Testamentin voima?

Henkilö A on testamentannut omistamansa asunnon kasvattipojalleen B jota ei kuitenkaan ole virallisesti adoptoitu.

Henkilö B on naimisissa ja heillä on yksi lapsi.

Nyt käy kuitenkin niin, että henkilö B kuolee ennen kuin A.

A on jo niin vanhuudenhöperö, ettei testamentin laillisesta muuttamisesta tule mitään.

Kun henkilö A aikanaan kuolee, onko henkilön B puolisolla tai lapsella oikeutta perintöön ja jos on, korotetaanko perintöveroa?

Henkilöllä A on vain toissijaisia perillisiä, eli siskojen ja veljien lapsia, koska henkilön sisarukset ovat jo kuolleet.

Mikä on heidän osuutensa perinnönjaossa?
4682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Testamentin saajan B kuoltua ennen testaattoria A, niin testamentti on valitettavasti tehoton, koska B adoptoimattomana kasvattina ei ole A:n perillinen, eli hänen lapsensa eivät ole sijaantulijoita.
A:n ilmeisen miehekkäästä tarkoituksesta huolimatta perintökaaren mukaan perintö on menossa A:n kuoltua hänen kuolleiden sisarustensa lapsille.
En uskalla arvioida olisiko oikeudessa mitään menestymisen mahdollisuutta vedota testaattorin todellisena tarkoituksena olleen antaa perintö kasvattinsa kuoltua hänen lapsilleen.
Onko testaattori lääkärinkin mukaan jatkuvasti niin "tööt", ettei hän kykenisi jonakin selkeämpänä päivänä tarkoituksensa ilmaisemiseen todistajien paikalla ollessa.

Äänestä
  • arvioita?

    Testamenttaaja A:lla on todettu altzheimer joitakin vuosia sitten, joten ilmeisesti testamentin moite kaataisi mahdollisen uuden testamentin heti, jos on muutenkaan oikein muutattaa testamenttia siinä tilassa.

    Olisiko B:n leskellä tai hänen lapsellaan mahdollisuuksia jos A:n kuoltua hänen toissijaiset perillisensä eivät ryhdy perintöön ja mahdollisesti tekisivät luovutuksen joko B:n lesken tai lapsen hyväksi, vai meneekö talo armotta valtiolle?

    Entä jos toissijaisten perillisten kesken ei synny sopua asiasta?

    Äänestä

  • onko muita kirjoitti:

    arvioita?

    Etpä taida itsekään uskoa setäänsä tai enoansa perivän koko joukon (sijaantulijoineen) luopuvan perinnöstään vapaaehtoisesti, kun vetoat testamenttiin ja testaattorin oikeana tarkoituksena olleen perinnön meneminen B:n lapsille. Jos kaikki perilliset hyväksyvät testamentin tulkinnan, niin valtiokonttori ei ole osapuolena.

    Kannattaa tunnustella perillisten mielipiteitä, mutta kannat voi muuttua kuoleman tapahduttua. Varminta on käydä testaattorin kanssa hoitavan lääkärin vastaanotolla, että antaako lääkäri lausunnon testamentin lisäyksen ymmärtämisestä.
    Puoltavan lääkärinlausunnon kera testamentin lisäys laadittuna kuten testamentti kelvollisten todistajien paikalla ollessa pätee melkoisella varmuudella oikeudessakin.
    Yksikin perillinen voi kieltäytyä sovintojaosta tai voi nostaa kanteen testamenttia vastaan.

    Äänestä

Muallikko selvitti asian PK 11:6:n mukaisesti oikein.

Uuden testamentin laatiminen ei mahdollisesti enää onnistuisi pätevästi.

6 §:n tulkintaohje on kuitenkin toissijainen siihen nähden, että voidaan osoittaa testaattorin tarkoituksen (alun perin) olleen toinen. Olosuhteet ko. tapauksessa voinevat viitata siihen, että testaattori tarkoitti suosia testamentillaan myös kasvattipoikansa jälkeläisiä, ei vain kasvattiaan henkilökohtaisesti.
Jos tästä testaattorin tarkoituksesta olisi saatavissa näyttöä, testamentti mahdollisesti voitaisiin katsoa tehdyksi myös testamentinsaajan jälkeläisten hyväksi, vaikka nämä eivät olekaan testaattorin perillisiä, ja vaikka testamentissa tästä ei ole mainintaa. Kannattaisi varmaan ottaa tätä tarkoittava testaattorin lausuma testamenttiasiakirjaan (jos hän nyt ainakin jonkin verran tolkussaan on). Hyvä olisi, että lausuman vahvistaisivat allekirjoituksellaan kaksi samanaikaisesti paikalla ollutta todistajaa.

PK 11 LUKU
Testamentin tulkinnasta
1 §

"Testamentti on niin tulkittava, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Sen vuoksi on tämän luvun säännöksiä noudatettava vain, mikäli ei testamentin määräyksestä, sen tarkoitukseen ja muihin olosuhteisiin nähden, ole katsottava muuta johtuvan."

6 §

"Jos testamentin saaja kuolee ennen kuin hänen testamenttiin perustuva oikeutensa on tullut voimaan tai jos testamenttia ei muutoin voida hänen kohdaltaan panna täytäntöön, tulevat hänen jälkeläisensä hänen sijaansa, mikäli heillä olisi ollut oikeus periä testamentin tekijä."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja jatko-oikeudet? kirjoitti:

Henkilö A on testamentannut omistamansa asunnon kasvattipojalleen B jota ei kuitenkaan ole virallisesti adoptoitu.

Henkilö B on naimisissa ja heillä on yksi lapsi.

Nyt käy kuitenkin niin, että henkilö B kuolee ennen kuin A.

A on jo niin vanhuudenhöperö, ettei testamentin laillisesta muuttamisesta tule mitään.

Kun henkilö A aikanaan kuolee, onko henkilön B puolisolla tai lapsella oikeutta perintöön ja jos on, korotetaanko perintöveroa?

Henkilöllä A on vain toissijaisia perillisiä, eli siskojen ja veljien lapsia, koska henkilön sisarukset ovat jo kuolleet.

Mikä on heidän osuutensa perinnönjaossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu