Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tehdas

Olin saapunut eilen tuon Itä-Euroopan maan lentoasemalle. Firman auto oli vastassa ja vei minut toimistolle, jonne oli kahden tunnin ajomatka.

Tehtaanjohtaja Pertti otti minut vastaan. Hän kertasi työtehtäni, jotka olivat pakkaamosta vastaaminen. Kokosimme pieniä elektronisia laittita ja pakkaamo oli linjan viimeinen osa. Siellä oli töissä 40 naista, jotka Pertin mukaan olivat nuoria 18-30 vuotiata. Saat vielä monta kokemusta heidän kanssaan, Pertti vinkkasi mnulle silmää ja painotti sanaa kokemus oudolla tavalla. En kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Lopuksi hän totesi että haluaisin varmaan virkistäytyä matkan jälkeen. Vastasin kyllä, jolloin Perrti antoi sisäpuhelimen kautta Giselelle tehtävän viedä minut johtajien kylpyosastolle. Nautihan olostasi, Pertti sanoi ja vinkkasi silmää uudelleen.

Pertin oven ulkopuolella Gisele odotti minua. Hän oli ehkä 170 cm pitkä ruskeaverikkö, jonka tiukka paita ja vielä tiukemmat farkut eivät jättäneet mitään tulkinnan varaa. Seurasin häntä ja samalla annoin levätä katseeni hänen hänen pienessä seksikkäässä takamuksessa. Tulimme lasiovelle, Gisele avasi oven ja astuin sisään.

Pukuhuone ei ollut kovin suuri. Siinä oli ylelliset penkit ja tyylikäs sisustus. Laskin trolley-bägini ja aloin riisua sen enempää ajattelematta. Luulin, että Gisele poistuisi mutta hän jäikin istumaan kuin odottaen ohjeita. Jatkoin riisuuntunista ja kohta olin kalsareillani. Tällöin Gisele nousi, meni kaapille ja otti sieltä kylpytakin. Hän auttoi sen päälleni ja vei yllättäen kädet takin sisälle lanteille. Ennen kuin ehdin sanoa mitään hän oli jo laskenut alkkarini jalkoihini. Tunsin viisarin värähtävän.

Mitään sanomatta Gisele alkoi riisuutua ja kohta edessäni oli seksikäs naisen vartalo. Kiinteät rinnat, joista puskivat eteen terhakkaat nännit. Jalkovälissä oli ohut, hyvinajeltu sänki. Minulla alkoi tahtomattani seisoa. Pikkuveikka pilkisti huomaamattani kylpytakin välistä. Gisele astui samalla eteenpäin, polvistui eteeni, otti kalun suuhunsa ja alotti imemään. Olin hämmentynyt ja samalla kiihottunut. En ollut rakastellut pariin viikkoon ja siksi Giselen "työskentelyllä" oli nopeat vaikutukset. Kun en oikein osannut tehdä mitään, tunsin että olisin kohta tulossa. Tartuin vaistomaisesti Giseleä niskasta ja laukaisin lastini hänen kurkkuunsa. Hän nieli sen mukisematta, lypsi ja imi munani puhtaaksi.

En oikein tiennyt mitä tehdä joten menin suihkutilaan ja Gisele jäi odottamaan minua pukuhuoneeseen. En ollut koko aikana sanonut hänelle mitään. Suihkutin itseni nopeasti ja palattuani Gisele odotti yhä alastomana. Kun en sanonut mitään ja aloin pukea päälleni, hän tuli auttamaan. Kun olin saanut vaatteet päälle hän puki nopeasti omansa ja johdatti minut takaisin Pertin huoneeseen. Olin hämmentynyt kokemuksesta, mutta en sanonut Pertille mitään.
07079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Osastopäällikkö kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu