http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomen valtiolle taas langettava päätös pitkästä oikeudenkäynnistä/1135245164776?ref=rss
Suomen valtiolle taas langettava päätös pitkästä oikeudenkäynnistä
14.4.2009 14:24
A A
STT
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) mielestä kahdeksan vuotta kestänyt rikosprosessi rikkoi ihmisoikeussopimusta.
Jutussa oli kyse talousrikosjutusta, jonka käsittely kesti kolmessa eri oikeusasteessa noin seitsemän vuotta ja kymmenen kuukautta. EIT totesi, ettei oikeudenkäynti tapahtunut kohtuullisessa ajassa.
Poliisi kuuli vuonna 1944 syntynyttä helsinkiläismiestä ensimmäisen kerran yrityksen talouteen liittyvistä asioista rikostutkinnan alettua vuoden 1997 huhtikuussa. Monen käänteen jälkeen vuoden 2005 helmikuussa korkein oikeus päätti olla antamatta jutussa valituslupaa.
Valituksessaan KKO:lle helsinkiläismies viittasi oikeudenkäynnin kestoon.
EIT määräsi Suomen valtion maksamaan miehelle yhteensä 4 000 euroa korvauksena aineettomasta vahingosta.
Suomi on saanut muutaman viime vuoden aikana kymmeniä langettavia päätöksiä pitkistä oikeudenkäynneistä
Suomen valtiolle taas nuhteita
kli.tkuydgtjkhliugkj
1
379
Vastaukset
- Siitä vain valittamaan
siitä loistavat korvaukset, 8 vuotta/4000,00€ elikkä 500,00€/vuosi.Kyllä kannattaa odotella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011795- 591170
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4441139- 1701043
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän131822- 58821
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51718
- 57681