Mikä on kohtuullinen astutusmaksu? Ja missä vaiheessa se yleensä maksetaan...heti vai kun pennut näkyy ultrassa? Kiitokset asiallisista vastauksista.
Astutuksesta
varmistusta kaipaava
2250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
rotukohtainen ja se sovitaan ennen kuin uros astuu. Samoin, se maksetaan kun "homma" on hoidettu, on narttu sitten tyhjä tai ei, eli mitään varmistuksia ei tarvita. Yleensä astutussopimukseen laitetaan kohta jolla sit saadaan uusinta-astutus ilmaiseksi, jos ekalla kerralla ei tärppää.
Riippuu aivan täysin uroksen omistajasta mitä hän siitä pyytää. Yleisin on ehkä yhden pennun hinta. Jotkut perivät maksun tehdystä työstä, toiset tehdystä tuloksesta. Olettaisin kuitenkin että urokselle homma on sen verran mieluista, että kannattaako siitä työstä laskuttaa..? (Taas poikkeuksena urokset jotka esim. lopettavat syömisen kokonaan kun ovat päässeet astumaan tms. niin että astumisesta sinänsä on oma haittansa)
Tuosta ultraamisesta täytyy huomauttaa että vaikka pentuja näkyisikin ultrassa, ei ole mitenkään tavatonta että pentuja ei sitten loppujenlopuksi edes syntyisi ollenkaan. Koirat voivat luoda pentunsa (saada keskenmenon), tai pennut voivat kuolla ja "imeytyä" niin että päällepäin näyttäisi siltä että koira olikin vain valetiineenä eikä pentuja ikinä ollutkaan (mikäli emme siis ultran perusteella tietäisi että niitä oli mutta ei ole enää). Ja lopuksi vielä sekin, että vaikka pentuja sitten syntyisikin, ne eivät välttämättä synny elävinä.
Sinänsä siis koiran astutus on "riskipeliä". On niitä uroksen omistajia jotka veloittavat pentumäärän mukaan vasta kun pennut on jo myyty