. Että sinä äly hoi mieti tarvitseekos se parturi sen 20 eurosen että selviävät. Mieti älykkäästi, ja voithan itsekkin alkaa leikkaamaan päitä niin pääset kunnolla rikastumaan. Luuseri.
Minä kävin pitkään kalliilla parturilla, mutta kun tukasta otettiin, pyynnöstäni huolimatta, vain vähän latvoja, vaihdoin sitten uuteen parturiin. Nyt hinta edullinen 15,00€ ja hyvä työ, saan juuri niin lyhyen tukan kun haluan.
niin sitä pitää!!!
paljon huudella?
Kysymys oli arvonlisäveroalennuksen kohdentamisesta. Lainlaatijan tarkoituksena oli että asiakkaitten maksaman hinnan piti alentua vaan parturit kääräisi hyödyn omaan taskuunsa . Kaikki parturit joilla olen asioinnut ovat olleet hyvin ammattitaitoisia ja lisäksi ovat suoriutuneet työstä rahastuksineen 20 minuutissa. Yhdeltäkään en ole koskaan pyytänyt minkäänlaista kuittia eikä yksikään ammatinharjoittaja ole koskaan sellaista tyrkyttänytkään. Mitenkähän hoitavat kirjanpitonsa ja verotuksensa. Kolme asiakasta tunnissa á 20 € tekee normaalin kertolaskun mukaan 60 €/h ja sehän vastaakin jo hyvinkin korkealle koulutetun kuukausipalkkausta.
Silloin aikoinaan,kun alv tuli pakolliseksi myös kampaamopalveluihin,niin lyönpä vaikka vetoa ettei yksikään parturi nostanut hintoja 22%.Verot maksettiin suurimmaksi osaksi omasta palkasta,Hinnat eivät ole juurikaan nousseet näiden vuosien aikana....Siis miksi pitäisi alentaa hintoja,siksikö että tulisi konkursseja enempi Ne partutit jotka leikkaavat hiukset 15 euroon,eivät maksa siitä veroja... ei pysty. Eikä partureiden saksetkaan ole halpoja ja aine kustannukset ja vuokrat ovat nousseet.Edellä mainittujen tulisi myös laskea ja myös muut elinkustannukset silloin vois vähän harkita.... Kateus se on joka vie kalatkin vedestä... kannattaisko keskittyä ihan omaan elämään...
itse sillä 15e,yksi työkaveri tässä kerran kehui kanssa käyvänsä niin halvalla parturilla,oli vielä halvempi kun tuo 15e!!!!!
Niin miten hoitavat asiansa. Maksavatkos veroa, onko liian monta kahvituntia. Saavatkos kerättyä nyt miljoonat sitten. Voi sua reppanaa. Missäs sun oikeat murheet oikein ovat. Etkös ymmärrä että on myös menoja. Oletkos koskaan ollut yrittäjä. Kokeile niin näet. Montakos parturia olet nähnyt rikastuvan. Harvassa ovat. Eivät itke ainakaan palkan korotuksia, koska niitä ovat tuskin nähneetkään. KATEUS SE KATEUS.
Saisivat poistaa kaikilta arvonlisäveron, että saatais kaikki tasapuoliseksi tässä maassa. Sossut sais maksaa omat menonsa. Lääkärit pantais maksullisiksi vakuutusten kautta. Se maksaa joka sairastaa. Yrittäjät pitävät koko sossulaumaa pystyssä tässä maassa johon pitäisi saada loppu. Kaikki siivellä elääjät kuuluu sillan alle mätänemään. Eläkkeet tulee maksaa joka on omasta pussista maksettu aikanaan.
Kyllä kuittitulee aina maksusta, siis siitä 15,00€. Eikä tämä ole mikään "pimeä" parturi, rehellinen yrittäjä hän on.
Myöskin asiakkaita hänelle riittää, ei minun tarvitse häntä mainostaa täällä.
Kuule, nyt olet myöhässä se Amerikan juna meni jo, sen mallin seurauksia korjataan monta monta vuotta.
Nyt sinnekin haetaan Pohjoismaista mallia, sielläkin nähdään mitä vapaa "ryöstäminen" saa aikaan.
Suomessa on pien yrittäjiä ryöstetty surutta useita vuosia. Otetaan kaikki mitä tienataan. Miksi ei esimerkiksi yrittäjillä ole esimerkiksi ansaittuja palkallisia vapaita, pekkasia ym mitä muilla on . Jos he maksavat alvit 22 jokaisesta myymästään tavarasta kuuluisi osa mennä palkallisiin vapaisiin josta kertyisi lomarahaa myöskin heille.Kokoomus on ajanut kohta 40 vuotta yrittäjien etuja tuloksena 0 tai miinus. Ei mitään saaneet aikaan vuosien varrella. Päinvastoin kaikki ryöstetään laillisella paperilla jota ollaan hyväksytty kabineteissa. Paskapuolue yrittäjien asialla.
tehdä työt ilman voittoja!!