Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Sanaton junamatka

Lähdin Helsingistä poikkeuksellisella junalla, koskapa menin mökille. Lähes tyhjä juna kulki hiljaisempaa rataosuutta ja pysähtyi melkein joka asemalla.

Tampereelta lähdettäessä junaan nousi kaunis nuori nainen. Hän asettui istumaan käytävän toiselle puolen kasvot minuun päin. Hänellä oli kauniit vaaleat hiukset ja siniset silmät.

Koska oli lämmin kesäpäivä Naisella oli yllään hihaton ohut vaalea t-paita. Paita ei ollut läpinäkyvä mutta paljasti silti rintojen muodon täydellisesti. Paidan alla ei ollut myöskään mitään, koskapa terhakkaat nänninpäät pistivät selvästi esiin. Nännipiha oli tavallista suurempi ja pulleampi, jonka päällä vasta varsinainen nipukka oli. Yllään hänellä oli myös lyhyehkö kellomainen puuvillahame. Jalassa hänellä oli sandaalit, jotka hän työnsi penkin alle.

Jonkun aikaa istuttuamme nuori nainen etsi laukustaan esiin suuren kirjan ja alkoi lukea sitä. Välillä hän aina salaa vilkaisi minua. Samoin kuin minäkin häntä. En saanut kirjan nimestä selvää, vaikka kuinka pinnistin silmiäni.

En voinut pitää katsettani irti hänestä, koska hän oli nostanut paljaat jalkansa penkille ja hame valui reisiä pitkin syliin aina kirjaan saakka. Samalla paljastui reisien takapuoli katseelleni ikään kuin vahingossa aina pakaran alkuun saakka.

Välillä tämä nuori nainen aina vilkaisi salaa minuun ja veti häveliäästi hametta alaspäin. Hetken kuluttua kuitenkin sama näkymä avautui minulle uudestaan. Tämä toistui monen monta kertaa.

Minuun silmieni ilo vaikutti siten, että minulla alkoi seistä aivan tosissaan. Koska minulla oli ohuet valkoiset puuvillahousut seisokki näkyi tosi sopimattomasti. Pelkäsin konduktöörin tulevan juuri sillä hetkellä. Siksi ajattelin työntää kaluani vähän alaspäin. Sujautin käteni housunkauluksesta sisään. Tyttö vilkaisi tietysti juuri silloin ja hymyili hiukan. Nolostuneena vedin käteni pois.

Hetkeen emme kumpikaan kehdanneet katsoa toisiamme edes salaa. Kun seuraavan kerran katsoin tyttöä, oli hame pudonnut täysin syliin. Näin vilaukselta kirkkaan keltaiseksi värjätyn karvakolmion muuten posliinin häpykummun keskellä, ennen kuin tyttö kääntyi minuun hiukan selin ja veti hamettaan taas alaspäin. Samalla hän nosti polvensa lähes leukaansa niin, että kirjaa ei voinut enää niin läheltä mitenkään lukea.

Kaluni alkoi taas seistä ja kultaisen penisrenkaani ansiosta seisokki oli aika kova. En malttanut olla työntämättä kättäni uudelleen housunkauluksesta sisään. Tein muutamia tyydytysliikkeitä, kun tyttö taas salasilmällä vilkaisi minuun ja jouduin lopettamaan.

Nyt flirttikumppanini antoi hameen maata aivan sylissä polvet leuassa kiinni ja kirja puristuneena reisien ja rintojen väliin. Koska hän oli hiukan selin minuun en päässyt ihailemaan näkymää vaikka mekko oli aivan ylhäällä. Samalla kuitenkin t-paidan hihaukosta näkyi paljas rinta lähes kokonaan.

Hetken kuluttua hän työnsi selkänojan puoleisen kätensä jalkojen väliin, niin että hame painautui ihan vatsaa vasten. Näin käden tekevän pientä liikettä kaiken aikaa.

Itse nostin Iltasanomat syliini ja työnsin käteni reilusti housuihini mustien ohuiden stringsieni alle. Kaivoin penikseni ulos housuistani lehden alle ja aloin runkata hiljalleen.

Junan tärinä ja liike rytmittivät touhujani ihanasti. Kun katsoin tyttöä hänellä oli sama juttu. Hän vartalonsa eli junan rytmin mukaan. Käsi teki välillä aina nopeampaakin liikettä.

Nyt tyttö otti kätensä pois ja nuoli etusormeaan kainosti mutta viekoittelevasti. Tovin kuluttua hän työnsi kätensä takaisin reisien väliin ja vilkaisi syrjäsilmällä minua.

Tätä jatkui jonkun aikaa. Vaikka pystyn yksin ollessa runkkaamaan kaksi kolmekin tuntia laukeamatta, niin tilanne oli niin kiihottava, että tilanne melkein karkasi käsistä. Olin lähes tulossa, kun huomasin hiljentää tahtia. Sen verran kuitenkin myöhään, että vähän spermaa valui jo terskan päästä vatsalleni. Liekö johtunut aamullisesta tuokiosta hotellin sängyllä.

En malttanut olla tekemättä samaa kuin tyttökin. Toin osan spermasta sormillani suuhuni. Maku kiihotti minua aivan hirmuisesti. Tyttö ei sperman maisteluani huomannut.

Onneksi en vielä lauennut kunnolla vaan pystyin jatkamaan. Tyttö painui yhä enemmän kippuralle samalla nytkähdellen vaimeasti.

Huomasin yht`äkkiä, että juna on pysähdyksissä. Saman huomasi tyttökin. Hän kääntyi minuun päin ja antoi minun pienen hetken ihailla keltaiseksi värjättyä kiinnostukseni kohdetta. Sen jälkeen hän nousi salamannopeasti pystyyn. Samalla vei sormensa suuhun ja nuoli sen maun itselleen. Lähtiessään hän heitti lentosuukon ja pienen hymyn ja juoksi junasta asemalaiturille ennen kuin sain kaluni housuihini ja housuni kiinni.

Läksin kuitenkin vielä juosten ovelle. Juna meni kuitenkin jo aika lujaa. Näin kun tyttö heilautti kerran kättään ja alkoi näpytellä kännykkään numeroita.

Katsoin haikeana perään ja tiesin, että jonain päivänä kuljen tuon pikkukaupungin katuja tuo sanaton tyttö mielessäni.

(LAITTAKAA KOMMENTTIA KANNATTAAKO MUN JATKAA KIRJOTTAMISTA SILLEEN)
12778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niin siitä vaan... aluksi sulla oli valkoiset puuvilla-alkkarit ja sitten yht'äkkiä mustat stringit.

Juttu silkkaa kopiointia.. huolimatonta sellaista

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kova terska kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu