huoh

heippa..

Olen tässä miettinyt mikä hemmetti minussa on, että keski-iän kriisissä olevat naiset juoksevat perässäni. Vannoen ihastusta ja rakastumista.. en ole ennenkään ikää katsonut, mutta onko se liikaa jos toivoo saavansa edes vähän oman ikäisen kivan naisen viereensä, jonka onnellisuus ei riippuisi mielialalääkkeistä? Keski-ikäiset ottavat ja jättävät ja sanovat minun olevan liian nuori, mutta silti soittelevat perään haikaillen mistä he jäivät paitsi. Silti minussa on kuulemma jotain mikä on heitä sykähdyttänyt ja heitä harmittaa, että olen liian nuori ymmärtämään tiettyjä asioita. Mutta kuitenkin ymmärrän liikaa, jotta eivät osaa päästä irti. Olen aivan tavallisen näköinen. Ylilihava ja siis oikeasti ylilihava tavallinen nainen. Minussa ei ole mitään erityistä. Ei ulkoisesti eikä sisäisesti. Asiat pääkopassa ovat paikoillaan.. tai ainakin lääkärin mukaan minulla on hyvin ihanteelliset aivot.. ;D mitä se sitten ikinä tarkoittikaan. Olen viettänyt jo puolitoista vuotta hiljaiseloa sinkkuna ja silti..aina kun lähden viihteelle tai tapaamiseen.. keski-ikä kiinnostuu... mutta alle 35veet ei edes korvaansa lotkauta saati katso kertaakaan. En enää halua lähteä edes ulos..koska aina.. joka ikinen kerta lähden yksin kotiin koska en enää halua olla leikkikalu, jota on niiiiiiiin vaikea unohtaa.. ja sit saan taas ei toivottuja soittoja, jotka lopulta sekoittaa minua niin että suutun. jos jätän vastaamati.. tässä hiljattain muutama kuukausi sitten pöllähti nainen oveni taakse vaatien miksi en vastaa. Hän haluaa jutella..meistä. Ei enää kiitos... en ole enää kenenkään lelu. En naukku murheeseen. En hetken huvi saati ilo. kai se vaan niin on..että yksin vietän tätä menoa loppuelämäni. Hittolainen että pisti taas kiukuksi.
181211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mä taas olen vanha ja ryppynen enkä voi gay-baariin mennä koska nuoret naiset eivät voi vastustaa mua. Kilpaa kosiskelevat mua ihan tappeluun asti. Pakko käydä heteropaikoissa tai sitten tavata kavereita kotona. Olis kiva jos edes yks plus 35 nainen kiinnostuis sen verran että jaksais häätää teinit pois hyrräämästä jaloissani. Viimeks leikin perhettä mua 20 vuotta nuoremman kanssa ja voin kertoa että söpö oli, mutta ei sellaisen kanssa voi juurikaan keskustella eikä seksuaalinen kokemuskaan vielä oikein kanna. Eihän siitä mitään tullut, loppui kuin kanan lento puolessa vuodessa. Antakaa minulle aikuinen nainen!

Äänestä
  • yli 35 vuotiaan naisen, ei vaan näy. Siihen on monta syytä, elämänkokemus, identiteetti ongelmat jo käyty ja seksi. Enkä mä jaksa oikein tapella.

    Äänestä

  • haluan ............ kirjoitti:

    yli 35 vuotiaan naisen, ei vaan näy. Siihen on monta syytä, elämänkokemus, identiteetti ongelmat jo käyty ja seksi. Enkä mä jaksa oikein tapella.

    No, enpä osaa sanoo, mistä löytyy 35v. ja siit eteenpäin....tässä on ainaki sellanen. Ja miten ihanaa, kun oikeesti on sinut ittensä ja seksuaalisuutensa kans...tää on mun ainut ja upea elämä, jos joku on siitä jotain mieltä, niin kaikessa rauhassa, mua se ei hetkauta pätkääkään. Pääasia, että on onnellinen tavalla, joka ei satuta ketään (itseä tai muita). Oon kauheen työn tehny miettimällä ja kieriskelemällä elämän pulmien kans; mitä oikeesti haluan ja naisenko vai miehen kanssa (miesten kans suhteita ollut ja viimeisestä 2 ihanaa lasta, 1 suhde naisen kans), mutta nyt onnekseni tiedän, ettei se onni oo kiinni kumppanin sukupuolesta, vaan siitä ihmisestä kenen kanssa arkensa jakaa, toisarvosena asiana tulee vasta se sukupuoli, on se sitte kumpaa tahansa. Täytyy kyllä sanoa, että naisen kanssa suhde voittaa mennentullen kaikki aikasemmat miestouhut, mut se kyl riippu täysin ex-naiseni persoonasta ja "ihmisyydestä"...Hän vaan oli niin ihana, vaikka paskatemput mulle tekikin, ikävöin, ikävöin ja ikävöin häntä...Miks ihmees piti käydä niin? Ehkä tää suru joskus maailmassa helpottaa.

    Äänestä

ajattele itseäsi seksin papittarena joka jakaa rakkauden sanomaa keski- ikäisten joukossa kunnes itelle kolahtaa joku oman ikäinen nainen...ja kas! oletkin hänelle se paras!
( johtuen lukuisista harjottelutoistoista loistavien keski-ikäisten naisten kanssa)

Minä en uskalla mennä mihinkään baariin.En hetero / enkä homobaareihin.Joudun revittäväksi.
Joten kun otan niin tissuttelen kotona tai kamujen kanssa.että sorivaan.

Mä en huolisi nuorta / nuorempaa riippakivee.
Eikä sinun tarvitse koheltaa keski- ikäisten kanssa.

tai voihan se olla että näytät keski-ikäsen ikäiseltä vaikka olet nuori, ja siksi sinua lähestytään siitä ikäluokasta eikä omasta ikäluokastasi?En halua olla ilkeä mutta mikä on ikäsi kun kurkkaat peiliin?

Äänestä
  • Peppi ei voi käydä edes kahvikonsertissa kun jo soittajat ja koko yleisö seuraa häntä kotiin asti, kuin kissat pistoksissa. Niin, ja pahinta on että mä olen Peppiä huomattavan paljon kokeneempi rakkauden alalla ja tungos on sen mukainen... onneks en harrasta joukkuelajeja!

    Äänestä

  • kuumarulla kirjoitti:

    Peppi ei voi käydä edes kahvikonsertissa kun jo soittajat ja koko yleisö seuraa häntä kotiin asti, kuin kissat pistoksissa. Niin, ja pahinta on että mä olen Peppiä huomattavan paljon kokeneempi rakkauden alalla ja tungos on sen mukainen... onneks en harrasta joukkuelajeja!

    olevas kokeneempi kuin Peppi?Ootsä päässyt pepin housuihin?

    Äänestä

  • tiesit? kirjoitti:

    olevas kokeneempi kuin Peppi?Ootsä päässyt pepin housuihin?

    Tammelan torilla kuulin kala-eukkojen huhun ja siitä päättelin.

    Äänestä

No mä sit kai olen tuollainen keski-ikäinen, mutta en ole kyllä liimautunut paitsi useamman vuoden suhteessa. Mulle käy niin, että jos menen tavalliseen gaybaariin niin olen näkymätön kuten vanhemmat naiset usein ovat. Kukaan ei katso hyvällä eikä pahalla. Ehkä sinuun liimautujat ovat näitä näkymättömiä, jotka epätoivoissaan valitsevat juuri sinut liimautumiskohteeksi?

Minuun taas liimaudutaan toisella tavalla. Olen kahdessa pitkässä suhteessa ollut huushollin pääasiallinen rahoittaja. Olen suomalaisten tilastojen keskituloinen mutta koulutukseen nähden palkkakuopassa (mikäs sen naistyypillisempää). Näissä sitoutuneissa suhteissa juttu on ollut tietysti oma valintani, pikkuisen kadun mutta en ole käsittääkseni katkera.

Mutta nyt minulla on kaksi ystävää, monessa mielessä ok. ihmisiä, jotka odottavat minulta yhä isompia taloudellisia vastaantuloja. Autan hädässä, vippaan rahaa ja annan tavanomaisia lahjoja, en ole nuuka. Mutta nyt minulta pyydetään yhä pitempiä autokyytejä ilman bensarahaa enkä kehtaa itse pyytää. Vippi on alkanut tarkoittaa sitä, että takaisin ei tarvitse maksaa. Kyse on muutamista kympeistä, ne eivät vie minua perikatoon mutta ne vaivaavat minua ja mietin, onko kyse ystävyydestä vai alkaako se muuttua hyväksikäytöksi? Näytänkö rikkaalta vaikka ajan halpisautolla ja pukeudun perusvaatteisiin? Melkein toivoisin että joku välillä liimautuisi jonkinlaisen (kuvitellun) ihastumisen vuoksi, siinä olisi vaihteeksi romantiikkaa....

Äänestä

puhut. Mä luulen että nää listääntyy koko aika, epävarmat, miehensä jättäneet, tai ei viel miehiään jättäneet, jotka etsii naista johonkin haaveiden suhteeseen ja kun heidän itsevarmuutensa on noin nolla he ottavat ns helpointa riistaa. Unelmissa he näkevät itsensä upean blondin kanssa jota kaikki kadehtii, tai shane kopion, mutta todellisuudessa he eivät uskalla lähestyä sellasia naisia ollenkaan.

Kun nainen on draamaqueen, se tarkoittaa että nainen on kyvytön käsittelemään oikeastaan mitään tunteita, sitten alkaa nämä ylilyönnit. Ollaan dramaattisia ja sanotaan isoja sanoja joita on nähty draamasarjoissa ja sitten soudetaan ja huovataan, niin kuin draamasarjoissa.

On olemassa lauma aikuisia naisia jotka on niin pihalla kaikesta että ihmettelen että kohta lesbouden stereotypiaa kaljusta kaljamahaisesta niittihuulesta ei vaihdu n30 vuotiaaseen naiseen joka ei tiedä mitään, ei osaa sanoa mitään selkeää, käy tuulen mukaan. Sellainen joka istuu ja haaveilee tekemisestä, sanomisista. Mutta ei uskalla. Peräkammarintyttö melkeinpä.

Äänestä
  • Kuvaile mikä on ns. helpoin riista. Siis lesbotko ja millaiset?

    Äänestä

  • samaa mieltä asiasta. kirjoitti:

    Kuvaile mikä on ns. helpoin riista. Siis lesbotko ja millaiset?

    mutta kun naiset hakeutuvat piiriini kuin päättömät city-kanit ei jää jäljelle minkäänlaista jännitystä tai metsästykseniloa. Nuoria lesbotyttöjä ja päättämättömiä epäonnenheteroita markkinat pullollaan.. oikeat aidot aikuiset naiset hukkuu halpatarjonnan alle. ITKU!

    Äänestä

  • samaa mieltä asiasta. kirjoitti:

    Kuvaile mikä on ns. helpoin riista. Siis lesbotko ja millaiset?

    alkuillan silmänruokaa ja kun se ei uskalla niihin edes kunnolla katsoa, se kääntää katseena helpommin lähstyttävään kohteeseen. Hän ei välttämättä ole ulkonäöllisesti toiveiden täyttymys mutta häneen sentään pääsee purkamaan ne tuhannet patoutuneet tunteet naisia kohtaan.
    En tarkoita siis että helppo riista on sama kuin varma nakki. Mä sanon että helppo riista on sellainen nainen jota epävarma nainen uskaltaa lähestyä. Ei siis se porukan nätein, sosiaalisin, jolle on jo jonoa.

    Äänestä

  • nainen etsii kirjoitti:

    kaikkein vaikeimpaan A-luokan makkaraan ja sain pakit.

    Keski-ikäiset heteronaiset pitävät lesboja ehkä helppoina aluksi, koska pitävät miehiä vaikeimpina purtavina.

    Minä olen ensin hiljaa ja tarkkailen, keneen ihastun, enkä antaudu heti ensimmäiselle ihastukselle.....

    Keski-ikäiset heteronaiset ymmärtävät jättää toisinaan kauniit naiset rauhaan, kun he tietävät sisimmissään, ettei ole mitään mahdollisuutta ja ehkä tietävät, etteivät haluakaan olla tämän naisen kanssa.

    Äänestä

sama juttu..mun perässä taas juoksee miehet ja sellaiset 40-50 veet,HYI!!! olen 26 vee normaalivartaloinen ja söpöksi "haukuttu" ja naiset eivät taas paljoa korviaan lotkauta...olen ymmärtänyt sen niin,että kun olen niin femmennäköinen niin mua pidetän heterona tai muoti bissenä jne jne..ei muakaan kiinnosta esim lähteä vaikka dtm:ään enään kun heti katsotaan kieroon ja huudetaan hetero!

Äänestä

lähestyä... oon vaan jotenkin niin tiukan näkönen! heh, enkä tosin sellaista haluaiskaan, että kuka tahansa kokisi voivansa tulla aukomaan päätänsä...

mutta olishan se joskus kiva... tutustua johonkin uuteen.

mutta vähän mua huvittaa tää valitus, että naiset tai kuka tahansa juoksee perässä.

Tottakai juoksee jos "näyttää vihreää valoa" tai siltä, että "antaa kelle vaan", ei oo mikään ihme.

Äänestä
  • ettäkö kaikki juoksee perässä jos "näyttää siltä, että antaa kelle vaan"

    Pitää ehkä paikkaansa heteromaailmassa miesten silmissä, mutta ei oikeassa elämässä naisten kesken. Jakorasioita vältetään kun piirit on muutenkin pienet ja pakosta moni on monen muun eksä ihan samassa tuttavapiirissä.

    Äänestä

  • pieleen kirjoitti:

    ettäkö kaikki juoksee perässä jos "näyttää siltä, että antaa kelle vaan"

    Pitää ehkä paikkaansa heteromaailmassa miesten silmissä, mutta ei oikeassa elämässä naisten kesken. Jakorasioita vältetään kun piirit on muutenkin pienet ja pakosta moni on monen muun eksä ihan samassa tuttavapiirissä.

    Kyllä nämä lesbovonkaajat just pyydystää näitä yhden illan helppoja. Ja just siksi kun piirit on pienet nämä kiertopalkinnot kiertää vaan.

    Äänestä

  • elävää elämää kirjoitti:

    Kyllä nämä lesbovonkaajat just pyydystää näitä yhden illan helppoja. Ja just siksi kun piirit on pienet nämä kiertopalkinnot kiertää vaan.

    sinä menet saman jakorasian kanssa pehkuihin? Mä jätän sen ensimmäisenkin kerran väliin jos tiedän jakajaks.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Diamond83 kirjoitti:

heippa..

Olen tässä miettinyt mikä hemmetti minussa on, että keski-iän kriisissä olevat naiset juoksevat perässäni. Vannoen ihastusta ja rakastumista.. en ole ennenkään ikää katsonut, mutta onko se liikaa jos toivoo saavansa edes vähän oman ikäisen kivan naisen viereensä, jonka onnellisuus ei riippuisi mielialalääkkeistä? Keski-ikäiset ottavat ja jättävät ja sanovat minun olevan liian nuori, mutta silti soittelevat perään haikaillen mistä he jäivät paitsi. Silti minussa on kuulemma jotain mikä on heitä sykähdyttänyt ja heitä harmittaa, että olen liian nuori ymmärtämään tiettyjä asioita. Mutta kuitenkin ymmärrän liikaa, jotta eivät osaa päästä irti. Olen aivan tavallisen näköinen. Ylilihava ja siis oikeasti ylilihava tavallinen nainen. Minussa ei ole mitään erityistä. Ei ulkoisesti eikä sisäisesti. Asiat pääkopassa ovat paikoillaan.. tai ainakin lääkärin mukaan minulla on hyvin ihanteelliset aivot.. ;D mitä se sitten ikinä tarkoittikaan. Olen viettänyt jo puolitoista vuotta hiljaiseloa sinkkuna ja silti..aina kun lähden viihteelle tai tapaamiseen.. keski-ikä kiinnostuu... mutta alle 35veet ei edes korvaansa lotkauta saati katso kertaakaan. En enää halua lähteä edes ulos..koska aina.. joka ikinen kerta lähden yksin kotiin koska en enää halua olla leikkikalu, jota on niiiiiiiin vaikea unohtaa.. ja sit saan taas ei toivottuja soittoja, jotka lopulta sekoittaa minua niin että suutun. jos jätän vastaamati.. tässä hiljattain muutama kuukausi sitten pöllähti nainen oveni taakse vaatien miksi en vastaa. Hän haluaa jutella..meistä. Ei enää kiitos... en ole enää kenenkään lelu. En naukku murheeseen. En hetken huvi saati ilo. kai se vaan niin on..että yksin vietän tätä menoa loppuelämäni. Hittolainen että pisti taas kiukuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu