minua niin paljon, että en halua enää elää.
huosta
vitutttaa
11517
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
vielä. Kuka lapsia/lasta auttaa, jos sinä et enää jaksa?
eli äidikseen. Viekööt. Minä en enää halua tavata lastani.
kumman luona lapsi itse haluaa mieluummin asua?
vaikka minä hyväksyn vain itseni. Lapsen kanssa oli kova riita, mutta päästiin yhteiymmärrykseen.
yrittää viedä miniänsä/tyttärensä/poikansa/vävynsä lapsen. Se on ihan sitä samaa vahingoittamista, mitä sisko toiselle sisarukselle tekee omassa lapsenkaipuussaan ja kuvittelemassaan ylemmyydessä ja paremmuudessa, Etkä ole ainoa, joka sellaisen kateuden kohteeksi joutuu. Itse tiedät, että sisaresi on raukka ja kärsii kyllä raukkuudestaan itsekin jossain syvällä tunnossaan. Se rapauttaa häntä. Minä kohtaan tuota sisarkateutta vieläkin, vaikka lapseni on isoja. Seuraavaksi tulee olemaan hyökkäyslinjalla lapsenlapseni, jotka sisar yrittää saada omiksi lapsenlapsikseen. Katson vaan ihmetellen syrjästä, koska en halua vahingoittaa ketään, en edes sitä psyykensä alle murenevaa siskoa, jonka epäoikeudenmukaiseksi ja kieroksi koen.
Jos lapsesi ei ymmärrä tuota kieroutta nyt, hän luultavasti ymmärtää sen myöhemmin, kannattaa jäädä sitä päivää katsomaan.
tämä ollut Vanamon tarina?
SE uusi huominen edessä.
Elämän voi ottaa ihmiselämän kestävänä seikkailuna. Vaikka elämä nyt ja tässä
potkii, nöyryyttää ja vie oikeuden jokapäiväiseen isänä tai äitinäkin oloonkin, ihan jopa kaiken arvon kokonaisena ihmisenäkin!
Ottaa iskut vastaan, nousee ja kävelee pystypäin, selkä suorana,
eteenpäin omana ainutlaatuisena ja ainutkertaisena
itsenään.
Elämä on tehty elettäväksi vaikka välillä ....aa niin ettei tahdo eteenpäin,
ei edes sinne huomiseenkaan asti,
nähdä. Siellä se kuitenkin odottaa.
Odottamattomine pienine, suurineenkin tapahtumineen, iloineen ja jopa mahdollisine auringonpaisteineenkin......kesäluontoa odotellessa.....
Tuttu ajatus,ihme sinällään jotta itse selvisin.
Mutta kuitenkin ajatuksiin tulee,että lapsi tarvii minua vielä.Yksinkertaisesti on vain taisteltava ja vielä taisteltava.Vaikka tuulimyllyt on vankalla pohjalla kyllä nekin kaatuuvat aikanaan.
jaksa kävellä enää 200 metriä. Sitten lepo.
Viisi vuotta sitten kävelin 30 murheitta.
onko hän tyytyväinen vahingoitettuaan sinua.
(Jos itse omalta siskoltani kysyisin, niin uskon kyllä hänen sisimmässään olevan hyvinkin tyytyväinen, että onnistui vahingoittamaan, sehän oli tarkoituskin, siskon tuhoaminen, eikä lapsen etu, ei sellaiset pirut tunne syyllisyyttä.)
Mutta älä anna periksi piruille.
Vaadi parempia terveystutkimuksia ja monipuolisia laboratoriokokeita itsellesi. Niistäkin voi löytyä syy huonoon vointiisi.
voisi mennä hakemaan ruoka-apua seurakunnalta, pelastusarmeijalta, Hurstilta (ainakin Helsingin seudulla) tms. että saisit tarpeeksi syödäksesi.