on nykyään yleistynyt inhorelistinen vittuilu silloin kun ihminen on liian suurien kohtaloniskujen taakoittamana henkihieverissä mieli hauraana ja uskaltaa avata suunsa. Miksi näin?
Melko syvältä
voih voih
5340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Liittyy käsittääkseni myös ikäänkin. Ihmisistä tulee vanhemmiten kovin hankalia. Jostain syystä.
Ja netissä kaikki korostuu. Itekkin tulee äkämystyneenä lauottua totuuksia tomppeleille. Tämä on helpompaa kuin livessä pään aukominen.
Niin ja helpompihan se on lyödä lyötyä kuin sellaista, joka voi panna hanttiinkin tai peräti lyödä takaisin.
Luulen että ihmisiä on periaatteessa paria perustyyppiä. Ne, joita kiusattiin koulussa, sekä ne, jotka olivat kiusaajina.
=DW=
Kerro toki esimerkki.
kyynisyys edesauttamassa, mikään ei riitä.
Elossapysymiseen ja ravinnonsaantiin ei tarvitse liikoja panostaa.
Onhan tutkittu että nousukaudella ja elintasonnousulla yleensä on sosiaalisuutta vähentävä vaikutus.
Meidät turrutetaan kaikennäköisellä ja valtaosin turhalla uutisoinnilla ja uutiskynnys ylittyy, jos on julkkis tai kyse on uutisessa, jolla on vaikutus pörssikursseihin, korkoihin.
Afrikanssa saa kuolla tuhansia ihmisiä, mutta annappa olla kun "holonsaarella" kidnapataan turisteja, niin seikkaperäisesti kerrotaan viikkokaupalla heidän/ sieppajien tilanteesta.
Tai Irakissa,Israelissa/lähi-idässä räjähtää pommi.
Vain hiukan omaan kirjoitukseeni liittyvänä totean: rauhaa ei saada voimatoimilla/sotimalla, siihen tarvitaan sopimista ja riittävästi yhteisiä intressejä osapuolten välillä.
Mielestäni tuo sopiminen ja neuvottelu eivät aina näytä tuottavan tulosta. Nytkin mahtavat sotakoneistot neuvottelevat merirosvojen kanssa jostakin laivan kapteenista. Pitäisi tuollaisissa tilanteissa sallia ne muutamat uhrit, ja tuhota tykkänään sellaiset rosvot sukupuuttoon. Oppisivat hankimaan elantonsa muuten kuin rosvoamalla toisilta. Sama se on kaikkessa rosvoamisessa, jos on selvä näyttö niin eikun aivot uusio käyttöön niiltä.
Voi "lilius" parkaa sanon minä.
Kyllä täällä keskustelussa joskus tulee ns. lunta tupaan, mutta on ollut tosi syvällisiäkin ja asiallisina pysyviä keskusteluja. Kun tulin ensimmäisiä kertoja palstalle keskusteltiin yksinäisyydestä, toinen hyvä paljon kannanottoja herätti keskustelu dementiasta. Kaipaisin lisää syvältä luotaavia aiheita, jotta viitsii osallistua. Sellaiset hyvää päivää kirvesvartta voisi jättää kokonaan väliin.