Minä olin 15v kun ensimmäisen kerran ihastuin toiseen tyttöön oikein kunnolla. Ihastukseni kohde oli 16v. Näytimme varmasti ulkopuolisten silmissä hieman vanhemmilta mutta kuitenkin olimme mielestäni aika nuoria. Olen myöhemmin miettinyt usein tuota aikaa. Nyt olen kuitenkin jo 22. Olimme siihen aikaan rakastuneita toisiimme ja näytimme sen myös muille. Jotenkin oli varmaan ihmeellistä kun kaksi yläasteella olevaa tyttöä haluaa näyttää sen ulospäin. Onko kukaan ikään tehnyt samoin, entä miltähän se ulkopuolisten silmissä näyttää? Itse olin naiivi ja muutenkin sillä asenteella liikkeellä, että en välitä muista ja maailma on mun. Mutta nyt on tullut ajatus, että olikohan tuo ihan järkevää. Muistaakseni koulussa ei kukaan ikään huudellut mutta katseita kyllä keräsimme. Samoin kaupungilla suudellessamme. Emme ole enää yhdessä vaan suhteemme jäi joskus 18v. aikoihin. En ole ikään itse nähnyt kaupungilla nuoria lesboja kävelemässä käsikädessä tai halailemassa/suutelemassa niinkuin me teimme. Ehkä mukana on sen verran häveliäisyyttä, että sitä ei tehdä. En tiedä, itsestä se tuntui silloin oikealta, ei välitetä muista -asenteella. En kadu sitä mutta nyt olen sitä mieltä, että olisin tehnyt toisin. Joskus suutuspäissäni huusin jopa vanhemmilleni rakastavani toista tyttöä. Onko teillä kokemuksia lesbona olemisesta nuorena / sen vaikeudesta.
Ihastuin tyttöön
jo nuorena
2506
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että nuorempien kohdalla ympäristö suhtautuu lesbouteen luontevammin. Osa saattaa ajatella, että se on ohimenevä "vaihe" (no, harvoinpa on) ja nuoruuteen kuuluu, että jokaisen pitää voida tehdä omat valintansa. Kliseiset rooliodotukset puhkeavat toden teolla kukkaan vasta myöhemmin. On helpompaa olla 15 v tyttöpari kuin lapsiaan leikkipuistossa paimentava 35 v naispari.
Mutta sitten loppujen lopuksi paljon on kiinni omista ja muiden asenteista, kaveripiiristä, asuinpaikasta, tuurista ja onnesta...
Joskus toivoisin, että olisin tullut kaapista jo parikymppisenä - olisin saanut elää hullua opiskelijaelämää ihan omana itsenäni :) Kaikkea hyvää sinulle!
Mä oon niin turhautunut kun en uskalla olla oma itseni. Haluaisin vaan huutaa koko maailmalle, että tahdon elämääni naisen enkä miestä. Toisaalta olen vielä hyvin epävarma oman seksuaalisuuteni kanssa, mikä vaan lisää epävarmuuttani. Inhoan miehiä mutta tekeekö se minusta lesbon? Haluan jakaa elämäni jonkun kanssa mutta saan oksennusrefleksin miehistä. En ole ihastunut kehenkään tyttöön huumaavalla tavalla, vaan enemmän niin, että haluaisin viettää joka ikisen päivän erään tietyn tyypin kanssa. Mielikuvissani makaamme rannalla käsi kädessä ja leikimme vesisotaa toisiamme kosketellen ja naureskellen (suhteellisen viatonta siis). Olen 19-vuotias opiskelija pk-seudulla ja olen salanut tämän kaiken jopa itseltäni. Enää en vain jaksa. Haluaisin olla oma itseni myös muiden edessä. Ärsyttää kun muut odottavat minun kiihkeästi haluavan poikaystävän ulkonäköni takia. Pointtini oli, että jos minulla olisi tyttöystävä, se varmasti vahvistaisi identiteettiäni olla lesbo ja uskaltaisin tulla kaapista ulos. En varmastikaan salaisi tunteitani jos löytäisin ihmisen, jota kohti voisin tunteeni osoittaa.