Olen varma siitä että ihmiskuntaa kesytetään parhaillaan.Se tapahtuu samalla tavoin kuin me kesytämme eläimiä.
Ensin näyttäydytään kauempaa ja totutetaan kohde vähitellen.Hiljalleen siirrytään lähemmäksi kunnes kohde alkaa pitää ilmiötä ikäänkuin normaalisti ympäristöön kuuluvana.
Juuri näin on tapahtunut kun tutkii ufoilmiön historiaa.
Ensin nähtiin UFOJA kaukaa ja vähitellen lähihavainnot yleistyivät kunnes "lautasia" nähtiinkin jo laskeutuneina.
Sitten ilmestyivät kuvaan humanoidit,ja tässä onkin eräs huvittava piirre nimittäin ufotutkijat suhtautuivat hyvin varauksella näihin havaintoihin kunnes niitä vähitellen alettiin hyväksyä ihan todellisina tapauksina.
Tätä voi täysin verrata siihen miten tutkijat nykyään suhtautuvat abduktioihin.Kuluu vielä jonkin aikaa että sieppaustapaukset saavat tutkijapiireissä virallisen hyväksynnän.
Ihmisten maailmankäsityksen muuttaminen ei tapahdu hetkessä.Vieraan olentolajin kohtaaminen on tapahtuma joka järkyttää syvästi ihmisen henkisiä perustuksia.
Jotkut ihmettelevät miksi humanoidit eivät ota suoraa yhteyttä esim. joihinkin valtion päämiehiin.Mutta juuri niin sitä ei voi tehdä,vaan kaiken on tapahduttava ihmisten ehdoilla ja juuri siten kuin se nyt toteutetaan.
Näyttää siltä että ihmisten "kesyttämisessä" ollaan siirtymässä taas uuteen vaiheeseen joka aluksi on yhtä vaikea hyväksyä todeksi kuin nuo aikaisemmat vaiheet.
Humanoidit suorittavat paljon virtuaalisia kokeita siitä miten me reagoimme vieraan älyn kohtaamiseen.Suurin osa ufosieppauksista tapahtuu VIRTUAALITODELLISUUDESSA jonka humanoidit pystyvät luomaan visuaalisesti normaalia lahjakkaampien ihmisten kanssa toimiessaan.
Tästä on olemassa jo paljon tutkimustietoa.Tietenkin jotkut sieppaukset tapahtuvat fysikaalisessa todellisuudessa,esim.Waltonin tapaus.Mutta suurin osa on kuitenkin virtuaalisia ja silti kokijan mielestä ne ovat yhtä totta kuin mikä tahansa muukin.
Koko ongelman ratkaisu onkin juuri siinä millä tavoin siepatut eroavat meistä tavallisista tallaajista.Useimmilla siepatuista on aikaisempia paranormaaleja kokemuksia.Heillä on tavallista enemmän psykokineettistä energiaa jota humanoidit käyttävät sieppaustapahtuman energialähteenä.
Yleensä nämä VIRTUAALIsieppaukset ovat kulttuurisidonnaisia koska humanoidit rakentavat koko sieppaustapahtuman virtuaalisesti käyttäen kokijan tietoisuutta hyväkseen.Melkeinpä kaikilla länsimaalaisilla on jonkinlainen käsitys ufoista ja alieneista.Ennen avaruusaikakautta nähtiin toisenlaisia olentoja.He näyttäytyvät meille sellaisina kuin me USKOMME heidän olevan.
On kehittynyt kaksi eri koulukuntaa:
1. "Kaikki on mielessä"
2. "Avaruusrosvot ryöstelevät ihmisiä"
TOTUUS ON NÄIDEN KAHDEN SYNTEESI.
Nyt kenttä on vapaa,etsikää tämän teoriani heikot kohdat ja sanokaa missä olen väärässä.
Kiitos.
Ensin näyttäydytään kauempaa ja totutetaan kohde vähitellen.Hiljalleen siirrytään lähemmäksi kunnes kohde alkaa pitää ilmiötä ikäänkuin normaalisti ympäristöön kuuluvana.
Juuri näin on tapahtunut kun tutkii ufoilmiön historiaa.
Ensin nähtiin UFOJA kaukaa ja vähitellen lähihavainnot yleistyivät kunnes "lautasia" nähtiinkin jo laskeutuneina.
Sitten ilmestyivät kuvaan humanoidit,ja tässä onkin eräs huvittava piirre nimittäin ufotutkijat suhtautuivat hyvin varauksella näihin havaintoihin kunnes niitä vähitellen alettiin hyväksyä ihan todellisina tapauksina.
Tätä voi täysin verrata siihen miten tutkijat nykyään suhtautuvat abduktioihin.Kuluu vielä jonkin aikaa että sieppaustapaukset saavat tutkijapiireissä virallisen hyväksynnän.
Ihmisten maailmankäsityksen muuttaminen ei tapahdu hetkessä.Vieraan olentolajin kohtaaminen on tapahtuma joka järkyttää syvästi ihmisen henkisiä perustuksia.
Jotkut ihmettelevät miksi humanoidit eivät ota suoraa yhteyttä esim. joihinkin valtion päämiehiin.Mutta juuri niin sitä ei voi tehdä,vaan kaiken on tapahduttava ihmisten ehdoilla ja juuri siten kuin se nyt toteutetaan.
Näyttää siltä että ihmisten "kesyttämisessä" ollaan siirtymässä taas uuteen vaiheeseen joka aluksi on yhtä vaikea hyväksyä todeksi kuin nuo aikaisemmat vaiheet.
Humanoidit suorittavat paljon virtuaalisia kokeita siitä miten me reagoimme vieraan älyn kohtaamiseen.Suurin osa ufosieppauksista tapahtuu VIRTUAALITODELLISUUDESSA jonka humanoidit pystyvät luomaan visuaalisesti normaalia lahjakkaampien ihmisten kanssa toimiessaan.
Tästä on olemassa jo paljon tutkimustietoa.Tietenkin jotkut sieppaukset tapahtuvat fysikaalisessa todellisuudessa,esim.Waltonin tapaus.Mutta suurin osa on kuitenkin virtuaalisia ja silti kokijan mielestä ne ovat yhtä totta kuin mikä tahansa muukin.
Koko ongelman ratkaisu onkin juuri siinä millä tavoin siepatut eroavat meistä tavallisista tallaajista.Useimmilla siepatuista on aikaisempia paranormaaleja kokemuksia.Heillä on tavallista enemmän psykokineettistä energiaa jota humanoidit käyttävät sieppaustapahtuman energialähteenä.
Yleensä nämä VIRTUAALIsieppaukset ovat kulttuurisidonnaisia koska humanoidit rakentavat koko sieppaustapahtuman virtuaalisesti käyttäen kokijan tietoisuutta hyväkseen.Melkeinpä kaikilla länsimaalaisilla on jonkinlainen käsitys ufoista ja alieneista.Ennen avaruusaikakautta nähtiin toisenlaisia olentoja.He näyttäytyvät meille sellaisina kuin me USKOMME heidän olevan.
On kehittynyt kaksi eri koulukuntaa:
1. "Kaikki on mielessä"
2. "Avaruusrosvot ryöstelevät ihmisiä"
TOTUUS ON NÄIDEN KAHDEN SYNTEESI.
Nyt kenttä on vapaa,etsikää tämän teoriani heikot kohdat ja sanokaa missä olen väärässä.
Kiitos.
Vastaukset 42
Vanhimmat
ettei teoriasi ole mitenkään testattavissa.
Todisteita ei ole puoleen eikä toiseen.
"Tästä on olemassa jo paljon tutkimustietoa."
"Missä ja kuka tutkinut ja missä tutkimukset on julkaistu?
tutkittu jo kauan.Tietoa alkaa olla jo riittävästi teoriani tueksi.
Lue nyt ensin vaikka Mackin "Ufosieppaukset".
Kunhan nyt ensin hiukan perehtyisit asiaan niin yrität sitten uudestaan.
Kaikki näkökannat toivotan kernaasti tervetulleiksi!
löytyykö kirjasta viitteet tutkiuksiin. Jos ei, niin en viitsi tuhlata aikaani. Dänikenmäisiä kirjoja on kirjoitettu aivan liikaa.
missään tapauksessa rupea kallista aikaasi tuhlaamaan kirjoja lukemalla.
Haluat tietoa mutta et viitsi tehdä mitään sen eteen vaan kaikki pitää tuoda valmiina eteen.
Voit huoletta tunnustaa että tuota mun teoriaani et pysty millään keinoin kumoamaan eikä senpuoleen pysty kukaan muukaan.
Eikö sinua ollenkaan ihmetytä esimerkiksi se että yksikään psykologi maailmassa ei kykene sanomaan mikä on se mekanismi ihmisen psyykeessä joka synnyttää sieppausilmiön? Täh?
Omakohtaisena kokemuksena, että meitä koulataan heidän kauttaan tutustumaan muiden planettojen asukkaisiin.
Myös olen lukenut sen kirjan UFO sieppauksista, tukka pystyssä.
Oma kókemukseni oli paljon lempeämäpi. Turha tulla neuvomaan lääkitystä. Kokemuksistani on jo sen verran kauan.
Ja minulle ne on totta.
:) =D
ero on siinä, että tieteellinen on kumottavissa.
K Popper.
Parhaillaan luen prof Jarred Diamondin kirjaa Romahdus. Toinen parhaillaan lueskelun alla on Platonin Valtio.
Hömpän lukemiseen ei ole aikaa. Jos suosittelemassasi kirjassa on lähdeviitaukset mainitsemiisi tutkimuksiin, voin ottaa kevään lukulistalle.
että rupeat tutkimaan tätä asiaa sitten kun se aidosti kiinnostaa.
Voit tosiaan lukaista tohtori John Mackin kirjan ellei lukulistalla ole kiinnostavampaa "hömppää"
kuten asian ilmaisit.Joko Päätalo-sarja on kahlattu läpi?
Suosittelen myös Poltergeist-ilmiöön tutustumista,se on parhaiten tutkittuja ja dokumentoituja paranormaaleista ilmiöistä.
Poltergeist ja ufoilmiö liittyvät toisiinsa edellä kuvaamallani tavalla.
löytyykö kirjasta viitteitä tutkimuksiin. Et vastaa.
Oletko sitä mieltä todellakin että tämä asiantuntija John E.Mack ei osannut "hommaansa"...?
http://www.youtube.com/watch?v=qDA136FKVgk&feature=related
Onko tässä tämä Carl Sagan "uskottavampi" hemmo tietämään tästä asiasta...?
http://www.youtube.com/watch?v=s3w38bLFFR0&feature=related
Kannatta katsoa muitakin tuubi - juttuja Mackista.
" Uskon, että tieteellinen tieto toimii fraktaalien tavoin;
kuinka paljon tahansa opimme,
jäljelle jäävä osa,
kuinka vähäiseltä se näyttääkin,
on taas aivan yhtä äärettömän monimutkainen alun kokonaisuus.
Tässä minusta on maailmankaikkeuden salaisuus. "
- Isaac Asimov -
hömpäksi.
Kolme kertaa olen jo kysynyt kirjasta oleellista perusasiaa, mutta joko henkilö ei ymmärrä kysymystä tai ei tahallaan vastaa. Hypoteetisten kirjojen, joiden tietoja ei pysty mistään tarkastamaan, lukeminen on lähes turhaa.
Falsifoitavuudesta ei ole pitkä matka fallibilismiin. Popper on fallibilismin profeetta yhdessä Peircen kanssa, mutta aika perseestä ja tieteen jarruja popperilaiset kuitenkin ovat olleet kautta historian. ;)
että nämä sanomasi " Dänikenmäisiä kirjoja on kirjoitettu aivan liikaa. "
Ei kohdistunut tuohon hyvin arvostettuun John E.Mackiin ?
Millaisena tutkijana itse pidät hänen tekemiään johtopäätöksiä tai kirjoittamia kirjoja ?
Luetko muita kuin tietosanakirjoja tai tieteellisiä julkaisuja joilla on tiedemaailman "hyväksyntä" ?
" Maailmankaikkeus on täynnä taianomaisia asioita,
jotka odottavat kärsivällisesti sitä,
että älymme terävöityisi. "
- Eden Phillpotts -
kirjoittajan, ei minun tarvitsisi kysellä.
Hyviäkin kirjoittajia on vaan niin paljon, ettei millään ehdi niitäkään kaikkia kahlata, saati sitten omaksua. Sen takia pidän mahdollisen hömpän lukemista hukkaan heitettynä aikana. Mutta jo kirjan hyvä lähdeluettelo kertoo aika paljon kirjan laadusta. Etenkin jos käytetyt lähteet täytävät edes enimmäkseen kriteerit.
Tietosanakirjoja en lue eikä taida lukea kukaan muukaan. 80-90 % lukemistani kirjoista käsittelee tieteellistä tekstiä. Loppu on viihdettä, kuten nykyinen iltalukemiseni Platonin Valtio jo tähän maailmanaikaan. Yleisivistykseen se kyllä taitaa kuulua.
UFO-ilmiö on vaan sen verran tärkeä, ettei sitä olan kohautuksella pitäisi ohittaa, jos on pienikin mahdollisuus, että se jotenkin ilmentäisi maan ulkoisen sivilisaation aktiiviteettiä. Hyvää materiaalia ei vaan tunnu löytyvän kaiken aiheesta kirjoitetun roskan joukosta. En tosin ole kovin aktiivisesti etsinytkään.
on vaikuttanut itsensä tieteen tekemiseen? Mielestäni ei paljoakaan sen paremmin jarruttaen kuin kiihdyttäenkään. Jos esimerkiksi Kuhn väittää tieteen etenevän hypäyksittäin, tuskin fyysikot pyrkivät hyppyyttämään tiedettä?
Nyt tietysti puhun luonnontieteistä enkä humanistisista, jotka ottavat kyllä tieteenfilosofian muotivirtauksista liikaakin mallia.
Joudun valitettavasti palaamaan työn ääreen ja lopettamaan ainakin tältä illalta keskustelun.
Kunhan piruuttani leukojani loksutin. :) Tietysti voidaan kysyä onko popperilainen edes kiinnostunut ”totuudesta”, edes sen pragmaattisimmassa mielessä.
Silloin ainakin minä otan sinun "kirjoitukset" vakavammin, minusta nämä jotka "puskista" huutelevat mitä milloinkin eivät todellakaan tarvitse varteen otettavia vastauksiakaan...
Kriittisiä kirjoittajia varsinkin sellaisia joilla on argumentoin hallussa, on palstalla todella vähän.
Toivottavaa olisi jos aikasi vain riittää palstalle kommentoimaan tai esittämään käsityksiä ufoista tai ilmiöistä sen ympärillä...
Otappa oma reklattu nimmari - ja tule joukkoon tummaan...
hyvin selkeästi että et tiedä UFO-ilmiöstä yhtään mitään ja kuitenkin vaadit että meidän pitäisi tuoda sinulle valmis ratkaisu eteen.Miksi roikut tällä foorumilla?Että saisit nauraa "ufohörhöjen"kustannuksella vai mikä on motiivisi?
Kyllä perusasiat pitää olla selvillä ennenkuin rupeaa kovin vaativaksi.
Muuten voi käydä niin että me nauramme sinun kustannuksellasi!
UFO:ja on tutkittu viitisenkymmentä vuotta ja näyttää siltä että nyt junnataan paikallaan.
Juuri nyt on korkea aika ottaa esille uusia teorioita ja ratkaisumalleja jotta saadaan asiaan selvyys.
Eikö niin?
jälkeenkään ei yksinkertaista vastausta kaverille tullut UFO-tietäjältä ja teorian luojalta. Onko ihme, että tutkimus junnaa paikoillaan.
Uskotko tosiaan, että kaikkien aihetta tutkivien pitäisi olla UFO-kertomuksiin perehtyneitä. Eikä mahdollisimman kattava tietorepertuaari tutkijakunnassa olisi parempi. Eli asiantuntijoita eri aloilta, vaikka eivät UFO:ista mitään tietäisikään.
Muutenhan tuo kuulostaa hienolta ja kultaiselta ajatukselta, mutta kun ufoaiheeseen perehtymättömät tutkijat eivät välttämättä osaa laittaa tapauksia oikeaan viitekehykseen. Silloin tapauksia saatetaan selittää omien oletusten mukaan järjestelmällisesti luonnoilmiöiksi tai vaikkapa sieppauksia ei välttämättä tutkita oikealla vakavuudella.
Jotenkin vaikea uskoa, että ainakaan sinä pystyt yhtä intensiivisesti tutkimaan väitetyssä sieppauskertomuksessa abduktion mahdollisuutta kuin unihalvauksen tai muun "reaalimaailmaasi" sopivan vaihtoehdon mahdollisuutta. Silloin ei tehdä kunnollista tutkimusta vaan hutkimusta, kun ei perustiedot ilmiöstä ole kunnossa. Perustiedot antavat ufoilmiössä tietyille asioille hieman enemmän painoarvoa ja kuvakulmaa, jolloin niitä osataan ehkä tutkiakin niiden edellyttämällä vakavuudella.
En ole sama kuin edel.
Mutta UFO-ilmiö kokonaisuutena on niin laaja-alainen, ettei sen tutkimiseen yksittäisen ihmisen asiantuntemus riitä mitenkään. Pitäisi olla poikkitieteellinen ryhmä. Ja lisäksi oikean tutkijakoulutuksen saaneita ainakin joitain.
Mitä tulee intensiivisyyteen tai ennakkoasetelmiin, eivät ne saisi hyvässä tutkimuksessa vaikuttaa mihinkään suuntaan. Nuo mainitsemasi perustiedot ja kuvakulmat voivat myös johtaa tutkimukseen, jolla on jo ennakkoon tavoite tulosten suhteen. Silloin objektiivisesta kriittisestä tutkimuksesta ei voi edes puhua. Ns. UFO-logia lankeaa tähän ansaan aivan liian usein.
Samoista lähtökohdista tulee hyvässä tutkimuksessa päätyä pääsääntöisesti samoihin tuloksiin on tutkija sitten UFO-ilmiöstä kiinnostunut tai skeptikko.
Muutamia tieteelliset kriteerit täyttäviä tutkimuksiakin kuulemma on, mutta lopputulos on aina ollut sama. Ei ole tietoa.
Selitätkö vielä kerran mikä siinä humanoidihypoteesissa on niin niin vastakarvaan?
>>Samoista lähtökohdista tulee hyvässä tutkimuksessa päätyä pääsääntöisesti samoihin tuloksiin on tutkija sitten UFO-ilmiöstä kiinnostunut tai skeptikko.
Ei ole loogista kontekstia, että alientovereita olisi havaittu tai tarvittu avittamassa teknistä kehitystämme. Paikallinen äly on toistaiseksi riittänyt. Lisätietoa lukemattomista tiedejulkaisuista...
tutkimuksiin koska luulen ettet tässä vaiheessa tekisi niillä mitään.Jonkinlainen perusta pitäisi olla ensin.
En minäkään tulisi hullua hurskaammaksi jostain kvanttimekaniikkaa käsittelevästä tutkimusaineistosta koska perustietoni kyseisestä aiheesta ovat riittämättömiä.
Avauksessa esittämäni teorian kykenin luomaan ainoastaan siitä syystä että olen tutkinut ilmiötä kolmisenkymmentä vuotta.
Kuten kiinalainen sananlasku sanoo: Pitkällekin matkalle lähdettäessä on otettava se ensimmäinen askel.
täysin vieraaltakin alalta. Et kerro lähdeviitteitä, koska noita kirjoja kummosempia sulla ei taida olla.
Ja kysyjähän kyseli, oliko mainitsemassasi kirjassa lähdeluetteloa.
Jos olet tuolla tarkkuudella ja luetun ymmärtämisellä 30 vuotta tutkinut, niin olet voinut tulla mihin tulokseen hyvänsä. Luetun ymmärtäminen 4-.
"Samoista lähtökohdista tulee hyvässä tutkimuksessa päätyä pääsääntöisesti samoihin tuloksiin on tutkija sitten UFO-ilmiöstä kiinnostunut tai skeptikko. "
Ihanko tosi, nyt taidat juksata?! :D (Anteeksi pieni naurunremakkani, ei ollut tarkoitus). Eli tästähän nyt siis ei ollut kyse. Kerrataanpas.
Asenteesi vaikutus:
Et halua lukea hömpäksi _katsomaasi_ ufologian perustietoutta.
Perustietojesi puute:
Et välttämättä ymmärrä mistä tutkittavassa ilmiössä on kyse, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse, millaisia tuloksia antaa frekvenssitutkimus vastaavissa tapauksissa esim. ihmisten mielenterveydestä, millaisiin tuloksiin ollaan aiemin päästy ja millä perustein, mistä löytyy vastaavia ennakkotapauksia ja millaisiin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti. Tutkimuksesi lopputulos saattaa kyllä tässä tapauksessa olla ok, tieteelliset kriteerit täyttävä ja objektiivinen, ainakin ulkoisesti. Mutta se että tutkimus täyttää tieteelliset kriteerit, ei vielä itsessään tarkoita missään muotoa, että sellainen tutkimus olisi hyvä tai kattava. Tähän ansaan langetaan aivan liian usein ufologiassa.
Siinä olen samaa mieltä, että kaikkien koulukuntien edustajia tarvitaan analysoimaan omia osa-alueitaan.
että olis luetun ymmärtämisessä vikaa...hmmm... No voihan sitä jokainen ihan itsekin vähän lueskella ja tutkia. Esimerkiksi näitä suosittelen: 1. J.Allen Hynek Ufot-todenrajamailla 2. Charles Bowen Humanoidit (suom.Rauno Meriö) 3. Jenny Randles Ufojen vangit (brittitutkija) 4. Whitley Strieber Ne ovat täällä 5. K. Göstä Rehn UFO-Uusinta tietoa lentävistä lautasista 6. John Mack Ufosieppaukset
Ensin jauhettiin sitä ja sitten se jo haisikin.
Sieppaustapauksiin liittyy eräs ongelma.Se on RIIPPUMATTOMAN TODISTAJAN PUUTE.
Aika harvassa ovat ne tapaukset joissa joku ulkopuolinen on todella nähnyt sieppauksen tapahtuvan.Läheltä piti-tilanteita on joitain ja väitetään että kuuluisa Linda Cortilen tapaus olisi sellainen jossa on ulkopuolisia silminnäkijöitä.
Sensijaan on useita sieppaustapauksia joissa siepattu on maannut jonkinlaisessa transsin tapaisessa tilassa,eikä ole fyysisesti siirtynyt minnekkään.
Ainakin Australiasta on sellainen tapaus jossa ufotutkijat pääsivät omin silmin todistamaan sieppaustilanteen.Tässäkään tapauksessa uhria ei siirretty mihinkään UFOON vaan hän koki sieppauksen täysin virtuaalisesti mutta silti tapahtuma oli HÄNELLE täysin todellinen (hän huusi kauhuissaan kun hän näki humanoidin jota muut paikallaolijat eivät nähneet)
Tämä ja monet muutkin tapaukset osoittavat kenelle tahansa selkeästi että useimmiten kyse on KEINOTEKOISESTI LUODUSTA VIRTUAALITODELLISUUDESTA.
Mutta kuten sanottu,tämä ei tietenkään sulje pois sitä mahdollisuutta että myös fysikaalisen maailman todellisuudessa tapahtuu sieppauksia.
Tästä myöhemmin lisää.
Kiitos mielenkiinnostanne!
sanoa tästä mitään järkevää puhumattakaan että olisitte pystyneet kyseenalaistamaan teoriaa mitenkään. Asia on minun puolestani loppuunkäsitelty. Kiitos ja hyvää keväänjatkoa!
Ei kai tuollaisesta teoriaa saa vääntämälläkään. Joukko väitteitä, joiden todenperäisyyden tarkastaminen on mahdotonta.
siitä huolimatta kykene esittämään yhtäkään vasta-argumenttia =???? No antaapa tulla,eikä tarvitse olla tieteellisesti todistettua tavaraa enkä vaadi että argumenttiesi todenperäisyys pitää voida tarkistaa. Kuten sanoin,uusia näkökantoja tarvitaan aina !
"Useimmilla siepatuista on aikaisempia paranormaaleja kokemuksia." Viittaa vahvasti mielenterveysongelmiin. Selittää varmasti osan sieppauksista. Unihalvaukset seuraavan osan. Ihmisten huomion hakeminen hintaan mihin hyvänsä (tahallinen valehtelu tai ylivilkas mielikuvitus) on yksi pätevä selitys. Kun kerroit alkuun, että ensin nähtiin aluksia, siten humksia.. jne. Olisi kiva saada edes jotain tilastoa väitteen tueksi. Jos humiksia on muka jo -47 tutkittu useita, niin ei oikein täsmää. Varsinainen lautasbuumi (ja nimenomaan lautas-) alkoi samoihin aikoihin. Ja kun yksi väittää kokeneensa sieppauksen ja saa julkisuutta (Walton), muut hörhöt matkivat. Siinä syy lisääntymiseen.
eivät selitä mitenkään ufohavaintoja tai sieppaustapauksia.Useimmissa tapauksissa uhrit eivät missään nimessä halua mitään julkisuutta,päinvastoin.On jo todettu useissa yhteyksissä että psykologinen selitysmalli ei toimi. Paranormaalit ilmiöt joita siepatuilla on aiemmin ollut,lähinnä poltergeistin esiintyminen ei tarkoita sitä että kokija olisi hullu. Heillä on tavallista enemmän psykokineettistä energiaa joka saattaa "vuotaa yli" ja aiheuttaa kummallisia ilmiöitä. Tämä sama energia vaikuttaa mm. elektronisiin laitteisiin ja kelloihin kuten on todettu. Sama energia on myös SIEPPAUSILMIÖN KÄYTTÖVOIMA. Jotta saisi paremman käsityksen tästä salaperäisestä voimasta kannattaa lukea hiukan alan tutkimuksista. Suosittelen esim. Tikkasen kirjaa: Olevaisen yöpuoli. Ja tuosta Waltonin jutusta sen verran että hänen toverinsa näkivät miten Waltoniin osui ufosta lähtenyt tainnuttava valonsäde ja vaativat päästä valheenpaljastustestiin jonka selvittivät puhtain paperein.Vähän hankala tehtäväksi tuollainen huijaus,vai mitä ? Missähän kohtaa väitän että humiksia olisi tutkittu jo vuonna -47 ? UFOT ovat kautta aikojen näyttäytyneet sellaisina että ihmiskunta on juuri ja juuri ollut samanlaisen teknisen innovaation kynnyksellä (ilmalaivat,aaveraketit,varhaisimmat Adamski-tyypit,ja viimein kolmioufot) Tämä on osa ilmiön kulttuuri-ja aikasidonnaisuutta. Tuosta vielä sen verran että esim.Malesiassa näm ulottuvuuksienväliset olennot eivät tarvitse mitään ufoa tai muuta kulkuneuvoa vaan astuvat omasta todellisuudestaan Malesialaisten todellisuuteen ihan mutkattomasti,tuosta vain. Läntisessä avaruusteknologian kulttuuripiirissä sen sijaan meidän on helppo kuvitella muukalaiset avaruusmatkaajiksi ja että he ovat kotoisin ulkoavaruudesta.
heh, tajatietoa ja ufouskontoa sekaisin... miten mitataan tuota mainitsemaasi "psykokineettistä energiaa"... keksitty termi kuvitteelliselle energialle, ei muuta... hölynpölyä
olla omassa nupissasi,ja paljon.
että kun poltergeist vähenee niin ufoilmiöt lisääntyy. Vedä johtopäätös. Ai niin mutta ethän sinä raukka pysty siihen...
jopas oli asiavastaus taas joltain rajatietohörhöltä... todistahan ettei psykokineettinen energia ole hölynpölyä lusikantaivuttajat ja kellonpysäyttäjät jotka kyseistä "energiaa" väittävät käyttävän hyväkseen on todistettu huijareiksi moneen otteeseen mitään näyttöä moisesta energiasta ei ole
väitetyn. Roswellin ufoaluksesta on löydetty väitteen mukaan alieeneja.
sinä et halua tietää siitä mitään. Ilmeisesti liian pelottavaa,voisi aiheuttaa maailmankuvan muutoksen ja sehän on aina järkytys henkiselle pelkurille.
sinä et tiedä mitään etkä tule koskaan tietämäänkään,et elä niin vanhaksi. Jankuta täällä yksiksesi niin paljon kuin tykkäät,mitään järkevää et toistaiseksi ole sanonut,en viitsi tuommosen kanssa enempää inttää.
kun faktoja ei ole alkaa moinen tyhjä lässytys taitaa itseäsi reaalimaailma pelottaa kun pakenet sitä fantasiamaailmaasi jossa faktoja ei tarvita, pelkkää sokeaa uskoa olemattomiin asioihin oma henkisyytesi haisee ja kauas