Mikä vialla?????

Käytin koirani kolme päivää sitten trimmaajalla ja nyt koira nämä kolme päivää käyttäynyt TODELLA oudosti
Ensimmäinen oire on tälläinen : Koira nukkuu ensin ihan rauhassa, kunnes nousee, kuin salaman iskusta ylös vaihtaa ripeästi toiseen paikkaan ja käy taas nukkumaan ja tämä toistuu päivän aikaan joka kerta, kun se silmänsä ummistaa

Toinen oire : Koira ravistelee päätään todella useesti ihan, kuin olisi korvatulehdus, mutta sitä se ei voi olla, koska vähän aika sitten eläinlääkäri tutki korvat ja tämä päänravistelu alkoi trimmauksen jälkeen.

Kolmas oire : Välillä koira nuolee, niin vimmatusti peräpäätään tätä se saattaa tehdä muutamasta sekunnista muutamaan miinuttiin, mutta siinä oli varmaan syynä anaalirauhaset (tyhjensin ne vähä aika sitten, eikä enään nuole)
mutta tässäkin ihmetyttää se, että tämäkin nuoleminen alkoi trimmauksen jälkeen.

Neljäs oire : Koira jää välillä paikoilleen seisomaan ja tuijottaa vain yhteen kohtaan näyttäen todella apaattiselta ja välillä taas saa hepuli kohtauksia saattaa istua yhdessä paikassa, kunnes nopeasti kipittää toiseen paikkaan ja taas toiseen paikkaan ja taas toiseen paikkaan eilenkin se vartin sisässä vaihtoi paikkaa noin 10 kertaa mitä pysyin laskuissa mukana.

Nytkin se seisoo keittiössä ja tuijottaa yhteen paikkaan pää hiukan luimussa ja tosi apaattisen näköinen..

Ja kaikki nää oireet alko kolme päivää sitten, kun päästiin kotiin trimmauksesta. Tämä oli koiran toinen kerta elämässää trimmaajalla ja kyseessä on sama trimmaaja, joka oli ekallakin kerralla, mutta tälläisiä oireita ei ollut viimeksi.

Jos joku osaisi antaa asiallisia vastauksia, niin olisin todella kiitollinen. Oikeasti tarvitsen nyt neuvoja tai edes jotain.
189550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ite oon trimmannut seropini

Äänestä
  • Kuulostaapa tosi oudolta. Joihinkin näistä oireista sopii kutiaminen: trimmauksessa kun karvaa lentää ja saattaa jäädä "puolitiehen" niin karvat voivat kutittaa. Sitä en kyllä ymmärrä, miksi se aiheuttaisi tuota paikalle jäämistä ja eteen tuijottelua...enkä kyllä keksi siihen mitään muutakaan järkevää selitystä.

    Äänestä

  • daswoo kirjoitti:

    Kuulostaapa tosi oudolta. Joihinkin näistä oireista sopii kutiaminen: trimmauksessa kun karvaa lentää ja saattaa jäädä "puolitiehen" niin karvat voivat kutittaa. Sitä en kyllä ymmärrä, miksi se aiheuttaisi tuota paikalle jäämistä ja eteen tuijottelua...enkä kyllä keksi siihen mitään muutakaan järkevää selitystä.

    täällä sama tuijotus ja sätkyt.

    Äänestä

Tarkistapa sen korvat taskulampun avulla. Onko korvakäytävään mennyt kiusaava irtokarva? Kurki niin syvälle kuin ikinä näet ja jos on karva, sen saa pinseteillä nypättyä pois - olettaen, että koira pysyy rauhallisena.

Äänestä
  • ja korvassa voi tosiaan olla jotain. Nyppikö trimmaaja korvat?

    Äänestä

  • koneen jäljiltä kirjoitti:

    ja korvassa voi tosiaan olla jotain. Nyppikö trimmaaja korvat?

    sanoa nyppikö trimmaaja korvat, koska en ollut paikalla siellä, eikä se kyllä sanonut mitään nyppimisestä. Korva lehdet on ainakin ajeltu koneella ja karvat jotka on siinä ihan korva reijän ympärillä näyttäis olevan saksilla tai vastaavilla leikattu.. Peräpää kyllä taitaa joo olla ärtynyt, koska se punoittaa hiukan, mutta voi olla punoittava sen nuolemisenkin takia..

    Tää ei oikeesti ole enää kivaa, kun koira ei voi edes rauhassa nukkua, kun saa näitä ihme kohtauksia :( En varmasti enää koskaan vie sille trimmaajalle koiraani, muutenkaan se trimmaaja ei osaa hommiaan kunnolla.

    Äänestä

  • Huolestunut omistaja kirjoitti:

    Jos peräpää on ärtynyt, laita siihen jotain rasvaa (esim. tummelia). Kyllä se siitä. :)
    Ja korvat katso. Jos siellä ei näy mitään, voit kastella vessapaperin palasen (ei niin että siitä tippuu vettä, vaan että se on kostea/"nihkeä"), kieritä sormen ympärille ja kiepauta korvassa. Jos siellä on kutittavia irtokarvoja, ne saattaa tarttua näin paperiin. Jos näät korvassa karvoja ja päätät ottaa pinseteillä, ole todella varovainen! Vaikka koira normaalisti pysyisi paikallaan, voi korvan tonkiminen kutittaa -> ravistaa päätä -> pinsetit onkin sitten ties kuinka syvällä.
    Voi myös olla, että ihan noi korvanlehdet kutisee, joten nekin kannattaa pyyhkäistä kosteella, jottei irtokarvoja varmastikaan jää sinnekään.
    Toivottavasti selviää, mikä on vialla.

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    neuvoista yritin joo korviin katsella, mutta ei siellä ainakaan mitään näkynyt, mutta kokeilen tota paperi juttua vielä, jos se vaikka auttais..
    Enkä joo pinseteillä uskalla lähteä sorkkimaan sen korvia, kun se ei tiedä mitä tarkoittaa kärsivällisyys :)

    Äänestä

  • Huolestunut omistaja kirjoitti:

    neuvoista yritin joo korviin katsella, mutta ei siellä ainakaan mitään näkynyt, mutta kokeilen tota paperi juttua vielä, jos se vaikka auttais..
    Enkä joo pinseteillä uskalla lähteä sorkkimaan sen korvia, kun se ei tiedä mitä tarkoittaa kärsivällisyys :)

    Miten tilanne eteni? Selvisikö syy koskaan koirasi käytökselle trimmauksen jälkeen? Meillä nimittäin ihan samanlaista eilisen trimmauksen jälkeen, paitsi tuota apaattista tuijottelua.

    Äänestä

olisiko nahka jäänyt araksi, ja koiraa sattuu. Nukkuessaan se näkee sitten painajaista trimmauksesta ja hätkähtää hereille? Koiratkin näkee painajaisia.
Korvakipu taas, no se voi alkaa tunneissa. Ainakin meillä koira alkaa ykskas ravistella korvaansa. Tilanne rauhoittuu korvan puhdistuksella, aineet aina kotona , noin 9 kertaa 10 ilman lääkäriä, ja kaksi päivää kotihoitoa ja sitten lääkäriin, sinne eläinpuolelle.

Äänestä
  • Meidän griffoni on niin arka ja hämmentyy helposti että on usein trimmaamisen jälkeen tuollainen.
    Olo on outo kun turkki tuntuu erilaiselta ja siksi koirajoko seisoo paikallaan tai hiipii nurkkaan istumaan. Välillä säpsähtää sitä kun esim.oma häntä osuu selkään(jossa tuntee sen paremmin kun turkki on ohut) ja lähtee pelokkaan näköisenä karkuun.
    Joskus on ravistellut päätä mutta se on mennyt ohi kun on muutamana pvänä laittanut korvahuuhdetta korvakäytäviin. Ja nukkuessaan usein säpsähtelee, osiksi kutiaa ja osiks kait muistelee trimmausta. Meillä menee pikkuhiljaa ohi muutamassa viikossa. Ja jos epäilee että kutiaa niin kannattaa pestä, niin lähtee ikävät irtokarvat pois

    Äänestä

  • uwv8u8q2u8v kirjoitti:

    Meidän griffoni on niin arka ja hämmentyy helposti että on usein trimmaamisen jälkeen tuollainen.
    Olo on outo kun turkki tuntuu erilaiselta ja siksi koirajoko seisoo paikallaan tai hiipii nurkkaan istumaan. Välillä säpsähtää sitä kun esim.oma häntä osuu selkään(jossa tuntee sen paremmin kun turkki on ohut) ja lähtee pelokkaan näköisenä karkuun.
    Joskus on ravistellut päätä mutta se on mennyt ohi kun on muutamana pvänä laittanut korvahuuhdetta korvakäytäviin. Ja nukkuessaan usein säpsähtelee, osiksi kutiaa ja osiks kait muistelee trimmausta. Meillä menee pikkuhiljaa ohi muutamassa viikossa. Ja jos epäilee että kutiaa niin kannattaa pestä, niin lähtee ikävät irtokarvat pois

    Griffoni on nypittävä rotu, ei käytetä konetta, vain sormia.

    Äänestä

Meillä auttanut keraamiset terät koneeseen. Peräpäätä rauhoittaa basibact pulveri tms. Kyllä kannattaa alkaa itse trimmata niin ainakin tietää mitä on tapahtunut.

Äänestä

Itse olen trimmannut munakarvani.

Äänestä
  • Minkälainen on munakarva? Onko kiltti ja hyväluonteinen, ja haukkukse paljon? :)

    Äänestä

jäänyt ikuiset traumat. Trimmaajat saattavat olla hyvin kovakouraisia ja ollut koiralle shokki jäädä vieraan kovakouraiseen käsittelyyn. Kuulostaa siltä, että koira kärsisi ahdistuneisuudesta, eikä osaa siksi rentoutua nukkumaan.

Äänestä

Vieläkö koira tuijottaa ja sätkyilee, vaikka trimmauksesta jo lähes kymmenen vuotta??? Outoa... Vai olisiko koira jopa jo kuollut????

Äänestä

Rip kutinakoira

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolestunut omistaja kirjoitti:

Käytin koirani kolme päivää sitten trimmaajalla ja nyt koira nämä kolme päivää käyttäynyt TODELLA oudosti
Ensimmäinen oire on tälläinen : Koira nukkuu ensin ihan rauhassa, kunnes nousee, kuin salaman iskusta ylös vaihtaa ripeästi toiseen paikkaan ja käy taas nukkumaan ja tämä toistuu päivän aikaan joka kerta, kun se silmänsä ummistaa

Toinen oire : Koira ravistelee päätään todella useesti ihan, kuin olisi korvatulehdus, mutta sitä se ei voi olla, koska vähän aika sitten eläinlääkäri tutki korvat ja tämä päänravistelu alkoi trimmauksen jälkeen.

Kolmas oire : Välillä koira nuolee, niin vimmatusti peräpäätään tätä se saattaa tehdä muutamasta sekunnista muutamaan miinuttiin, mutta siinä oli varmaan syynä anaalirauhaset (tyhjensin ne vähä aika sitten, eikä enään nuole)
mutta tässäkin ihmetyttää se, että tämäkin nuoleminen alkoi trimmauksen jälkeen.

Neljäs oire : Koira jää välillä paikoilleen seisomaan ja tuijottaa vain yhteen kohtaan näyttäen todella apaattiselta ja välillä taas saa hepuli kohtauksia saattaa istua yhdessä paikassa, kunnes nopeasti kipittää toiseen paikkaan ja taas toiseen paikkaan ja taas toiseen paikkaan eilenkin se vartin sisässä vaihtoi paikkaa noin 10 kertaa mitä pysyin laskuissa mukana.

Nytkin se seisoo keittiössä ja tuijottaa yhteen paikkaan pää hiukan luimussa ja tosi apaattisen näköinen..

Ja kaikki nää oireet alko kolme päivää sitten, kun päästiin kotiin trimmauksesta. Tämä oli koiran toinen kerta elämässää trimmaajalla ja kyseessä on sama trimmaaja, joka oli ekallakin kerralla, mutta tälläisiä oireita ei ollut viimeksi.

Jos joku osaisi antaa asiallisia vastauksia, niin olisin todella kiitollinen. Oikeasti tarvitsen nyt neuvoja tai edes jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu