päivässä. Kyllä halukkaalle löytyy varmasti sopiva, mutta kun ei ole ottajaksi.
Maatiloja
lopettaa monta
24529
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
ei ne ymmärrä nää jotka tänne kirjoittaa pilkatakseen ne elää sitä betoni lähiö elämää eli on vaan sementtiä ja asfalttia ja mielessä maataloustuet
No eipä noita oikein ole myynnissä silti, itse olen haeskellut peltoja tai pienehköä tilaa, vuokrattujen alueiden lisäksi, niin eipä noita oikein tule myyntiin.
Viime vuonna oli yksi tarjous, jota vakavasti katselin, mutta se oli kokonaisuus, jossa oli 40 peltohehtaarin lisäksi navetta lypsykarjoineen, koneet ja 100 hehtaaria metsää.
Oli toimiva tila ja jäi ostamatta, metsät olisi voinut lohkaista pois, mutta myyjä muuten halusi myydä sen kokonaisena, eikä se mulle sopinut, kun maatalouskoneita en olisi halunnut ostaa ollenkaan, enkä sitä lypsykarjaa.
eläimet ja koneet, jonka jälkeen myynyt ne voitolla. Kyllä nykyään koneille ja eläimille ostajia riittä.
-
Maailmalta on löytynyt agriculture-ihmisiä (mm. Dickson Despommier) joiden kykyä ajatella ja
innovoida maataloutta ei ole halvaannutettu maataloustukiaisilla. Uusi maataloustuotantotapa
Vertical Farming (sisäviljely kerrosansareissa eli rakennetaan kasvihuoneita päällekkäin,
jolloin maa-alaa tarvitaan vähän) on nähnyt päivän valon ja seuraavan kymmenen
vuoden aikana se saadaan merkittävässä määrin käyttöön.
VF-viljelyn edut:
1) Ympäri vuotinen kasvituotanto; 1 sisä-aari vastaa 4-6 perinteistä peltoaaria, tai jopa
enemmänkin riippuen sadon tyypistä(esim. mansikat: 1 sisä-aari = 30 peltoaaria).
2) Kuivuus, halla, tulvat ja tuholaiset eivät vaivaa VF-viljelyä
3) Kaikki VF ruoka on luomua: ei rikkakasvien torjunta-aineita tai lannoitteita
4) VF käytännössä poistaa maatalouden valumavesistä johtuvan saastumisen
5) Nykyiset viljelymaat voidaan palauttaa takaisin luonnontilaisiksi
eli ekosysteemin toiminno ja palvelut tervehtyvät
6) VF vähentää huomattavasti kasvien ja (tuotantoeläimien) tartuntatautien esiintymistä
7) VF kierrättää käyttövetensä; haihtumisesta aiheutuva lisätarve korvataan sadevedellä
8) VF tarvitsee vähemmän energiaa yleensä ja
9) VF vähentää dramaattisesti fossiilisten polttoaineiden käyttöä (ei traktoreita, auroja, valtamerilaivoja.)
10)VF-viljelyä tullaan harjoittamaan kaupungeissa - todellista lähiruokaa sanan varsinaisessa merkityksessä
11)VF luo kestävää luontoa kaupunkien ympärille
12)VF luo uusia työpaikkoja (kehitysmaissa)
13)VF tarjoaa taloudellisesti parannusta trooppisille ja subtrooppisille kehitysmaille.
14)VF voi vähentää aseellisten selkkausten vaaraa, kun esimerkiksi juomavettä on paremmin
saatavissa.
Täst mie tykkään. "Nykyiset viljelymaat voidaan palauttaa takaisin luonnontilaisiksi"
Nimityksen 'Vertical Farming' lisäksi käytössä on myös nimitys 'Sky Farming'.
Korkean teknologian ja uusimman ympäristösuojelun huippuosaajina meille
suomalaisille saattaa kehittyä 'Sky Farming' -ista jopa vientituote. Meillä on lisäksi
se etu, että pystymme järjestämään tarvittaville investoinneille rouhean alkurahoituksen,
kolme miljardia euroa vuodessa, vain lakkauttamalla nykyisen maataloussektorin yhteiskunnan tuen.
Tämä on hyvä tulevien vaalien kansanedustaja-ehdokkaiden tietää.
TÄLLAISIA RATKAISUJA.Juuri tällaiset ratkaisut ovat omiaan tuomaan niille jästipäille oikeaa tietoa
kantapään kautta , jotka vain luulevat maatalouden olevan jotain "puuhastelua. Tällaista saattaa joku alkaa
koittamaan , mutta parin , kolmen vuoden jälkeen on edessä karvas pala , sillä vain harvalla on sitä
tietoa miten kasvit kasvavat , joku voi onnistua kerran , toinen kaksi , mutta sitten tulee äiti mieleen
ja jäljelle jää kasa rojua , josta on päästävä eroon , ja seonkin sitten se asian ydin.
Sinänsä JO VAIN ,sinulle oiva harraste , päästäisiinhän sinun ajatuksistasi eroon , onnea yritykselle.
Kyllähän tossa ideaakin on, tommonen yksikkö voitaisiin rakentaa rannikolla niin, että sillä olisi omat satamat, eläimet pantaisiin yli kymmenkerroksisiin eläinsuojiin, teurastamot samaan rakennukseen ja halvin soijarehu tuoda suoraan Argentiinasta omaan satamaan josta se siirtyy kuljettimilla eläimille, liete omaan rakennukseen jossa se käytettäisiin kasvien ravinneliemeksi ja osa tietenkin energiaksi, jätettä ei käytännössä synny koska kaikki voidaan kierrättää yhä uudestaan.
Yksikkö tuottaa kaupungille elintarvikkeita, jalosteita esim. lihasta ja energiaa, ehkä mahdollisesti jopa vielä lannoitteita viheralueiden ylläpitoon.
Kuljetuskustannukset on käytännössä muutama prosentti nykyisestä, koska soijakin tuodaan laivalla joka on kaikista edullisin tapa kuljettaa tavaraa.
Sky Farming lähtee pitkälti siitä, että niin lihatuotanto kuin sen tarvitsema rehutuotantokin
kaiken muun lisäksi olisivat saman katon alla. Sky Farmingin edut ovat mittavat. Kaikenlainen
turha rahtaus jää pois.
Karmeimpia esimerkkejä Suomen kansallisen tuen aiheuttamasta resurssien tuhlailusta on se, että
vasikoita rahdataan pohjoiseen kasvatettavaksi, koska siellä saadaan paremmat tuet ja sitten
taas takaisin etelään täysikasvuisena lahdattavaksi. Ei vois kansakunta juuri typerämmin enää varojaan
tuhlata.
Merkittävin seikka maailmanlaajuisesti lienee kuitenkin se, että juomaveden käyttö olisi kohtuullisempaa. Nythän maataloustuotantoon tuhlataan 70 % maapallon juomakelpoisesta vedestä,
Suomessa piittaamattomien ja tukien turruttamien tuottajien takia ehkä enemmänkin. Kaikesta maapallon juomavedestä ihminen käyttää käyttövetenään tällä hetkellä vain 10 %.
"Karmeimpia esimerkkejä Suomen kansallisen tuen aiheuttamasta resurssien tuhlailusta on se, että
vasikoita rahdataan pohjoiseen kasvatettavaksi, koska siellä saadaan paremmat tuet ja sitten
taas takaisin etelään täysikasvuisena lahdattavaksi. Ei vois kansakunta juuri typerämmin enää varojaan
tuhlata. "
että myös rehuista iso osa eli väkirehut rahdataan joko satamista (tuontivalkuainen) tai muualta (rehuvilja) sinne pohjoiseen että saadaan ne naudat kasvatettuakin niin siinähän sitten alkaakin jo hahmottua se miten järkevästä (vai järjettömästä?) touhusta oikein on kyse?
paljonko sitä tuontivalkuaista tulee maahan. Suomessa kasvatetaan rypsiä, jota öljyn puristamisen jälkeen, käytetään valkuaisrehuksi.
Asiasta. Ihmetyttää, oletkohan sinä? Kannattaa päivittää tietosi vaikka tuolla
http://www.mmm.fi/attachments/elintarvikkeet/5HKe7TYp2/Ruokastrategia_taustaselvitys.pdf_UUSI.pdf
ja varmuuden vuoksi lainaus:
"Riippuvuus tuontipanoksista
Kun pohditaan omavaraisuutta eli kotimaisen tuotannon suhdetta kulutukseen, pohditaan
yleensä vain tuotteiden omavaraisuutta, ei niiden tuottamiseen tarvittavien panosten
alkuperää. Tarkka tieto puuttuu siitä, mikä on tuontipanosten tai öljyriippuvaisten panosten
osuus eri maataloustuotteiden kohdalla. Se olisi kuitenkin tärkeä selvittää ja samalla pohtia,
voidaanko näihin osuuksiin tulevaisuudessa vaikuttaa. Lannoitteita tuotetaan Suomessa ja
fosfori niihin tulee omasta takaa. Typpeen tarvittava ammoniakki on kuitenkin tuontitavaraa ja
sen hinta on läheisesti sidoksissa öljyn ja maakaasun hintaan. Maatalouskoneiden
polttoainetuotanto perustuu tuontiöljyyn. Rehuvalkuaisen osalta meillä on reilusti alle 30
prosentin omavaraisuus – olemme siis pitkälti tuodun soijan ja rypsi- ja rapsivalkuaisen
varassa."
Mutta että 70% rehuvalkuaisesta siis tuodaan... Se siitä omavaraisuudesta sitten...
Suomeen tuodaan liian vähän rehua ulkomailta, esim. Hollannin lihantuotanto on yli seitsemäntoista kertainen oman maan kulutukseen nähden ja koko homma pyörii Argentiinalaisen soijan varassa, Suomalaiset on ääliöitä kun eivät itse tuo tuota soijaa ja kasvata sianlihaa samaantahtiin kuin Hollantilaiset kasvattaa Euroopan markkinoille.
Tanskalaisetkin tuotaa yli kuusi kertaa lihaa oman maan kulutukseen nähden ...
Otetaan esimerkkinä vaikka maito? Siinä on ns kansallista tukea keskimäärin noin 10 c/l. Etelässä ab-tukialueilla 3 c/l ja c-tukialueilla 8 - 9 - 10 - 13 - 19 - 23 - 30 c/l. Määrällä painotettu keskiarvo lienee noin 10 c/l. Tämä kansallinen tuki maksetaan kokonaan omista verovaroista. Mutta että aina kun litra maitoa viedään niin siinä on mukana suomalaisen veronmaksajan rajaa 10 c. Jos vaikka tuotanto tuplattaisiin ja tukitaso säilyisi niin se tarkoittaisi että vientimaidon kautta suomalaisen veronmaksajan rahoja valuisi ulkomaisten kuluttajien hyväksi noin 220 miljoonaa euroa. Vähän sama juttu sianlihassa, ab-alueen kansalliset tuet kyllä pienenevät mutta c-alueella tukea "riittävästi".
Mutta ero Tanskaan on selkeä, siellä tuotetaan noin 4,8 miljardin arvosta maataloustuotteita noin 1,1 miljardin tuella josta noin 100% on EU-tukea, ei kansallista verorahaa. Tuotanto on tehokasta isoissa yksiköissä ja tavaraa riittää vientiin ja on kannattavaa(kin joskus...) bisnestä. Meillä taas tuotetaan tavaraa noin 2,3 miljardin arvosta ja tukia on 1,9 miljardia josta siis noin 1,1 miljardia on kansallista omista verovaroista maksettavaa tukea ja vain 0,8 miljardia on EU-tukea. Mutta että jos vientiin tavaraa menee niin se on suoraan veronmaksajien pussista pois. Lähtökohta on ihan eri. Ja monen asian pitäisi muuttua, jos maito tuotetaan keskimäärin 30 lehmän navetoissa pitkien etäisyyksien päässä c-tukialueella niin siitä on erittäin vaikeaa saada kannattavaa vientibisnestä.
Sen lisäksi, että rehuvalkuaista tuodaan 70 %, suurin osa suhteettoman suuresta
taraktorimäärästä ja muista maatalouskoneista käy tuontiöljyn varassa. Hulluntyperä
tomaattien ja kurkkujen talvikasvatus taitaa sekin loppujen lopuksi olla ulkomaantuontia,
kun tarkasti syynätään. Suomalinen maataloustuotanto pohjautuu valheiden varaan:
omavaraisuus, puhtaus, maukkaus ... Bah.
Valo lampuissahan tulee sähköllä ja tuotetaan sitten millä tuotetaan. Eikä tietysti kaikki mutta kasvihuoneiden lämmitys voidaan hoitaa ja monessa ja hoidetaankin hakkeella. Että se ei ole tuontia. Tuo sähkö sitten on mitä on, joskus tuontia Norjasta, joskus kivihiiltä.
peltopinta-alan (2,2 miljoonaa hehtaaria) rakentaminen monikerros kasvihuoneiksi tulisi maksamaan. Jos tuon 2,2 miljoonan hehtaarin pystyisi kasvattamaan 5 osalla, olisi siinäkin pinta-alaa 400000 hehtaaria, 400 neliökilometriä. Turun pinta-ala on 245,7 km². Tiedät varmaan JoVain mitä tuollaisen rakrntaminen tulee maksamaan
"Ympäri vuotinen kasvituotanto" aiemmin olet vastustanut suomen kasvihuonetuotantoa.
Mistä nyt mielen muutos. Mitä muuten menisi sähköä tuon 400 neliökilometrin valaistukseen ja lämmitykseen.
Ei pitäisi osallistua keskuteluun ollenkaan, jos perusasiat on noin hukassa, kansallista tukea maksetaan sille määrälle, joka nyt tuotetaan maidossa, litramäärä on sovittu ja siitä on käytössä 97-98 %:tia, vaikka tuotanto tuplaantuisi niin tukisumma ei kasva mihinkään, se vaan maksettaisiin niiden kiintiöiden mukaan jotka nyt on käytössä eli ylijäämälle ei saisi mitään tukea.
Se on sitten eri asia, jos EU:n kanssa saadaan neuvoteltua uusi sopimus, joka sallisi tuetun määrn nostamista, mutta mitä nyt on kokemuksia suomalaisten kyvystä neuvotella uusia etuja itselle maataloudessa, niin ainakaan tähän asiti ei ole koskaan saatu mitään lisää, eikä edes entisiä etuja pidettyä.
Lukutaidossa puutteita? Kirjoitin tuohon selvästi että
"Jos vaikka tuotanto tuplattaisiin ja tukitaso säilyisi niin se tarkoittaisi".
Siis
"ja tukitaso säilyisi".
Tiedän oikein hyvin että pohjoisessa tuessa on rajoitus. Tukitaso pohjoisessa tosin on niin korkea että tuo rajoitus on ylitetty jo viime vuonna kun tuotanto tuen varassa on kasvanut ja tänä vuonna tuo sopimuksessa oleva rajoitus ylitetään vielä enemmän.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/08/fi_FI/maidontuotanto_kasvuu_rajusti_pohjois_pohjanmaalla/
Se on tätä kansallisen tuen varassa tapahtuvaa tuotannon siirtymistä, tuotanto kasvaa tuen varassa pohjoisessa ja supistuu heikomman tuen etelässä.
siirtymistä ei edes varsinaisesti tuotannon kasvattamista, alamäkeä koko EU:n ajan ei edes maakiintiötä saada enää täyteen..
Että maakiintiötä ei saada enään täyteen. Sen sijaan tuosta
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/08/fi_FI/maidontuotanto_kasvuu_rajusti_pohjois_pohjanmaalla/
Maaseudun Tulevaisuuden (tuottajien puolustaja?) uutisesta kyllä ihan löytyy tieto että
"MTK:n maitovaliokunta on huolissaan maitomäärien kasvusta C-alueella. Alueella tuotettiin jo viime vuonna enemmän maitoa kuin alueen kiintiö sallisi ja Elintarviketieto arvioi tuotannon kasvavan menossa olevalla kaudella taas 1,5 prosenttia."
Näin siis EU-aikana tuotannon kasvu on ollut c-alueella niin suurta että alueelle jäsenyysneuvotteluissa varattu pohjoisen tuen kiintiö on jo viime vuonna ylitetty. Sen sijaan se miksi maakiintiötä ei saada täyteen johtuu siitä että ab-alueen tuotanto on pienentynyt enemmän kuin c-alueen kasvanut.
Ja mistä tämä johtuu? Eiköhän selitys löydy tuosta
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_149_2006_p.shtml
"C-alueen tuotannon kasvu perustuu poikkeuksellisen korkeisiin tukiin, eli siellä tuotannon kannattavuus on erinomainen. C-alueella maksetaan sekä tuotantoa sopeuttavaa tukea investointituen muodossa että tuotantoa ylläpitävää tukea 142-tuen muodossa. Suomeen on luotu C-alueelle Euroopan parhaiten kannattava maidontuotanto, ja samalla A- ja B-alue on painumassa Euroopan huonoimmin kannattavaksi. "
Joskus tuolal eduskunnassakin totuuden sanoja?
Höpöhöpö, rauhoitu ja ota lääkkeesi.
Kiintiö on ylitetty C-2 alueella, mutta muilla C alueilla ei ole, mutta vaikka se ylitettäisiinkin, niin maksettava tukisumma ei kasva C-alueella, silloin oettaan käyttöön leikkaukset tukisummiin, eli maksettava litrakohtainen tuki silloin laskee.
Tämä on jo yleisesti tiedossa ja jarruttaa investointeja alueella, pitää varautua siihen että tuet laskee, mikäli ei saada sovittua lisää jollain argumentilla.
Pohjoinen tuki on ollut kokoajan ylärajalla, joten lopeta meuhkaaminen tuotannon kasvusta, kun sitä ei ole ollut.
Suomi on niitä harvoja maita jotka tulisi toimeen vaikka rajat suljettaisiin, myös polttoaineen osalta..
tulee joo ja oikeastaan tulisi jopa paljon paremmin toimeen, jos rajat suljettaisiin kokonaan.
mutta mitenhän muiden elintasolle kävisi ????
-