Minä ajattelin viettää kesän lapseni kanssa.
Olemme olleet viimekesät aina eri suunnilla, mutta
nyt olen päättänyt, että keskustelemme asiat halki,
poikki ja pinoon.
Aika paljon on yhteisiä asioita käymättä läpi.
Puhelut ym. ovat sellaista pikaista ja tavanomaista
jaarittelua.
Meillä on muutenkin selvittämättömiä asioita, ei riita-asiaa, vaan ihan kaikesta, jotka ovat jääneet vaan puimatta.
Jutteletteko te lastenne kanssa syvällisesti?
Olemme olleet viimekesät aina eri suunnilla, mutta
nyt olen päättänyt, että keskustelemme asiat halki,
poikki ja pinoon.
Aika paljon on yhteisiä asioita käymättä läpi.
Puhelut ym. ovat sellaista pikaista ja tavanomaista
jaarittelua.
Meillä on muutenkin selvittämättömiä asioita, ei riita-asiaa, vaan ihan kaikesta, jotka ovat jääneet vaan puimatta.
Jutteletteko te lastenne kanssa syvällisesti?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Emme enää samoin kuin aikaisemmin. Pyrin siihen etten utelisi, on jo lähes aikuisen äiti, ja toki huomaan et kahnauksia on, en sekaannu.
Välimatkat, ja kiireinen elämänrytmi, on paljon kaikenlaisia harrastuksia, kerhoihin kuulumisia jne.
Etäisyyden tunne on tullut viimevuosina, he elävät niitä parhaimpia vuosiaan, eikä äitiä enää tarvita.
Olen puhunut esim. haluni polttohautaukseen, ja et uurna tyhjennetään vapaaseen lehtoon, ei mitään hautajais peijaisia, koruttomasti ja hiljaisesti.
Myös pankkiyhteyteni tietää, kotiavaimeni on hänellä, josta selviää osakepaperini/holvin tiedot.
Toisinpäin en tiedä mitään, ja onhan hänellä mies.
Hyvähän se on jos kerta noin koet, et jutustelette. Puhumalla on mahtava vaikutus tulevaankin.
Hyviä juttelu hetkiä teille toivotan.
se on munkin tarkotus sille lapselle sanoa ja tietysti avaimet ym.paperitkin.Ja p----leen veroilmoitukset saa alkaa opettelemaan.
Opettaahan se muutenkin.Emmä aio sen elämään muuten puuttua, mutta on monta epäselvää ja sotkuista jutskua, josta saa alkaa ottaa vastuuta.
On se kyllä synnyttäny fiksumpia lapsia, et siitä
voi antaa plussaa.Ja onhan se, jos oikein ajattelemaan rupeaa aika fiksu itekii, tullut varmaan äitiinsä;)
selittää lapsille omistukset ja säilytykset. Monta vuotta olemme suunnitelleet, että kävelisimme rajat läpi. Harvoin olemme kaikki kolme niin kauan yhdessä paikassa, ensi kesänä pitää tehdä kierros. Paperille pitää ensi viikolla kirjoittaa tärkeimmät kohdat. Haluan polttohautauksen ja tosi pienet hautajaiset. Uurnan paikka on jo valmiina.
Hurjaa, sinäkö noin vain päätät, mitä lapsesi lomallaan tekee?
Ei kai hän orjasi ole, jota käskytät noin vaan omien mielihalujesi mukaan?
Aikuinen ihminen päättää ihan itse, miten lomansa viettää, et sinä.
Joo, laitan kaltereihin ja lähetän kaleeriorjaksi
vaikka Timbuktuun :)
Et sillee!
Olen lupautunut lapsenvahdiksi kahdeksi kuukaudeksi, nuorimmaisen lapseni kotona. Illaksi menen kyllä omaan kotiin rauhoittumaan, asun 10 minuutin ajomatkan päässä. Odotan lämmintä kesää, ja eväsretkiä.
Meillä on kolmen lapseni kanssa aina ollut läheiset välit. Puhutaan me syvällisiäkin.
En kuitenkaan kaada omia murheita heidän niskaan, he kyllä kertovat minulle usein huolensa, minähän olen se äiti. Useimmiten en voi auttaa, mutta aina voin kuunnella.
Meidän juttelutuokiot syntyvät itsestään, joskus puhelimessa, koska kaksi lapsista asuu toisella puolella maata. Meillä ei onneksi ole sellaisia selvittämättömiä asioita mitä pitäisi puida viikkotolkulla. Tytär tietää missä kaikki tärkeät paperit on ja minulla on näissä papereissa kirje missä on hautajaistoivomukset. En välitä ahdistella heitä jatkuvasti omaan kuolemaan liittyvillä asioilla, kaikki aikanaan.
En ole mitään täsmällistä suunnitellut kesän varalle, vanhassa omakotitalossa riittää hommia suunnittelemattakin. Pesuhuoneen ja saunan remontti pitäisi toteuttaa ukon kanssa omin voimin (saa nähdä minkälaisia riitoja siitäkin taas tulee...). Murrosikäisiä lapsenlapsia tulee kesälomalla silloin tällöin viikoksi, pariksi. Pitkiä pyörälenkkejä teen myös kelien salliessa.
Lasten kanssa tulee keskusteltua milloin syvällisesti, milloin vähemmän syvällisesti, he asuvat kaikki suht lähellä. En kuitenkaan puutu heidän elämäänsä kuin pyydettäessä eivätkä he minun. Siksi kai välit ovat hyvät kaikkien kanssa, miniöiden ja vävynkin.
Siitä ei kyllä ole ollut puhetta, minkälaisen hautauksen haluaisin; se on minun kannaltani samantekevä asia, tuskin maanpäällekään jättävät...;) Sen olemme sanoneet, että pyrimme siihen että tuhlaamme elinaikanamme omaisuutemme, ettei perintöjä taida jäädä. He ymmärtävät sen kyllä, mitä nyt yksi miniä oli siitä vähän huolestunut...
Lapseni käyvät usein luonani kylässä kuten minäkin heillä. Juttelemme niitä näitä ja joskus asiat hieman syvällisemmin. Kun olemme kaksistaan jonkun lapseni kanssa saattaa juttua syntyä enemmmänkin, mutta en utele heidän asioitaan enkä enemmän neuvokaan. He ovat jo lentäneet pesästä, eikä se äidin näkökanta aina ole parhain. Jokainen tekee omat ratkaisut ja jokaisella on oma elämä. Olen onnellinen aina yhteisistä hetkistämme ja lapsenlapsistani. Olemmepa joskus yhteisillä matkoillakin.
Vanhoja asioita ei tee edes mieleni kovasti vatvoa. Joitakin hauskoja ja tärkeitä juttuja on meidän suvusta kyllä tullut kerrottua, mutta lapseni elävät enemmän tätä päivää.
Perinnöistä en nyt tiedä, raha hupenee elämiseen ja tärkeimmät pointi kuolemastani olen sanonut sisaruksilleni, me olemme vielä aika tiiviissä kanssakäymisessä ja omat lapseni kuulevat heidän juttujaan ja näkevät kertomatta, millaisia 'persoonia' suvussamme on.
Muistakaa laittaa riittävät kaadot seiniltä viemäriin päin. meillä on jotenkin käynyt niin, että vesi jäisi makaamaan seinien viereen. Vanha talo vielä elää, joten kynnyskin on "irronnut" lattiasta. Siitä johtuen suosittelen muovimattoa lattiaan ja seinillekin siitä n. 10cm.
Eräs rakentaja kertoi niissä vanhoissa kerrostaloissa olevan kuivaa, missä oli muovimatot. Se on hyvä pestäkin mielestäni, kun ei ole saumoja.
Eihän ne välttämättä kauniit ole, vaikka värejä on jo paljon. Ja saa niiden päälle kaakelit, jos haluaa.
Olen kova suunnittelemaan kaikenlaista ja sitten käy liikaa sanomiseksi.
Opettelen olemaan lapsesta irrallaan, aikuinen jo. Siinä sitä työmaata itsellä riittää, kun yrittää olla sanomatta mielipiteitään.
Hän kyllä kertoilee omia juttujaan, kun ollaan sopivasti kahden. Tenttaamaan ei kannata ruveta.
Hautausohjeet on tietsikalla. Ollaan puhuttu niistä sen verran, että tietää hakea ohjeet.
Ja tyylini mukaisesti olen kailottanut lempivärini vaaleanpunaisen.
Perimäasiat on selvät, kun on vaan yksi meidän jälkeen. Ei silti ole maallisen perään, onneksi.
Tukholmaan suunnata muutamaksi päiväksi, kun tuo laivakin lähtee noin läheltä. Satamaan pieni kävelymatka. Muutenkin voin tehdä pieniä extempore-reissuja kesän aikana, sen koommin suunnittelematta. Riippuu vähän ilmoista.
Hautaamisjutut, rahajutut, perimiset ja kaikki on selvitetty siltä varalta jos ja kun minulle jotain tapahtuu. Siis käytännön asiat on reilassa.
säännöllisesti. Nytkin olen käymässä toisen luona. Hänen kanssaan lähden Milanoon kuun lopussa. Viime kesänä olin toisen kanssa Prahassa. Pystyn juttelemaan mitä vain, esim. kuuntelemaan rakkaussuruja. Meillä on yhteinen kuolinpesä, jota hoitelen. Kesäsuunnitelmia en ole juuri tehnyt. Kesäkuun alussa käyn Joesuussa miesystävän kanssa ja samalla sukuloimassa Savossa. Kerran viikossa aion suunnistaa, muuten uida Lounais-Suomessa ja Pirkanmaalla ja käydä Lapissa elokuussa.
Ympäri ja Ämpäri.
Milano on upea, kuin Italiassa kaupungit ja maaseutukin.
"Nähdä Rooma ja kuolla"