=c

On jotenkin kauhean tietämätön olo kaikkia asioita kohtaan nyt... kun on ollut puhetta täälläkin välimatkasta niin minulla se erossa olo alkaa käydä sietämättömäksi.

Yhdessä olen ollut poikakaverini kanssa kohta 8kk ja ollaan nähty tuskallisen harvoin, Yleesä kerran kuukaudessa ja silloinkin vain jotain viisi tuntia, kun hänen porukkansa eivät päästä yöksi ja on vain alkanut tuntua että hän ei edes yritä kunnolla tapella vastaan että tänne pääsisi tai että saisin sinne mennä yöksi.

Sitten kun tuntuu että olen ihan pihalla hänen elämästään. Mailien kautta yhteyttä pidetään ja minä sitten aina soittelen. Hän ei soita lähes koskaan. Eilenkin sain kuulla että hän lähtee laivalle... erään tytön kanssa. Luotan minä poikakaveriini, mutta... tunnun vaan jäävän aina taka-alalle ja ihan kuin hän ei muista minua muuten kuin vain silloin kun satun soittamaan.

Minusta tuntuu että olen koko tämän seurustelu ajan kuvitellut että minulla on joku ja hän on todellinen vain silloin harvoin kun häntä nään...
6292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

oletko nyt tyttönen aivan varna ettei poikasi vietä kaksoiselämää..kuulostaa vaa aivan siltä ettei hän oikein pidä sinua niin tärkeänä että jaksaisi pitää yhteyttä ja kertoa tekemisistään.ja ketäs tämä naikkonen on kenen kanssa sinun(?!)miehesi on lemmenpaatille lähössä?ota selvää tai yritä jatkaa.jos olet noin uskollinen ollut löydät varmasti jonkun sinua arvostavan miekkosen!!!:)

Äänestä
  • Siis tyttö jonka kanssa poikakaverini lähtee laivalle on sen kaveri, jonka minäkin olen kerran nähnyt, ja jäi vähän se tuntuma ettei se pahemmin minusta pitänyt, vaikkei varsinaisesti kanssani puhunutkaan.

    Mitä rakkautta se sitten olisi jos en luottaisi poikakaveriini... siis todella kyllä minä sitä uskon, mutta juttu tuntuu vähän läsähtäneeltä... välillä tuntuu että olisi helpompi olla vaan vapaa, kun ei paljon iloa irtoa tästäkään, mutta kuitenkin rakastan poikakaveriani.

    Pitäis jotenkin osoittaa sille etten saa sen suunnalta tarpeeksi huomiota, joka muuten on tärkeää varsinkin jos ei usein nää!!!

    Äänestä

ja näytä että et o sellanen joka menee aina toisten pillin mukaan vaan että sulla on elämä ja sä et välitä paskabn vertaa tollasta jätkästä et jos ei kelpaa niin ei sitten olis vaan pitäny parempaa "huolta"

Äänestä

toi suhde kuulostaa surullisen yks puoliselta.....ootsä yrittäny puhuu poikakaveris kans tosta?kerro suoraan milt sust tuntuu ja kysy mitä se teijän suhteelta tahtoo,onko tosissaan jne...eiköhän ne asiat selvii keskustelun avulla ja jos ei jätkä vastaa sun tunteisiis niin ku sä haluisit sen vastaavan ni se on sit over...ei sellast kantsi enää jäädä pystys pitämään.onnee elämälle ja koita jaksaa!!viel se aurinko sunki elämään paistaa!!!

Äänestä

kihloihin voi mennä nuorenakin
ei sen rakkauden niin
kiihkeää tarvitse olla
tärkeää on uskollisuus

Äänestä

Kiitos kaikille joka yrittivät auttaa...

puhumalla voi selvittää niin monia asioita ja nyt meillä taas on kaikki kunnossa... =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


s84 kirjoitti:

On jotenkin kauhean tietämätön olo kaikkia asioita kohtaan nyt... kun on ollut puhetta täälläkin välimatkasta niin minulla se erossa olo alkaa käydä sietämättömäksi.

Yhdessä olen ollut poikakaverini kanssa kohta 8kk ja ollaan nähty tuskallisen harvoin, Yleesä kerran kuukaudessa ja silloinkin vain jotain viisi tuntia, kun hänen porukkansa eivät päästä yöksi ja on vain alkanut tuntua että hän ei edes yritä kunnolla tapella vastaan että tänne pääsisi tai että saisin sinne mennä yöksi.

Sitten kun tuntuu että olen ihan pihalla hänen elämästään. Mailien kautta yhteyttä pidetään ja minä sitten aina soittelen. Hän ei soita lähes koskaan. Eilenkin sain kuulla että hän lähtee laivalle... erään tytön kanssa. Luotan minä poikakaveriini, mutta... tunnun vaan jäävän aina taka-alalle ja ihan kuin hän ei muista minua muuten kuin vain silloin kun satun soittamaan.

Minusta tuntuu että olen koko tämän seurustelu ajan kuvitellut että minulla on joku ja hän on todellinen vain silloin harvoin kun häntä nään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu