Chihu ja allergia?

Hei! Osaisiko joku antaa neuvoa? Äitini on hyvin allerginen koirille tai ainakin oli. Nykyään meillä on kaksi bichon friseä. Aluksi niistä tuli äidilleni allergiaa, mutta nykyään ei. Ennen myös mikä tahansa muukin rotu sai aikaan allergisen reaktion, mutta nykyään ei tule mitään, ei edes näyttelyissä, vaikka siellä on todella paljon koiria. Niin että uskaltaisiko meille ottaa chihuahuan? Tuottaako se yhtä paljon allergiaa kuin muutkin koirat?
7480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuika raaskit ihania koiria vangita omaksi
viihteeksi ? onkohan kyseessä joku kieroutunut
mieliteko?

Äänestä

Itsekkin olin aikoinani pahasti allerginen kissoille. Jouduin kuitenkin adoptoimaan pienen kissan pennun kotiini kun sellaisen ulkoa löysin joitakin vuosia sitten takaperin. Ensimmäiset pari viikkoa nenä vuosi ja iho oli aivan ruvella. Eräänä päivänä sitten heräsin, ja sinne jäi ruvet ja vuotamiset. Mikään kissa ei enää aiheuta allergiaa, ei omani eikä muidenkaan.

Varmaan teillä sama juttu. Kun siivouksesta vain pidetään huolta, ja koiraa ei päästetä mm. sängylle, niin uskoisin että pysyy tuo allergia kurissa. Toki kannattaa aina kysyä lääkäriltä mielipidettä ja valmiiksi jo miettiä mitäs jos allergia äityykin todella pahasti.. :)

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta :)

    Äänestä

Koira-allergiaan parasta lääkettä on juuri itse koirat.

Äänestä

Itse olen allerginen koirille, sekä kissoille (kissoille pahasti), itselläni on ollut sakemanni-belgari sekotus 5 vuotta eikä mitään ole hänestä tullut, Hän oli koe-ajalla silloin kun tuli meille, ja päätettiin sitten pitää. Joten jos vain uuden koiran kasvattaja/luovuttaja suostuu, niin koe-aikaa suosittelisin, vaikkei se kiintymisen kannalta paras ratkaisu olekaan.

Mistää rodusta ei voi sanoa, etteikö aiheuttaisi allergiaa, tai aiheuttaisi vähemmän, itselleni bichonista tulee enemmän allergiaa kuin noutajista tai colliesta, vaikka bichonin sanotaankin olevan se "allergiaystävällinen" rotu.

Miekin mietin chihun ottamista:) Kivaa aikaa koirien kanssa!

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta! Ei kun sitten vierailulle jollekin kasvattajalle ja harkintaan. Kovasti olisin kyllä kiinnostunut tästä rodusta :). Mukavaa aikaa koirien kanssa myös sinulle!

    Äänestä

  • Nepsoni kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta! Ei kun sitten vierailulle jollekin kasvattajalle ja harkintaan. Kovasti olisin kyllä kiinnostunut tästä rodusta :). Mukavaa aikaa koirien kanssa myös sinulle!

    Moi, itse olen aina ollut allerginen, kissoille tosi paljonkin, mutta koirille myös. Suuren koirarakkauden takia kuitenkin otin saksanpaimen koiran vuosia sitten-- alkuun allergia vähän vaivasi, siivoilin kuitenkin ahkerasti enkä päästänyt koiraa sänkyyn nukkumaan. Hyvin meni ja allergiakaan ei vaivannut. Nyt vanha herra on jo koirien taivaassa ja tällä hetkellä omistan kaksi ihanaa pientä chihupoikaa. Toinen pitkäkarvainen ja toinen lyhytkarvainen, hienosti on mennyt eikä allergia edelleenkään vaivaa ja nyt pojatkin saavat nukkua sängyssä ;) lakanat vaihdan suht usein ja ihoni reagoi vähän jos pojat pääsevät nuolemaan tai raapimaan. Se tosin menee ohi äkkiä! kannattaa siedättää pikkuhiljaa ja välttää koiran nuolemista, syljessä on paljon allergisoivia aineita. Chihut on ihania ja tosi rakastavia pikku veijareita, tosin todella itsepäisiä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nepsoni kirjoitti:

Hei! Osaisiko joku antaa neuvoa? Äitini on hyvin allerginen koirille tai ainakin oli. Nykyään meillä on kaksi bichon friseä. Aluksi niistä tuli äidilleni allergiaa, mutta nykyään ei. Ennen myös mikä tahansa muukin rotu sai aikaan allergisen reaktion, mutta nykyään ei tule mitään, ei edes näyttelyissä, vaikka siellä on todella paljon koiria. Niin että uskaltaisiko meille ottaa chihuahuan? Tuottaako se yhtä paljon allergiaa kuin muutkin koirat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu