Ruokinta

Minulla on isokokoinen kultahamsteri, jolle tarvitsinkin nyt vähän diettiä.

Millainen olisi hyvä ruokinta kultahamsterille? Monissa kirjoissakin on aikalailla erilaisia ruokinta ohjeita, mutta kaikki kuitenkin perehtyvät samaan.

Hamsterillani on aina tarjolla vettä ja kuiva ruokaa. Pilttiä ja kurkkua (toisinaan vesimeloonia ja porkkanaa) sille annan ennen nukkumaani menoa ja raejuustoa sekä kananmunaa annan kerran tai pari viikossa. Olisiko teilla mitään sellaista hyvää ruokinta ohjelmaa? :)
Vai kelpaako hamsterilleni tuo nykyinen?
19538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Hei vaan :)

Syyrialainen hamsterihan on perusolemukseltaankin vähän pyöreä, sen pepun pitääkin olla leveä, se on aivan eri muotoinen kuin esim. kiinankääpiöhamsteri mikä on sellainen pitkulainen sukkula :)

Jos se on oikeasti liikalihava, tulisi mieleen, että periaatteessa pähkinöiden määrää voi kontrolloida (pähkinöissä on periaatteessa paljon rasvaa mutta hyvänlaatuista...), ja sitten pitäisi huolehtia siitä, että se saa jaloitella riittävästi häkin ulkopuolella päivittäin ja juoksupyörä tietysti pitää pikkuystävän trimmissä kunnossa ellei siitä tule pakkomielle.

Ruokavalio näyttää vähän suppeahkolta, mutta hyvä että sillä on aina vettä ja kuivaruokaa tarjolla. Voit huoletta lisätä ruokavalioon kaura- ja moniviljapuuroja, erilaisia marjasoseita, jugurttia, omenaa, päärynää, parsaa jne.

Hamsterisi epäilemättä pärjää nykyisellä valiollakin, mutta vaihtelu virkistää varmasti niin lemmikkiä kuin omistajaakin! :)

Äänestä
  • Kiitoksia paljon :)
    Täytyykin alkaa keittämään tytölle sitten ahkerasti puuroa, jospa vaikka tykästyisikin. Mitenkäs tuon elävän ravinnon tarve on? Jauhelihaa annan hamsterilleni silloin tällöin, mutta yleensäkin kerran tai pari viikossa. Eikös liha korvaa elävän ravinnon tarpeen?

    Äänestä

  • Tyttö kirjoitti:

    Kiitoksia paljon :)

    Niin, elävästä ravinnosta meillä ei ole pahemmin kotona kokemuksia jos jauhomatoja jne. tarkoitat.

    Lihasta on sellainen yleispätevä ohje, että lihaa hamsterille vain n. kerran viikossa, meillä liha tulee piltin muodossa. Se, että hamsusi saa jauhelihaa silloin tällöin on oikein hyvä! :) (Jos jollakulla muulla olisi kokemuksia "elävästä ravinnosta", kommentoikaa toki!!)

    Tuosta painosta vielä, että aikuisen syyrialaisen kuuluisi painaa noin 150-230g. Ensimmäinen hamsterini oli todella pienikokoinen ja hoikka koko ikänsä ajan, vaikka yritin saada sille lisää massaa. Se painoi vain nipin napin 150g. Sittemmin meille tuli uros, joka painoi reippaasti yli 200g, oli kuin JÄTTILÄINEN ja silti sen kasvattaja sanoi että sen pitäisi saada vielä lisää lihaa luittensa ympärille! :D Eli 150g syyris ei ole lihava :)

    Ihanaa kuusentuoksuista joulua sinne teille molemmille, tuli ihan uskomattoman hyvä mieli kun näkee miten tekstistä ihan paistaa läpi että rakastat pikkuista ystävääsi isolla R:llä! :)

    Äänestä

  • Sari kirjoitti:

    Meillä ne ovat suurtaherkkua. Niitä saa eläinkaupasta aika halvalla ostettua. Jauhomadot syövät kauraleseitä, salaattia, kurkkua, omenaa ym. ym. Myös hamsterin kuivaruokia. Todella helppohoitoisia. Ainoa huono puoli jauhomadoissa on se, että ne eivät välttämättä kelpaa kaikille hamstereille. Yleensä syyrikset ovat niiden faneja, mutta eivät aina nekään jos eivät ole tottuneet niihin pienestä pitäen. Ja kasvissyöjä kun olen annan hamstereilleni korkeitaan keitettyä kalaa ja kananmunaa. Syyrikseni painaa 196g. Se on lihonnut 16g vanhuuden ja kasvaimen myötä.

    Äänestä

  • Tiinu kirjoitti:

    se, että ihminen ei syö lihaa, ei saa tarkoittaa että eläin joutuu kärsimään kun ihminen ei viitsi vaivautua ostamaan elukalle monipuolista liharavintoa OMAN kasvissyöntinsä takia.

    Äänestä

  • kasvissyöjätön kirjoitti:

    se, että ihminen ei syö lihaa, ei saa tarkoittaa että eläin joutuu kärsimään kun ihminen ei viitsi vaivautua ostamaan elukalle monipuolista liharavintoa OMAN kasvissyöntinsä takia.

    HEI!

    En tiedä muista kasvissyöjistä, mutta mun ruokavalion takia ei hamsut joudu olemaan ilman lihaa. Ostan lihaa ja joskus kalaa ihan pelkästään niitä varten. Pakastan mitä pystyy mutta aika monesti joudun heittämään ylijääneet pois, kaks kääppäriä kun ei paljoa syö ;) Pääasia on kumminkin, että hamsut voivat hyvin...

    Aurinkoisia päiviä kaikille kaamoksen keskeltä pohjoisesta!

    Äänestä

Voisitko kertoa paljonko hamsusi painaa?Että tarvitseeko se todellakin dieettiä vai onko se vain isokokoinen.

Äänestä
  • Kun kävimme hamsuni kanssa eläinlääkärissä, niin se painoi about 150 g. Eläinlääkärikin sanoi sitä vähän pulskaksi ;D mutta se on laihtunut nyt aika paljon. Ikää neidillä on jotain vuosi.

    Äänestä

  • Tyttö kirjoitti:

    Kun kävimme hamsuni kanssa eläinlääkärissä, niin se painoi about 150 g. Eläinlääkärikin sanoi sitä vähän pulskaksi ;D mutta se on laihtunut nyt aika paljon. Ikää neidillä on jotain vuosi.

    Paino itsessään ei kerro mitään, eläin pitäisi nähdä. Jos on pienikokoinen naaras, tuo paino voi olla paljon ja hamsteri olla lihava. Minulla on hyväkuntoinen lihaksikas syyrialainen naaras, joka painaa 200 grammaa. Sitten on paksukainen, joka painaa 220 grammaa. Nämä noin vuoden iässä. Meillä oli lainassa uros hamsu (syyris) joka oli tosi hoikka ja painoi 135 grammaa. Tämä oli vielä pieni kooltaan vaikka aikuinen.

    Eli aika köykäisen oloinen minun mielestäni, mutta jos se on oikeasti pieni, niin voi se silloin olla liian lihavakin.

    Onhan se vähän pulska,mutta tiedän myös 180 grammaisia hamstereita,ovat aika isoja mutta vähänjalostettua rotua ja näin ollen vähän suurempia...Eiköhän se paino siitä sitten tasotu:)

    Äänestä

  • Caamos kirjoitti:

    Hänen hamsterinsa on luultavasti jalostetumpi kuin syyrialainen,jotka ovat suurempia,ja siksi on hieman pulska.Hamsun normaalipaino on koosta riippuen yleensä n.90-180grammaa,tietysti myös vähän tuon alle ja yli.Tuo 220gramman hamsteri on varmasti aika jättiläinen.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eli kaikki nämä painot ovat varmaankin aika normaaleja:)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Onhan se vähän pulska,mutta tiedän myös 180 grammaisia hamstereita,ovat aika isoja mutta vähänjalostettua rotua ja näin ollen vähän suurempia...Eiköhän se paino siitä sitten tasotu:)

    siis mitä te tarkoitatte näillä enemmän tai vähemmän jalostetuilla roduilla? Kun on näitä tässä tullut kasvateltua enkä ole kyllä tällaista ennen kuullut.

    Äänestä

  • Caamos kirjoitti:

    siis mitä te tarkoitatte näillä enemmän tai vähemmän jalostetuilla roduilla? Kun on näitä tässä tullut kasvateltua enkä ole kyllä tällaista ennen kuullut.

    No,esimerkiksi tavallinen,vankkarakenteinen luonnonvärinen syyrialainen verrattuna vaikkapa sirompaan,pitkäkarvaiseen värimuunnokseen.Vähemmän jalostetut rodut mahdollisesti myös pysyvät terveempinä ja elinikä voi olla pidempi.

    Puhupa tuosta "oikeasti" jonkun hasmterikasvattajan kanssa, ei se ihan noin mene :)

    Äänestä

  • Caamos kirjoitti:

    Puhupa tuosta "oikeasti" jonkun hasmterikasvattajan kanssa, ei se ihan noin mene :)

    Noh,kyllähän se vaan vähän noin menee.Ole hyvä ja kerro miten se sitten menee jos ei niin,eli mikä oli väärin?

    Äänestä

  • Caamos kirjoitti:

    Puhupa tuosta "oikeasti" jonkun hasmterikasvattajan kanssa, ei se ihan noin mene :)

    Elikkä mitä kohtaa et ymmärtänyt tässä jalostetumman ja luonnollisemman hamsun kokoeroissa?Vai tuossa "mahdollisesti terveempänä ja voivat elää pidempään"? Tuota minäkään en allekirjoita jokatapauksessa mutta kokoerot kyllä.Yritän parhaani mukaan selventää,jos vaan kerrot mistä olet toista mieltä:)

    Äänestä

Kiitoksia vain kaikille, kun viitsitte auttaa minua ja hamsteriani :) Oli oikein mukavaa nähdä, kuinka auttavaisia olette.
Tosiaan tuosta painosta, jos tosiaan hamsterini on köykäinen, niin miksiköhän eläinlääkäri sanoi sitä pulskaksi :D Hamsterini on kyllä muuten oikein terve ja eläväinen ja on oikein mukava huomata kuinka se rakastaakaan elämää :D Varsinkin silloin kun se saa herkkuja tai minulta huomiota, jälkimmäistä tietenkin joka päivä. ;)

Mutta kiitoksia vaan kaikille.

Äänestä
  • Niinpä niin, eläinlääkärien hamsteritietous on usein aika rajoitettua. Meillä hasmut on ollut marsuja ja "mikäs tämä on, luulin niitä isommaksi" kun vien sinne isokokoisen kääpiöhamsterin... Parasta olisi kun veisit sen lemmikkiluokkaan näyttelyyn, siellä tuomari osaisi kertoa sinulle hamsterisi kunnosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tyttö kirjoitti:

Minulla on isokokoinen kultahamsteri, jolle tarvitsinkin nyt vähän diettiä.

Millainen olisi hyvä ruokinta kultahamsterille? Monissa kirjoissakin on aikalailla erilaisia ruokinta ohjeita, mutta kaikki kuitenkin perehtyvät samaan.

Hamsterillani on aina tarjolla vettä ja kuiva ruokaa. Pilttiä ja kurkkua (toisinaan vesimeloonia ja porkkanaa) sille annan ennen nukkumaani menoa ja raejuustoa sekä kananmunaa annan kerran tai pari viikossa. Olisiko teilla mitään sellaista hyvää ruokinta ohjelmaa? :)
Vai kelpaako hamsterilleni tuo nykyinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu