Osaako kukaan sanoa mihin aikaan päivästä kannatais mennä Vatikaanin museoihin ja Pietarin kirkkoon, eli milloin on vähiten jonoa ? Olemme Roomassa 24-27.4 ja tarkoitus olisi mennä lauantaina tai sunnuntaina Vatikaaniin.
Vastaukset 6
- Rooman rouva
Pietarin kikko on avoinna kello 7-19 kesällä ja talvisaikaan sulkeutuu kello 18. Suurimmat jonot ovat keskiviikkoisin keskipäivän jälkeen koska Paavi esiintyy keskiviikkoisin siinä 11-12 kirkon edessä. Paavin voi nähdä joskus myös sunnuntaisin kirkon edessä. Turvatarkastusjonot eivät yleensä vie kuin korkeintaan puoli tuntia. Vaikea sanoa että mihin aikaan olisi parasta mennä. Melkoisen tasaiseen tahtiin kirkkoon pääsee sisään.
Sen sijaan museoon, joka sijaitsee noin melkein kilometrin päässä kikosta on parasta mennä jo ennen kuin ovet aukeavat, kello 8.45. Heti yhdeksältä tulevat rymät oppaineen ja menevät jonojen ohi joten he jarruttavat sisäänpääsyä. Tietysti voi yrittää mennä myös iltapäivällä. Museo suljetaan huhtikuusta lähtien kello 18.15. Viimeinen sisäänpääsy on joskus juuri ennen kello 17. Sunnuntaisin museo on suljettu paitsi joka kuukauden viimeinen sunnuntai jolloin on ilmainen sisäänpääsy mutta silloin on myös roomalaiset tunkemassa sisään joten sen voi melkein unohtaa.- Pate..
Jos museo on jonain kiinni, niin edellisenä ja seuraavana päivänä siellä on vähintäänkin kilometrin jonot.
- jonottaja
Vatikaanissakin on paikallista väkeä, tosin ehkä nyt Pääsiäisen jälkeen vähemmän.
Vierailun ajankohdaksi on parasta valita aamu, ja heti avaamisen jälkeinen tunti-pari.- Tiedoista kiitollinen
Kiitos oikein paljon vastauksistanne !
Löysin juuri myös toisesta keskusteluforumista kommentin, että aamulla 9 aikaan kannattaa mennä.
Harkitsin myös opastettua kierrosta, jolloin pääsee jonon ohi, kuten mainitsittekin. Ne kyllä ovat aika hintavia (3 tunnin kierros 41e ja 4 t 46e). - MarjutR
Mentiin Vatikaanin museoihin n. klo 13.-13.30 aikoihin, eikä tarvinnut jonottaa yhtään, suoraan käveltiin sisään. Laskeskelin, että ehkä ihmiset ovat tuohon aikaan lounaalla.
- Marjutyttö
Viime perjantaina 22.5. menimme Pietarinkirkkoon noin 17.30 ja kävelimme suoraan sisään. Lisäksi siellä oli messu- joten aitoa tunnelmaa riitti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551