Se kun tuo lama alkaa pukata päälle ja työttömyys lisääntyy, niin mitenhän olisi, lähtisköhän kukaan maatilalle töihin. Ainahan sitä työtä täällä riittää. Paljonkohan sitä oltaisiin palkkaa vailla, jos ruoan, rauhan ja asunnon tilalta saisi. Sen rakkauden kyllä joutuisi etsimään itse.
Epäilen kyllä, että moni mieluummin kituuttaa surkealla päivärahalla kuin tekisi ruumiillista työtä. Sikäli vaan, että kun esimerkiksi hitsarit, rakennusmiehet, rekkakuskit, vain muutaman mainitakseni, ovat moniosaajia, jo vain heiltä ainakin konepuolen hommat sujuisi. Ja maallahan on aina jotain rakennettavaa tai korjattavaa.
Kuinka suuren arvon aikuinen ihminen osaa laittaa sille, että asunto olisi ilman, että tarvitsee miettiä euroja sen ylläpitoon. Täys ylläpito talosta, kunnon kotiruokaa olisi aina tarjolla. Ja kun vesisadepäivä yllättää, niin ei kun unta palloon tai mitä nyt kukin haluaisi tehdä. Illat saisi kalastella, syksyt metästellä. Ja kun talvi saapuisi, saisi kehitellä itselleen mieleistä puuhaa, silloinhan ei ole niin kiirettä.
Mitenhän tuo olisi, saiskohan näillä eväillä itselleen jämäkän rengin?
Epäilen kyllä, että moni mieluummin kituuttaa surkealla päivärahalla kuin tekisi ruumiillista työtä. Sikäli vaan, että kun esimerkiksi hitsarit, rakennusmiehet, rekkakuskit, vain muutaman mainitakseni, ovat moniosaajia, jo vain heiltä ainakin konepuolen hommat sujuisi. Ja maallahan on aina jotain rakennettavaa tai korjattavaa.
Kuinka suuren arvon aikuinen ihminen osaa laittaa sille, että asunto olisi ilman, että tarvitsee miettiä euroja sen ylläpitoon. Täys ylläpito talosta, kunnon kotiruokaa olisi aina tarjolla. Ja kun vesisadepäivä yllättää, niin ei kun unta palloon tai mitä nyt kukin haluaisi tehdä. Illat saisi kalastella, syksyt metästellä. Ja kun talvi saapuisi, saisi kehitellä itselleen mieleistä puuhaa, silloinhan ei ole niin kiirettä.
Mitenhän tuo olisi, saiskohan näillä eväillä itselleen jämäkän rengin?
Vastaukset 22
Vanhimmat
en jaksa ainakaan hekeen metallitöitä reissata hakemaan, ja alala riittää töitä Parkano kihniö ja karvia akselilla, vakituiseksi karjakoksi en hevillä rupea, siitä sain 1998 tarpeekseni.
maataloudesta. Mulla oli pari päivää Sun tapanen apulainen. Ei assanut aikaan muuta kuin vahinkoa.
että olen itse kohtuullisen kokoisen lypsytilan emäntä. Työmiehiä meillä on joka vuosi 3-5 kuukautta, keväästä syksyyn, tarpeen mukaan. He vain alkavat pikkuhiljaa eläköityä ja uutta verta kaivataan. Nykyään vaan meinaa olla hankalaa löytää työmiehiä, joko ammattitaito on niin kehno, ettei edes kunnon opetus sitä saa hyväksi tai sitten ei ole tarjolla kuin muutama. Olen minäkin kokenut sen, että tyhjän tupeltaja ei saa muuta kuin vahinkoa. Sellainen ei meillä kauan viihdy.
Aloituksen idea olikin se, että näin laman kynnyksellä olisi oiva tilaisuus vaihtaa, vaikka vuodeksikin, ammattia. Pitäisi sen työttömänä rökälehtimisen voittaa. Tunnen kuitenkin aika paljon eri alojen edustajia, tässä heitinkin vain ilmaan ajatuksen mahdollisesta elämänmuutoksesta. Kokonaan toinen juttu onkin se, että kenellä rohkeus ja rahkeet riittää.
Haluu kesäksi vierasta.Samalla ilmaista renkiä.
että joka on puutteessa, tupisee tyyliin "siitä puhe, mistä puute"? Kuten ehkä sinä? Minulla ei sitä ongelmaa ole. Kukas ilmaisesta rengistä on puhunut? Sinä?
Äläs sinä kuule yritä enempää kun taidot riittää. Aika paha, sulle!! Hah!
Lähdetään Leskelle renkihommiin vaikka heti.
Noi maarenki hommat on sellaisia PÖHÖLÖ KUSTAAN
hommeleita.
Jooo, mutta pitää olla melko hyvä peli, jos meinaa että pelkällä perseellä palkan kuittaa ....
Ei tietenkään saa, ne ajat on ohi milloin talolliset sai ruokapalkalla ihmisiä töihin.
Ei se onnistu vaikka kultapaperiin ehdotuksesi käärit, sama paska eri paketissa.
Maksat palkan ja perit vuokran, kuten kuuluukin ja heitä höpöttäminen helvettiin ...
kun ei edes älyä mistä puhutaan. Uuslukutaidotonta sakkia, sääliks pistää!!! lukekaas uudestaanmistä oli kyse!!!
Kyllä minä luin esityksen, tossa on periaatteena jonkinlainen veronkierto, eläkkeet jää kertymättä ja sosiaaliturva katoaa, lopulta putoaa päivärahankin ulkopuolelle.
Yrittäminen pitää perustua taloudellisiin realiteetteihin, myös maatalouspuolella, jos ei ole palkanmaksukykyä, niin ei sitä voi luoda veronkierrolla ja muilla kepulikonsteilla.
Se että palkkaa maksetaan ruualla, asunnolla, vanhoilla vaatteilla ja perseellä, ei vaan ole nykyaikaa, sitä sanotaan harmaaksi taloudeksi ....
heti,kun joku yrittää asiallista juttua, nousee kupla porukan otsalohkoon. Luetun ymmärtäminen on laji, joka opitaan ensimmäisillä luokilla koulussa, noita kommentteja lukiessa tulee entistä enemmän mieleen, että eikö edes elämän oppikoulu ole mitään opettanut?
Siinähän lukee, että paljonkohan sitä oltaisiin PALKKAA vailla? Siis selvennykseksi: Sen ruoan, rauhan ja asunnon LISÄKSI!
Ihme porukkaa. Olen itsekin tehnyt nuorempana kesäisin maatilalla töitä. Asunto ja ruoka kuuluu palkkaan ja tuntiliksa siihen päälle. That's it!
että isännillä (oli ne sitten ukkomiehiä tai poikamiehiä) pistää vaan vihaksi, jos emäntä vuodesta toiseen saa tilalleen työmiehiä ilman, että siihen mitään makuukamaripuuhia liittyy. Katsokaas,kun joillaki emännillä on vaan niin siisti persoona ja ne on viimesen päälle tahtonaisia, niille tekee mielellään töitä, kun eivät tyhjistä napise ja päivän päätteeksi aina muistavat myös renkiä kiittää, vaikka joskus olis hommat menny ihan käteenkin.
Kun se vaan ei mene noin, asunto ja ruoka on osa palkkaa ja niistä pitää periä verot, mikäli näin ei tehdä kyse on ns. harmaasta taloudesta.
Yrityselämässä ja myös maataloudessa, pitää toimia lakien mukaan, mikäli tilalla ei ole palkanmaksukykyä, niin ei pidä palkata henklökuntaa.
Eikä ruveta veronkiertoon tai muihin kepulikonsteihin.
aloittajalta. Älä nyt viitsi, luuletko minun ensimmäistä kertaa olevan palkkaamasta tilalleni työmiestä töihin? Tiedoksi sinulle, palkkaus kyllä hoituu kaiken lain ja käytännön mukaan.
Tuntipalkka on tietty, sovittu erikseen työmiehen kanssa. Lisäksi on asunto- ja ruokaetu luontaisetuna, joista menee vero, niinkuin pitääkin. Sen päälle vakuutukset ja työnantajamaksut, ihan niin kuin kuuluukin. Sopimus yleensä määräaikainen, ei pekkasia, ylityöt pidetään vapaana, mikäli se molemmille osapuolille sopii, aina on sopinut, tämä työ kun on sen verran ruumiillisesti rasittavaa, että miehet osaavat kyllä arvostaa pitempiäkin vapaita.
Hammaslääkäri- ja parturikäynnit työaikana, ei nipoteta.
Mutta töitä pitää tehdä, lusmuilua ei suvaita, eikä näiden kokeneempien miesten kanssa ole sitä ongelmaa ollutkaan. Kiinnostaako ketään se tuntipalkka? Voinhan sen tässä kertoa. Se on 11 euroa tunti, työaika 8 tuntia päivässä.
Mutta, siihen hintaan pitää hoitua sekä peltopuoli että karjanhoito, hitsaus- ja koneenkorjaustaito on oltava, pienten, eikä isompienkaan asioiden takia ei lähdetä kaupunkiin jonnekin pajalle.
Krapula-aamuja on turha tulla minulle itkemään, vesiselvä on oltava aina töihin tullessa, työt tehdään ajallaan ja tunteja ei vasoteta. Silmäni on kyllä vuosien varrella kehittynyt, näen yhdellä silmäyksellä, mihin miehestä on.
Ongelma siis lähinnä on se, että ihminen joka hädin tuskin saa traktoria käyntiin ja lehmien lypsy on salatiedettä, yrittää olla vailla hurjia tuntiliksoja, ammattitaitoa ei ole nimeksikään.
Eli kerrohan veromies, ihan ystävällismielisessä raatausmielessä, mikä tässä asiassa sinua närästää? Katsohan, kun yritän vain saada uutta verta näihin töihin mukaan, mikä siinä sinulle niin paljon päänvaivaa aiheuttaa. Ja sen verran vielä, tuosta palkasta, ennen kuin alat arvostelemaan, tiedätkö, paljonko maatalouslomittajat saavat liksaa?
akkoja löytyy jotka ei "napise"?
Aina löytyy jotai kitistävää, eikös se ole vähän perusluonnettaki, en nyt sitä meinaa että se paha asia aina olisi.
asian vierestä koko ajan. Anna olla jo, asiallinen keskustelu jees, sä vaan tulukutat tyhjää. Etkö tosiaan ymmärrä lukemaasi???
Piika niin pian on pikkurenkiä ja pöhölö kustaita
pitkin kylää.Miksei emännälekin renki niin
vällyjen alle tunkee maahenki.Näinhän sitä
on ennenkin eletty.
juuri on vaipoista päässeet ja opettelevat ajattelemaan. HOH-HOIJAA!!!
koulut vievät näköjään ojaan
Hyville ammattimiehille taitaa vielä olla töitä. Hyvät ammattimiehet taitaa olla myös sitoutumiskykyisiä, eli heillä on perheet joiden luota ei heti lähdetä. Minä tulisin kyllä pienelläkin palkalla, MUTTA: 1) en ole mies 2) en osaa mitään maatilan tai konehommia 3) minulla on pieniä lapsia, en irtoa... 4) en tunne ketään, joka tarvitsisi piikaa/renkiä Tästä varmaan näet että innokkaimpia tulijoita ovat haaveelliset kaupunkilaiset, ne maajussinmorsianehdokkaat. Kannattaisi ehkä kokeeksi laittaa ihan työpaikkailmoitus sanomalehteen. Sieltä sen voisi nähdä sellaisetkin, jotka ei älyä etsiä maatilalta hommia. Pakko ei ole palkata, jos ei sopivaa löydy. Kuvittelisin, että rivakoita ja jopa taitavia opiskelijanuoria löytyisi pilvin pimein, palkkahan oli ihan kilpailukykyinen (vaikka lastenhoitoon tai hautausmaan haravointiin verrattuna).