Muumioitunutta

tuuli riehuu tuskissaan
apean auringon raivatessa
pilviverhoa yltään

rakastunut muumio-omena
vilkuttaa kohmeisen
talvipeiton alta

itsepintaisesti maassa
lojuva tupakantumppi
aloittaa kolmatta kevättänsä
8365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

muuta sanoa, kun että kerrassaan riemastuttavaa!
Sait minut nauramaan ääneen.=)))
Tykkäsin tästä aivan kamalasti Noita kuule!

Äänestä
  • Huumorilla mie tämän kirjoitinkin=)))
    Ja olen todella ilahtunut käynnistäsi!

    Sinulle kiitokseni=)))

    Äänestä

kostui melkein siläkulmat.
Elämän turhuuden ja tuntu ja
taantuvan kevään ohut huntu, joka harsollaan peittänyt on tämän maan.
Niin kaunis pieni omena on kuin nainen onneton,
joka jälkikasvua vaille on.
Ei koskaan uutta elämää tuo omena saa levittää.
Ja sympoolisesti tupakan tumppi vain kestää ja ikäänkuin näyttää että pinnallinen ilo ihmisen voi syynä olla suruun sen joka onnellisna odottaa et hedelmää hänen kehonsa kantaa saa.
Mutta hyvä runo aukaiseekin monenlaisia tunteita meissä lukijoissa, sinun runosi siis on hyvä runo.

Äänestä
  • Aivan, vaikka huumorinpilke silmäkulmassa
    runoani muotoilin, mietteissäni oli tehdä
    siitä sellainen joka avaa montaa näkökulmaa
    lukijasta riippuen..sinun näkökulmasi on
    äärettömän oivaltava!Sinulle runon rustaajan
    kiitokseni, ajatustyöni ei valunut hukkaan=))))

    Äänestä

Vähän muumioitunut oli tosiaan tunnelma, mutta pakkohan tälle oli naurahtaa.. apea aurinko, tuulen tuska.. ei hemmetti mitä luonnonkuvausta! Loistavaa työtä!

Äänestä
  • No joo täytyyhän sitä joskus
    loihtia jotain luontoon liittyvää railakasta=)

    Sinulle pikaisen piipahtajan kiitokseni=))

    Äänestä

.. olet loistava kuvaamaan luontoa. Tai, että luonto on sinuaki lähellä..runosi näyttävät sen!
Mie tykkään kuvata luontoa...varmaan sieki :)
hm eikä se ookkaan kumma...:/...methän olemma luonnon keskellä...:))))))). Kauniin pohjoisen keskellä!

Äänestä
  • Ystäväni, osuvasti sanottu!

    Sinulle kiireisen iltavuorosta tulleen
    pikainen kiitos, sänky odottaa ja kello
    soi 6.00=) ja kutsuu aamuvuoroon unista=))))))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minanoita kirjoitti:

tuuli riehuu tuskissaan
apean auringon raivatessa
pilviverhoa yltään

rakastunut muumio-omena
vilkuttaa kohmeisen
talvipeiton alta

itsepintaisesti maassa
lojuva tupakantumppi
aloittaa kolmatta kevättänsä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu