ETÄISÄRESSUKAT että miksi teistä on tullu etäisäressukoita? miksi olette olleet niin reppanoita että olette antanut lapsenne äideille kasvatettaviksi ja sitten täällä itkette ja haukutte exiänne kun ne rahastaa teiltä omiin menoihinsa rahaa elareina?
KERTOKAAS
KAIKKI ,.
9617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
siis liekkö useinkaan sen etävanhemman syy että lähivanhempi systemaattisesti estää tapaamasta lasta koska heidän mielestään yhteishuoltajuus on sitä että lähivanhempi määrää missä, milloin ja miten lasta hoidetaan ja ollaan. Eikä se ole kuulemma etävanhempi vaan isovanhemmat tai joku muu kunhan ei vain se toinen vanhempi. Samalla lähivanhempi esittää vaikka mitä muita vaatimuksia ja ehtoja itselleen saatavaksi mutta on sitä mieltä isällä vain velvollisuuksia maksu yms. mutta ei oikeuksia.
Siis lähivanhemman mielestä yhteishuoltajuus = minä määrään ja haluan kaiken.
jossa etävanhemman periaate = minä saan tehdä mitä huvittaa, ainoa velvollisuus on elatusmaksu ja sekin tulee maksettua vasta kun haettiin ulosotosta.
Ja minun eli lähivanhemman periaate = lohdutan lasta kun isä on melkein täysin hylännyt ja pidän huolta ja yritän edistää isän ja lapsen suhdetta kun isä sattuu sille päälle tulemaan.
Lapsi kärsii, isä ei (kait) välitä. Kun sattuu huvittamaan tapaaminen, joutuu lapsi sitä ennen aina itkemään pari iltaa kun isä soutaa ja huopaa. Tänä aikana siis lapselle soitellaan ja mielen mukaan annetaan ja vedetään. Lapsi odottaa isän lupaamaa etelänmatkaa jo kahdeksatta vuotta ja uutta polkupyörää noin kolmatta vuotta. Ja lapsi USKOO että isä toteuttaa nämä, on vaan niin kiireinen ollut.
isän manipuloida teitä.Tuli ihan paha olo lapsen takia kun luin tuon kirjoituksesi.Kyllä varmaan voit keskustella lapsen isän kanssa asiasta.Sinun pitää puuttua tuollaiseen käytökseen,lapsihan tuosta kärsii.Olisiko parempi että ei etukäteen lapsen kanssa sovittaisi isän tapaamista jos isä peruu niitä.Kertoa vasta sitten kun on todellakin oventakana..Ole aikuinen sinä jos isä ei sitä ole.
etäiseistä on tollasia. mutta loituksella onkin tarkoitus saada pohja pudotettua tolta aitoetäisänä täällä esiintyvältä kusipäältä, ja on se näköjään onnistunut kun ei olekkaan nyt mitään asiaa kun on kyse siitä että miksi ovat joutuneet siihen asemaan.
siis kysymys kuului MIKSI TEISTÄ ON TULLUT ETÄISÄRESSUKOITA? miksi olette olleet niin reppanoita että olette antanut lapsenne äideille kasvatettaviksi, ettekä ole halunnut itsellenne sitä lähi isän paikkaa, vaan sitten täällä itkette ja haukutte exiänne kun ne rahastaa teiltä omiin menoihinsa rahaa elareina? eikös semmoinen mies ole hiiri mikä ei uskalla taistella naista vastaan siitä lähivanhemmuudesta? vai onko elämä helpompaa etäisäressukkana kun ei tarvitse siitä lapsesta huolehtia kun pari kertaa kuussa, ja sit pitää valittaa kun joutuu maksaa elereita.
nyt sitten löydykkään? kun olis mahdollisuus pistellä sitä faktaa pöytään täällä? siinä sen näkee miten ne on hiiriä, ensin täällä haukutaan yhäriäippiä mutta sitten kun vähän kysellään etäiseistä niin jo meni etäisäressukoilla päät pusikkoon.
Malttia lapsi kulta. Ei oikein kiinnosta lähteä tähän pieni piiri pyöri leikkiin mukaan.
Isä on erotilanteessa heikoilla, sillä lapset jäävät yleensä äidille ja vallalla olevan käsityksen mukaan isät eivät välitä lapsistaan ja heidän arjestaan. Luonnollisesti on isejä, jotka eivät välitä lapsistaan ja nämä tapaukset ovatkin saaneet enemmän julkisuutta ja muovanneet yleistä mielipidettä, kuin äidin harjoittama provosointi ja manipulointi, lapsia hyväksi käyttäen.
Äiti on erossa useimmiten se aloitteentekijä, mikseivät isät lähde hakemaan avioeroa yhtä herkästi kuin, äidit nykyisin tekevät. Romahtaisiko avioerotilastot, jos vanhemmat olisivat huoltajakandidaatteina samalla lähtöviivalla. Äidin on helppo ottaa ero, koska hänen ei tarvitse pelätä, että joutuisi luopumaan lapsistaan.
Isä kokee lapsista luopumisen syvästi ja kipeästi. Sitä menettää yhteisasumisen ja samalla arjen jakamisen lastensa kanssa. Eron alkutiimellyksessä sitä ei tiedosta omaa merkitystään, arvoaan tai edes laillisia oikeuksiaan, sitä alistuu näkemykseen, että äiti on lapselle isää tärkeämpi, sen verran äitimyytin sokaisemia me olemme, kun äiti automaattisesti omii lapset itselleen, vaikka äiti olisikin jättänyt yhteisenkodin.
Yleisen käytännön mukaisesti isälle suodaan joka toisen viikonlopun tapaamisoikeus. Onko tämä standardi lapsen parhaaksi? Vaikka isällä ja lapsilla olisi tahtoa ja tunteita tavata toisiiaan enemmän, mutta tämä ei merkitse mitään tai sitä ei edes otetta huomioon, kun tapaamista käydään keskusteluja. Nykyisät ovat hoivaavia ja osallistuvia, eivätkä enää tahdo jäädä miksikään viikonloppuisiksi. Lapsen koko elämänkohtalon ratkaisevat kauaskantoiset ratkaisut jättetään yhden ihmisen käsiin. Tarvittaisiin instanssi, joka kykenisi ratkaisemaan huoltajuus- ja tapaamisasioita riittävän pätevästi. Eiväthän sosiaaliviranomaiset pysty näkemään, jos toinen vanhemmista kiusaa toista, mikä on nykyisin ihan tavallista.
Isä joutuu siis yleensä ennemmin tai myöhemmin "ota tai jätä" -tilanteeseen, seurauksena saattaa olla täydellinen selän kääntäminen entiselle perheelle. Äiti saattaa olla ainakin osittain tietoisesti provosoinut tilanteen tähän pisteeseen, vaikka syyttääkin isää lastensa hylkäämisestä.
Jokainen meistä voi menettää toivonsa ja katkeroitua kokemastaan epäoikeudenmukaisuudesta siinä määrin, että on menettää otteensa, jopa oman elämänsä hallintaan, kun lapset yleensä rutiininomaisesti jäävät äidin luokse asumaan, vaikka vanhemmilla säilyisi yhteishuoltajuus eikä isässä olisi moitittavaa. Näin menetellään jopa, vaikka äidistä voitaisiin osoittaa vikoja ja puutteita tiettyyn, hyvinkin äärimmäiseen rajaan saakka. Käytännössä tällainen yhteishuoltajuus tarkoittaa äidin yksinmääräämisoikeutta, isä voidaan syrjäyttää lähes täysin. Jos mies ei alistu tähän järjestelyyn, syntyy ristiriitatilanne, jossa äiti saattaa eri tavoin yrittää haitata tai estää lasten ja isän tapaamisia.
minkälaisia ressukoita ne etäisät ovat jo eron alku vaiheessa, ja sitten haukutaan yhäitejä täällä vaikka miksi, vaikka omaa syytä täysin kun reppanaisät eivät osaa hoitaa eroa mieleisekseen, tänä päivänä erossa jos mennään käräjille niin lapsen huolto määrätään sille kenellä on paremmat edellytykset ja yleensä ne on iseillä, alla ote tekstistäsi mikä kuvaa hyvin sitä miksi etäisäreppanoita on.
"Isä kokee lapsista luopumisen syvästi ja kipeästi. Sitä menettää yhteisasumisen ja samalla arjen jakamisen lastensa kanssa. Eron alkutiimellyksessä sitä ei tiedosta omaa merkitystään, arvoaan tai edes laillisia oikeuksiaan, sitä alistuu näkemykseen, että äiti on lapselle isää tärkeämpi, sen verran äitimyytin sokaisemia me olemme, kun äiti automaattisesti omii lapset itselleen, vaikka äiti olisikin jättänyt yhteisenkodin."
kun ollaan niin miestä niin miestä aviossa niin reppanoitahan ne miehet on ketkä etäisäreppanoiksi joutuu.
Eikö olekkin huolestuttvaa? Tälläisen perinnön ME jätämme rakkalle jälkikasvullemme. Mitä hittoa me olemme vanhempina tekemässä. Näinkö kelvottomia huoltajia, asuinkumppaneita tai kasvattajia me vanhemmat olemme lapsillemme? Missä vika? Tunnepuolen köyhyydessä, kyvyttömyydessä asettua toisen asemaan vai yleisessä välinpitämättömyydessä.
Me olemme ressukoita vanhempina, isät ja äidit kaikkine etuliitteineen päivineen. Ammattilaistenko pitäisi hoitaa lasten ongelmat ja kaikki paha olo? Minkälaista lastemme elämä on? Lapset miettivät poissa olevan vanhemman tilannetta ja kaikkea muuta ja lapset aika usein jäävät liian yksin mietteittensä kanssa.
On siinä on jokin idea, että lapsen ensimmäinen huoltaja ja hoivaaja on nainen, mutta on hoivaavia ja lämpimiä isiä, ei se ole kovin sukupuolisidonnaista, mutta äidinvaisto on erilainen kuin isänvaisto.
Naiset harrastavat verbaalista julmuutta, antaa lempeästi hymyillen ymmärtää, että olet täysi nolla. Nöyryytyksen kokeminen on selvästi enemmän miessukupuoleen liittyvää, läheisyyden sietämisen vaikeutta. Tunnetta, ettei tarvita, silloin helposti kiepsauttaa tilanteen toisin päin, muut eivät ansaitse minua.
Me sinnittelemme yksilöä suosivassa ja kovien arvojen paineessa, vika on tosiaan siinä, että emme me osaa asettua toisen asemaan, emme sen lapsen, äidin tai isän. Me jäämme ressukoina vellomaan ja siinähän kärsii kaikki. Eikä sekään ole kovin sukupuolisidonnaista.