Meni vuosi aika hyvin. Mikä siinä on että tämä nainen, johon en koskaan edes erityisen hyvin tutustunut, voi edelleen vainota? Juuri kun luulin että alan päästä asiasta yli, näin aivan ihanaa unta. Se siitä sitten taas.
Onko kenelläkään hyvää ohjenuoraa millä unohtaminen onnistuisi lopulta? Olen joutunut painimaan asian kanssa jo yli kaksi vuotta. Olen jo luullut unohtaneeni, mutta nainen saattaa ilmestyä mieleen täysin tyhjästä. Varsinkin unet, vaikka niitä ei yleensä olekaan, saavat pään sekaisin. Väsyttää.
Ja mikä on kaikkein ironisinta; en edes ajatellut olleeni kovin, jos yhtään ihastunut häneen, kun näimme lähes päivittäin.
Ja anteeksi vuodatus, ei tästä oikein kellekään ole voinut puhua. Jotenkin kai hävettääkin.
Onko kenelläkään hyvää ohjenuoraa millä unohtaminen onnistuisi lopulta? Olen joutunut painimaan asian kanssa jo yli kaksi vuotta. Olen jo luullut unohtaneeni, mutta nainen saattaa ilmestyä mieleen täysin tyhjästä. Varsinkin unet, vaikka niitä ei yleensä olekaan, saavat pään sekaisin. Väsyttää.
Ja mikä on kaikkein ironisinta; en edes ajatellut olleeni kovin, jos yhtään ihastunut häneen, kun näimme lähes päivittäin.
Ja anteeksi vuodatus, ei tästä oikein kellekään ole voinut puhua. Jotenkin kai hävettääkin.
Vastaukset 28
Vanhimmat
siis, ei sen kummempaa...
Mielessä pyöriminen voi liittyä johonkin asiaan, joka pitäisi saattaa loppuun tunnetasolla, ehkä käytännössä hänen kanssaan, siksi tulee mieleesi. Voi myös liittyä vaan suhun itseesi pelkästään tuo juttu, joten tuon ihmisen muistaminen yrittää viestittää sulle jotakin sinusta, mille tuo ihminen toimi ikään kuin peilinä sulle.
Voi se olla sitä telepatiaakin todella, että hän sua ajattelee ja sä vaistoat. Mutta jos et usko telepatiaan niin lue kax ekaa virkettä uudestaan.
niin voimakkaasti,telepatiia on aikas voimakasta ajttelua jos ei kerta ei mitään tunne,musta silloin juuri tuntee jotakin enempi kun tavallisesti ?
Ehkä. Tahtoisin vain tietää kuinka. Tuntuu typerältä ikävöidä ihmistä, jonka kanssa ei ollut juuri katseita ja kosketuksia kummempaa. Pidin häntä aluksi idioottina. Pidän häntä vieläkin idioottina, mutta samalla haluaisin päästä vielä hetkeksi sinne, siihen tilanteeseen, nojaamaan. Kaikessa ärsyttävyydessään hänessä oli jotain...en ymmärrä mitä, mutta loukkuun jäin.
Ehkä sitä vain haluaa uskotella itselleen että kyseessä oli rasittava henkilö. Pelottava? Huokaus. Ja niin kiinnostava...välitön.
oikeassa kohdassa pelottaa lähestyä ja jälkeenpäin tulee ne tunteet. Sanoisin, että ota reippaasti yhteyttä.
Tai sitten oikeassa kohdassa ei voi lähestyä, en tiedä. En tahtoisa vatvoa, enkä tahtoisi ottaa yhteyttä. Hän ei vaikuttanut ihmiseltä, joka jäisi miettimään vanhoja ihastuksiaan pitkäksi aikaa. Kamalinta on että en ole minäkään sellainen ollut. Kun voisi vaan jatkaa eloa ja tavata vaikka jonkun uuden.
Et ole koskaan erityisen hyvin tutustunut tuohon unelmiesi naiseen.
Olisiko niin, että olet vain ihastunut unessa luomaasi hahmoon, joka ei todellisuudessa vastaa kuitenkaan "tuntemaasi" henkilöä?
Unet ovat ihania matkoja, mutta ne ovat vain unia.
...kuinka monta kertaa minäkin olen jo suudellut henkilöä, jonka etunimeäkään en edes tunne!
En juuri tuntenut mutta pyörimme samoissa porukoissa. Vaihdoimme joitain sanoja, mutta sanotaanko että keskustelu oli suurimmilta osin katseita ja kosketuksia. Tavallaan siis tutustuimme mutta emme kuitenkaan. Oikeastaan en edes ymmärrä miten tässä näin pääsi käymään. Se oli ehkä omituisin, ja toisaalta kiehtovin tapaaminen, lyhyehkön elämäni aikana.
Tilanne olisi ehkä ollut toinen jos olisin ollut sinkku. En pidä pettämisestä.
vieläkin mietit ja kaipaat häntä. Sano se hänelle.
ihastunut, yhtään unta. Jostakin miehestä kylläkin. Mistä se johtuu, sitä en tiedä.
toisaalta aika onnellinen tilanne. Itse mieluumin en näkisi. Joskus pitää herätä ja tajuta, että ei ne asiat ihan niin olleetkaan.
romantikko. Elikkä mä ainakin ajattelin, että haaveet ja unelmat tekevät elämästä onnellisemman. Jos joku mietityttää sillai hyvällä tavalla, mä ainakin pistäsin itseni likoon ja ktsoisin saanko vastakaikua. Eipähän tarttis ainakaan miettiä myöhemmin, että mitä jos olisin...
Sama täällä. Ihastuneena oleminen on yleensä mukavaa, haaveilu yms. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että tämä tapaus olisi kaikkien kannalta parasta unohtaa. Kun vaan osaisi. Ehkä tulee vielä uusi tilaisuus joskus.
mitä tarkoittaa, että "tämä tapaus olisi **kaikkien** kannalta parasta unohtaa"?
järki ja tunne eivät aina toimi yhdessä... niinkö? ja miksi joskus ei voisi toimia tunteidensa pohjalta...
Sinne päin, juu. Kun tässä episodissa oli vielä kolmaskin osapuoli.
Sanotaan vaikka, että aikaisemmin yritin hoitaa/hoidin asian järjellä ja nyt ne tunteet sitten kostaa. Ei ole helppoa tämä leikki.
Taidan olla juuri tuo idiootiksi kutsumasi tyyppi:))
Eikö me voitaisi vihdoinkin puhua keskenämme tästä mieltämme painavasta asiasta?
Olen varmasti juuri tuollainen idiootti, mutta en välitä siitä ja se on tietoista toimintaa katsos!
Olet sekoittanut olemattoman tunne-elämäni täysin. Miksi olet niin.... Mikä??... Ehkä haavekuvamme toisistamme eivät koskaan kohtaa mutta kuitenkin...
Olen ymmärtänyt, että olet ajatusmaailmaltasi kaltaiseni. Mistäkö tiedän? Koska olet aina äänessä, hyvä työkamuni!! :))
Heh, vaikutat hyvältä tyypiltä ja olisi aika hauskaa, kun olisitkin samainen henkilö. Ei idiooteissa ole mitään vikaa, tuntuu että sellaisiin on helppo haksahtaa. :D
Mutta jos työkamusta on kysymys, niin huti taisi tulla. Nyyhkyti nyyhkyn. :)
niin, mistäs sitä koskaan tietää, millaisia "työkamuja" me ollaan.... :))
Sinähän kiero olet. :P No, jos leikin että oot sama idiootti. Tässä ne halaus ja suukko, jotka jäi lähtiessä antamatta. :((
halista! Mutta tämä tuntuu nyt vähän oudolle, joten halaan varmuuden vuoksi takaisin ja silleen... Mutta vähän empien, ei kuuluis just nyt tähän kuvioon. Se menisi vähän eri tavalla, eihän sitä nyt heti kaulaan kapsahdella, varsinkaan kun mähän olen pikkasen idiootti, joten tarviin aikaa kaikkeen normaalia enemmäm!!!
:))))
haittaa, ymmärrän kyllä. Tuntuu että olen ehkä itsekkin jonkin sortin idiootti. Mutta varmaan kaikki jonkin verran. C:
Luultavasti se nainen on ikuisesti mielessäsi ja sinä hänen. Ota yhteyttä jos mieltäsi kaihertaa. mutta älä leiki sitten hänen tunteillaan.
Enpä olisi uskonut että Suomi24:sta löytyisi noin mukavia tyyppejä. Pelkäsin että tulisi vaan vittuiluviestejä mutta ei niitä tullut yhtäkään.
Sen verran nyt kuitenkin vielä, että tuskailin asian kanssa suunnilleen koko yön ja kirjoittelin ajankuluksi hänelle sähköpostiviestin. Ihan noin vaan omaksi huvikseni. Pohdiskelin vastauksianne ja myönsin lopultakin etten saa rauhaa ellen kuule häneltä itseltään miten asia on. Oli vastaus mikä hyvänsä, pääsen lopultakin eteenpäin tästä raastavasta umpikujasta.
Kiitoksia vaan kaikille ja iloista pääsiäistä! Nyt pehkuihin.
jättää vastaamatta.
...näinpä näin.. sähköpostiin sekä tekstiviestiin on helppo olla vastaamatta, on asiat sitten niin tai näin. Minä tunteistani meni kertomaan ja omasta tilanteestani mitä käyn läpi... Toinen nainen ei vastannut meiliini vaan tuomitsi minut niin tunteissani kuin sitten muissakin asioissa (liittyy työhön, olemme työkavereita) Toivoin hänestä parempaa ystävää itselleni, mutta nyt emme edes puhu toisillemme ja katsominen toista silmiinkin on vaikeaa :( (ja molemmilla on ollut "kasvamista" siihen, että pidimme toisistamme enemmän kuin kavereina- minä hyväksyin tämän, tuo toinen ei)
Voihan se olla niinkin ettei vastaa. Mutta sittenpähän tiedän että on turha miettiä asiaa. Se olisi oikeastaan parempi, voisinpahan jatkaa elämää normaalisti. Nyt hän ainakin saa tietää.
Myös puhelimeen voi jättää vastaamatta.
voi laittaa lukukuittauksen päälle
...paljasti, että on ajatellut minuakin. Ehdotti että nähtäisiin joskus. Huh huh. Tuntuu aika kummalliselta.