Koulukiusaamista

Näen edelleen painajaisunia minun kouluajoistani. Koulukiusaamisesta. Mutta kiusaaja oli opettaja. Hän oli tyranni, joka nitisti viimeisenkin omantahdon oppilailtaan, melkein kaikilta. Muutama lellikki mahtui joukkoon ja he olivat supersuosiossa, heitä jopa kutsuttiin open luokse kylään.
Kotona en uskaltanut puhua, miten karmeeta se koulunkäynti oli. Joka aamu oli maha kuralla, kun pelkäsi tulevaa koulupäivää. Luokallani oli ainoastaan yksi tyttö(tunnetun politiikon sisar), joka uskalsi tätä tyrannia vastustaa, muut istuttiin kuin lamaannuksissa.
Minun elämäni kulkuun vaikutti tuon opettajan simputus niin, että minusta tuli arka ja auktoriteettien pelkuri moniksi vuosiksi.
Voi, miten pahalta tuntuu vieläkin muistella sitä entistä keskikouluaikaa.
12655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

On pakko vaihtaa koulua, jos muuta keinoa ei ole. Kallista se on, mutta kuitenkin.

Äänestä

Opettajani oli mies jolla puhevika ja vaikea joskus kun hermostui saada puheestaan mitään selvää.

Omia lapsiaan löi usein karttakepillä meidän toisten nähden ja pilkkasi kaikkia, eikä me kukaan uskallettu puhua kotona.

Perästä päin olen kauhulla ajatellut millaista se 4v siinä koulussa oli.

Oppikouluun sitten 4v jälkeen pyrin ja pääsin, siellä oli opettajat aivan toista maata.

Äänestä
  • opettajat valittavat, että heitä kohdellaan huonosti koulussa, mutta on myös opettajia, jotka pilkaavat ja väheksyvät oppilaitaan. Minunkin lapsenlapseni opettaja haukkuu jopa lasten vanhemmat ja suvun koko luokan kuullen. Eivätkö opettajat ajattele mitä aiheuttavat ja miten heidän maine kulkeen sukupolvelta toiselle.

    Äänestä

enää tuollainen armeijatyyli onnistu kouluissa. Kyllä opettajien käyttäytymiseen puututaan hyvinkin nopeasti.

Äänestä

minut silmätikuksi keskikoulussa. En ollut mikään matikkanero, mutta varmaan olisin oppinut sitä vähän paremmin ilman tuota opettajaa. Monta kertaa tunnin aikana hän nostatti minut ylös sanoen "Madmoiselle P(sukunimi)". Sitten luokan edessä vitsaili, kun en osannut tehtävää. Jos ei olisi koko ajan tarvinnut jännittää, että mitähän se opettaja nyt keksii, luulen, että olisin ollut vähän parempi matikassa. Niin ja opettaja oli tietysti miespuolinen. Vieläkin puistattaa kun matikasta tulee puhe!
Kansakoulussa naapurin poika koulumatkalla heitti minua kivellä päähän, ei sitä kerrottu kotona eikä koulussa. Oli niin "luova" poika jo silloin, nyt hän on kuulemma taiteilija! Varmaan oli paljon koulukiusaamistapauksia tuohon aikaan, mutta puhuttiin vain niistä, jotka sattuivat niin pahasti, että piti viedä sairaalaan!

Äänestä

johon opekin liittyi, ainakin siitä silmänsä sulkemalla.

Nyt lienee jo aika vaikeaa opettajilla kouluissa, säilyttää mielensä, ja ruumiinsa terveys.

Äänestä
  • Aivan oikein he opettavat, muttei heitä tarvitse kumarrella. Jokainen muistaa, lapsuudestaan open mahdin, tänäpänä sillei ole mitään merkitystä.

    Nuoret sanoo, et opeta se aineesi, ja se on siinä!

    Jos olisi ollut koulusta ulos heitto mahdollisuus, olisin ollut ensimmäisiä.

    Nyt nuoret opettajat ei saa luokkaansa "muka" kuriin, san vaan et olisivat pirun hiljaa, kun aloittaisin. Se arvostus tulee , ei ainakaan ystävyksillä oppilaisiin.

    Lähtisi luudatkin tanssiin, kun mami hihkaisi,

    http://www.youtube.com/watch?v=cjb5pfRvM2s

    Äänestä

kiusaaminen pitäisi kitkeä pois, ei sallia. Koska olen leipätyöni tehnyt koulumaailmassa, olen nähnyt koulukiusaamisen eri näkökulmista. Vain yksi opettaja kansakoulussa on minua kiusannut. Muuten on kohdalleni osunut hienoja persoonia, vaikka köyhä olenkin ollut. Yksi pomoni oli tosi inhottava, kateellinen. Opettajana olen aina yrittänyt puuttua asioihin, jos olen havainnut kiusaamista. Koska itseäni on kiusattu, minulla on tarkka silmä.

Äänestä

Herranen aika teitä...60 ....unohtakaa jo kouluaikaiset kiusaamiset ja eläkää tätä hetkeä.
Mitä te saatte itsellenne, kun vanhoja ikäviä
asioita kannatte oikein tietoisesti hautaan saakka.
EN väheksy koulukiusaamisen aiheuttamia traumoja,
mutta jotenkin tuntuu oudolta lukea taas kerran
näillä "vanhojen" osasstoilla koulukiusaamisesta.
Useimmilla on varmaankin elämän varrella ehtinyt
tapahtua muitakin ikäviä asioita, mutta onhan se
helppoa syyttää kaikkea koulukiusaamisesta tai
sitten muuten surkeasta lapsuudesta.

Äänestä
  • vanhoista, ikävistä asioista on juuri se, että niistä puhutaan ja sitten unohdetaan. Jos ketjun aloittajan vielä näkee painajaisia kouluajoistaan, eiköse ilmaise sitä, että asia on edelleen käsittelemättä. Kuten hän kertoo, ei ole kotona voinut siitä puhua. Onnittelen, jos nyt on saanut pukahdettua painolastia siltä osin ja voi vähitellen jättää koulukiusaamismuistonsa unholaan. Ainakin toivon hänelle sitä. Sururyhmissä painotetaan sitä, että ikävistä asioista pitää puhua silloin kun ne on mielessä ja siten niistä vähitellen pääsee yli. Ei koulukiusaaminen ole meidän ikäluokkiemme ainoita murheen aiheita, kyllä tähän ikään mennessä on saanut maistaa hyvin raskaita päiviä. Mutta jokaisella on oikeus ilmaista se, mikä on riippakivenä juuri nyt. Kaikenkaikkiaan koulukiusaamisesta pitäisi päästä kokonaan. Olemme nähneet miten karmeita seuraamuksia se on saanut aikaan.

    Äänestä

  • päästä noista kirjoitti:

    vanhoista, ikävistä asioista on juuri se, että niistä puhutaan ja sitten unohdetaan. Jos ketjun aloittajan vielä näkee painajaisia kouluajoistaan, eiköse ilmaise sitä, että asia on edelleen käsittelemättä. Kuten hän kertoo, ei ole kotona voinut siitä puhua. Onnittelen, jos nyt on saanut pukahdettua painolastia siltä osin ja voi vähitellen jättää koulukiusaamismuistonsa unholaan. Ainakin toivon hänelle sitä. Sururyhmissä painotetaan sitä, että ikävistä asioista pitää puhua silloin kun ne on mielessä ja siten niistä vähitellen pääsee yli. Ei koulukiusaaminen ole meidän ikäluokkiemme ainoita murheen aiheita, kyllä tähän ikään mennessä on saanut maistaa hyvin raskaita päiviä. Mutta jokaisella on oikeus ilmaista se, mikä on riippakivenä juuri nyt. Kaikenkaikkiaan koulukiusaamisesta pitäisi päästä kokonaan. Olemme nähneet miten karmeita seuraamuksia se on saanut aikaan.

    koulukiusaajat muistan vieläkin ja vahingoniloinen olen, kun heidän elämänsä ei ole mennyt hyvin. Eivät tule uniin, mutta jos vastaan tulisivat, en tiedä miten reagoisin. Tämän asian ymmärtää vain sen itse kokenut.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    koulukiusaajat muistan vieläkin ja vahingoniloinen olen, kun heidän elämänsä ei ole mennyt hyvin. Eivät tule uniin, mutta jos vastaan tulisivat, en tiedä miten reagoisin. Tämän asian ymmärtää vain sen itse kokenut.

    Alakouluaikaan eri meininki. Opettja oli melkein Jumalasta seuraava. Häntä kunnioitettiin ja vähän pelättiinkin. Ei uskaltanut viittaamatta suutansa avata ja silloinkin kun lupa annettiin hyvin kohteliaasti seisaaltaan vastattiin. Muistan kun aamuisin kuorossa lausuttiin opettajalle hyvät huomenet. Onhan nyt uusi aika ja uudenlainen vapaus koulussa, mutta en tiedä onko nuo nykylapset onnellisempia. Meidän luokalla kiusaaminen rajoittui letistä vetämiseen ja muuta vastaavaa, en muista että oikeastaan kiusaamista olisi ollut, ei ainakaan minua kiusattu, enkä minä kiusannut ketään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ennenkin oli.. kirjoitti:

Näen edelleen painajaisunia minun kouluajoistani. Koulukiusaamisesta. Mutta kiusaaja oli opettaja. Hän oli tyranni, joka nitisti viimeisenkin omantahdon oppilailtaan, melkein kaikilta. Muutama lellikki mahtui joukkoon ja he olivat supersuosiossa, heitä jopa kutsuttiin open luokse kylään.
Kotona en uskaltanut puhua, miten karmeeta se koulunkäynti oli. Joka aamu oli maha kuralla, kun pelkäsi tulevaa koulupäivää. Luokallani oli ainoastaan yksi tyttö(tunnetun politiikon sisar), joka uskalsi tätä tyrannia vastustaa, muut istuttiin kuin lamaannuksissa.
Minun elämäni kulkuun vaikutti tuon opettajan simputus niin, että minusta tuli arka ja auktoriteettien pelkuri moniksi vuosiksi.
Voi, miten pahalta tuntuu vieläkin muistella sitä entistä keskikouluaikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu