Oletteko panneet merkille miten äänimaailma on muuttunut pyhinä. Aamulenkillä kuului jos jonkinlaista laulajaa. Peipot, mustarastaat, tintit, kuovit ym. lauloivat joukolla pitkästä aikaa.
Taas voi imeä elinvoimaa luonnosta talven jälkeen. Kokemus joka ei vuosien saatossa ole laimentunut.
Taas voi imeä elinvoimaa luonnosta talven jälkeen. Kokemus joka ei vuosien saatossa ole laimentunut.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Aamulenkkini teen metsäpolulla, jo kaukaa olen parina päivänä heristänyt korviani, kuinka sinne on ilmestynyt aivan uusi ääni.
Se on sekametsää ja vain kuusten suhina siellä talvisin, nyt on vihellysta, piipitystä ja luritusta reilusti.
Pysähdyin katselemaan jos vaikka jonkun lintusen erottaisin, kyllä ne piilossa pysyy, ei näy mutta kuuluu.
heti herättyäni kasvihuoneelle, katsomaan miten taimet on pärjäilleet yön yli, niin kyllä oli ilmassa jo kovasti keväiset äänet. Täytyi ihan hetkeksi istahtaa puutarhakeinuun ja kuunnella.
saatoin omaisiani lentokentälle ja tulin takaisin neljän aikaan aamulla.
Liikenteen melu oli vähäistä.
Suurissa kuusissa oli upea konsertti käynnissä,
pysähdyin hartaana kuuntelemaan.
Asialla olivat mustarastaat.
Voi ihme sitä luritusta ja liverrystä.
nurmikolla tänään, oli urospuolinen keltanokka. Leskenlehtiä ja sinivuokkoja on näkynyt. Keväästä tykkään, sillä luonnon herääminen on joka keväinen "ihme" ja ihastuksen kohde minulle. Kukkien annan kukkia omilla kasvupaikoillaan, en kerää kotiin vaasiin vietäviksi. Lintujen viserrys alkaa jo viiden jälkeen aamuisin ja onkin aamukahvin aika. Että hyvät yöt.
Kuinka sen kauniimmin sanoisin, iloitaan luonnosta kaikin tavoin,
http://www.youtube.com/watch?v=TakShNbJubs&feature=channel_page
Kevään ensimmäiset hauraat lumikellot herättävät aina lämpimiä ajatuksia. Haudalla käydessäni niin melkein jokaisella haudalla oli Tetet pistetty pääsiäisen sanomaa kertomaan. Niin tai näin kevät saa ihmeitä aikaan.
pöyhisteli ikkunan takana pääsiäispyhinä, kun söimme aamiaista. Käänteli ja näytteli komeaa olemustaan. En tunnista hyvin lintuja, mutta joutsenet ääntelivät ja lentelivät.
..kuuluu vielä kevään ääniä. Eilen sentään kuulin joutsenen törähdyksen, siinäpä se sitten onkin.
Mukavaa kuitenkin lukea, että eteläisemmässä Suomessa kevät on jo pitkällä, se antaa uskoa, että jossain vaiheessa se koittaa pohjan perilläkin :-)
Valoa meillä taitaa olla jo pitempään kuin siellä teillä, että ähäkutti ;-D
Valoisaa riittää täälläkin melkein sen ajan kun hereillä pysyy.
Jäät lähti joesta tänään ja meri ei kovin paksussa jäässä ole ollutkaan, sen verran kuitenkin että pilkille pääsi muutaman kerran. Piha haravoitu ja sen jälkeen saa hyvällä omatunnolla ruveta venettä rapsimaan (kevään merkki sekin).
Otetaan kaikki irti keväästä ei kestä kuin neljännes vuotta parhaimmillaan.
pitänee mennä haistelemaan
toissapäivänä; pellolle laskeutui kuutisenkymmentä kurkea! Mieheni haki kameran ja käveli kohti, jolloin ne tietysti säikähtivät ja lähtivät lentoon. Sääli. Siellä samalla pellolla asustaa kurkipari.
Hienoa oli seurata korkeuden ottamista kiertäen ilmavirrassa ylemmäs.
otti kevät. Maa valkoinen ja pohjoinen puhaltaa. Linnut eivät tuosta näköjään piittaa. Rastaita satamäärin mustarastaaat, räkättirastaat ja punakylkirastaat lämmittelemässä auringonpaisteessa pellolla metsän suojatessa pohjoisen puhurilta.
Viime sunnuntaina 12.4. pihassa viipotteli 3 västäräkkiä, poikapuolisia näyttivät olevan. Ei niitä ole sen jälkeen näkynyt, toivottavasti löytävät syötävää. Takatalvea tänne ei lumen muodossa tullut, pilvet lähes kiersivät tämän alueen. Kuulin että eteläisessä Hämeessäkin tuli monta senttiä lunta. Mutta kylmää ja tuulista on, vaikkakin aurinkoista. Saimaa on paksussa jäässä, ei edes rannat ole tässä kohdin vielä yhtään sulaneet.
yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Koiraa harjatessa irtoavat karvat kelpaavat talitinteille alle aikayksikön pesäntekoon. Harmi vaan että joka vuosi kirjosiepot tulevat ja karkoittavat tintit pois pesästään. Ne hyväkkäät tekevät surutta oman pesänsä tinttien pesän päälle.
Tänä aamuna näin pihapensaassa punarinnan. Sitä näkee harvemmin, vaikka varmaan niitä pesii täällä paljonkin. Punarinta on niin söpöläinen lintu että aina tulee hyvälle tuulelle kun sen näkee.