kertoa nukeista valmistajaa, maata tai muutakaan. Eivät osaa kertoa hinta-arviota.
Toinen arvioi, että nukke on italiasta ja toinen sanoo saksasta.
Aika vähän nukketohtorit ja nukkeharrastajat tietää alastaan.
Toinen arvioi, että nukke on italiasta ja toinen sanoo saksasta.
Aika vähän nukketohtorit ja nukkeharrastajat tietää alastaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vein kerran erään porsliiniesineen mukanani messuille saadakseni tietää sen alkuperästä.
Kysyin kolmelta "asiantuntijalta" ja sain 3 erilaista selvitystä ja maata, josta ko. esine on kotoisin.
Totesin, että myyjiähän he vaan ovat.
Yhdellä pöydällä oli erittäin kauniita Arabian tehtaan vanhoja lautasia ja kulhoja. Kysyin, miltä ajalta, ja sain vastauksesksi, että 1700-luvun puolelta. !!!
Niin että kannattaa olla tarkkana kun kuuntelee "asiantuntijoita".
Olen itsekin laittanut mm. Glorian Antiikkilehteen kyselyjä "mitä, missä, milloin" palstalle ja saanut vastauksia, että heillä on paljon kyselyjä ja eivät ehdi vastata.
Kerran laitoin mustasta koirasta kyselyn ja en saanut vastausta mikä maa on valmistaja vaikka selvästi asiantuntijan pitäisi tunnistaa koira punaisesta pannasta ja kielestä, mutta arvio oli Japani tai voi olla Saksa. Jäi arvailuksi.
niinhin vaan yhteys ja näyttö.
Oletko ajatellut että nukkesi voi olla uudenpaa tuotantoa ylensää 1900 luvun alun nukeissa on lähes aina leima josta selviää minkä ikäinen kokoinen kuka on nuken valmistanut. 1800 luvun nuket olivatki jo usein vahasta ja puusta ym tehtyjä ja ne ovatkin sitten jo henkimailman juttuja Jos ei merkeistä selviä löytyy ulkolaisia leima kirjoja josta löytyy kyseiset tiedot joskus jopa hinnat. Ehkäpä "nukke tohtori" ei ole halunnut loukata sinua sanomalla että nukellasi ei olisikaan muuta kuin tunnearvoa. Valitettavaa on kuitenkin että Antiikki alalla liikkuu kaikenlaisia niinsanottuja Antiikin tuntioita. Jos nukestasi on kuva ja leimat niskassa(usein leima voi olla hiusten alla) niin lähetä kuva minule niin katsotaan voinko auttaa?