Tarvitseeko uskosi todisteita?

mä mielelläni kyseenalaistan asioita. Kyseenalaistan mielellään asioita, joita perustellaan "näinhän me aina ollaan tehty".

Kyseenalaistan herkästi myön nk. auktoriteetteja.

saarnatkoon paput ja muut persereiät mitä huvittaa, niin ei heiluta.

Tosin käyttäisin ennemmin sanaa tieto kuin usko. Tietoon sisältyy myös sekin, että on valmis muuttamaan sitä "uskomistaan" jos ja kun näytetään paremmat todisteet jostain jutusta. Siis sen on muututtava todisteiden mukana, niin silloin hyväksyn jonkun.

Itse en näe bakteeria mutta "uskon" siihen koska se pystytään osoittamaan vaikkapa laboratoriokokeissa. Kaikki, myös minä, ollaan kuitenkin valmiita vaihtamaan suuntaa jos ekaksi sanotaan että se on kolibakteeri ja sitten uusissa kokeissa huomataankin ettei se olekkaan vaan helicobakteeri.

Eli kyseenalaistan kaiken tiedon mikä mulle annetaan, mutta voin kyllä uskoakkin siihen. Kunnes todistetaan ettei se menekkään niin.

Avainasioina mulla on juuri tuo, että sitä ajatusta voidaan ja pitää pystyä myös muuttaan uusien todisteiden ilmaantuessa. Se on luotettavampaa kuin sellainen mitä ei voida eikä haluta muuttaa vaikka mitä tulisi eteen.

Kyseenalaistan moniakin asioita ja pähkäilen niitä omassa päässäni. On aina mielenkiintoista kuulla toistenkin mielipiteitä ja uskomuksia. Miusta on ihan hyvä, että eri ihmiset ajattelee asioita vähän eri kanteilta. Mutta siitä en pidä jos joku tyrkyttää omia uskomuksiaan ja pitää niitä ainoina oikeina... Kauhean radikaalisti ei ole koskaan mikään muuttunut ajatusmaailmassani...mutta toki jotain pieniä muutoksia aina silloin tällöin. Monesti kokemuksen kautta on "joutunu" muuttamaan omia uskomuksia vähäsen.

teille, jotka tarvitsette todisteita:

Kumpi voittaa, hyvä vai paha? Kumpi on parempi? Miksi? Mitä todisteita olet saanut ja mistä?

Epätäydellisyyslauseen mukaan todisteiden puuttuminen ja asian uskonvaraisuus on todiste sen todenperäisyydestä. Esim. koska matematiikka on uskonto, se on logiikkaa.

Joidenkin asioiden uskomiseen tarvitsen todisteita, toiset ovat taas helppo uskoa ilman todisteita. Haluaisin kiinnittää huomion sellaiseen uskon lajiin, joka luo uutta. Uskoon, joka luo todisteet. Eli sellaiseen, että uskot ensin, ja sitten saat nähdä todeksi se mitä olet uskonut. En tiedä pääseetkö tähän käsiksi, mutta uskon että tiedät mistä puhun. (Huom: en puhu tässä omasta uskonvakaumuksestani)

mut vastakkaiset todisteet usein riittävät uskon kaatamisen. Jos taasen lähtökohtaisesti asettaa uskon sellaiseksi et sitä ei voi todistaa niin silloin agnostinen suhtautuminen on on minusta ainut toimiva. Mut kyse on enemmän todennäköisyyksistä kuin totuudesta - toistaiseksi empiiriset kokeet ovat osoittaneet puhumisen todennäköisemmäksi kuin ajatusten siirron. Tai esim. Jumaluskossa pidän todennäköisempänä vaihtoehtona sitä missä ihmisellä ei ole mitään erityisasemaa verrattuna komeettoihin tai päivänkakkaroihin.

Moneen asiaan on kuitenkin pakko luottaa/uskoa, koska tyhjästä on pitkä matka. Silti silloinkin palaamme todennäköisyyksiin.

Hyvästä ja pahasta - ne ovat aivan liian ihmiskeskeisiä lähtöajatukseltaan. Optimistina voin ihmisten oppivan toimimaan "paremmin" ja voin jopa uskoa siihen, koska se on hauskempaa (ja jossakin mielessä historiassa todistettu). Lopullinen todistaminen jää tulevaisuuden varaan.

silti odotan ja kaipaan todisteita uskoakseni parempaan mitä erilaisemmissa elämäntilanteissa. En tarkoita tässä yhteydessä jumalsuhdettani, vaan ihan arjen elämää/tapahtumia. Kärsivällisyyttähän se kasvattaa kun todisteet antavat itseään odotuttaa. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna todisteita on sitten tullutkin vahvistamaan uskoani kaiken järjestymiseen aikanaan. Toivottomuuden tilaan vajomista pyrin välttämään. Mihinkäs tässä kiire olisi. Odotellaan kärsivällisesti vain, niin kaikki aina loksahtaa paikoilleen:)

Mitä tulee hyvän ja pahan taisteluun ja siihen kumpi voittajaksi selviytyy, havaintoni on se, että paha tulee ryminällä ja ottaa tilanteet hallintaansa. Hyvä piileksii jossain sivummalla ja on hiljaa. Hyvyys odottelee kärsivällisesti sivusta seuraillen todetakseen kuinka paha itse itsensä tuhoaa.

Mä en usko siihen, että meillä on jokin tietty tarkoitus olla täällä. Evoluutiolla ei ole tarkoitusta eikä päämäärää ja me ollaan vain yksi osa sitä kehitystä ilman mitään syytä.
Myöskään mä en tarvii mitää todisteita tälle "uskomukselle", koska ei ole mitään mihin uskon niin silloin myös sille asialle ei voi olla mitää todisteita mitä etsiä. :)

Voi esittää aina valistuneen arvauksen, ja toisaalta laventaa ajattelutapaansa koskettamaan monia vaihtoehtoisia tulkintoja rinnakkain sen sijasta että lukittautuu yhteen ja pitää siitä mustasukkaisesti kiinni.

Sitten on tämä rehellinen "en tiedä siispä en tee mitään johtopäätöstä vaan jätän asian auki" - siitä voi aina palata lähemmäs konkretiaa ja etsiä yleispätevämpää (joskin epätarkempaa) selitystä jolle kenties alkaakin olla jo jonkinlaista todistetta.

Ihmisten kanssa uskonasioista neuvotellessa dialogiin on väistämättä panostettava. On hämmentävää kuinka monilla eri nimityksillä ja termeillä voidaan samat asiat kuvata hiukan eri kantilta. Siinä jos tahtoo rakentaa siltoja tarvii usein ihan vaan vaieta tai olla tarkka sanavalinnoissaan ja selittää selittämästä päästyään yksityiskohtia ja puuttua sanojen merkitykseenkin, tarkistaa puhutaanko samasta asiasta samalla tasolla mutta eri nimillä.

Mutta se alkuperäinen kysymys... tarvinko todisteita uskolleni... Taitaa olla niin että ensiksi oli etsiminen, sitten oli uskon hiominen ja todisteet oikeasta suunnasta tipahtelevat sitten vähän kuin palkintona tai kannustimena jatkaa työstöä.

Joten vastaan että niitä henkisen työn hedelmiä täytyy tulla että hommassa on jotain järkeä. Ne ovat ne todisteet jotka minä miellän oikeiksi.

joihin uskon ihan ajan hallinnallisista syistä: joku kertoo, miten asiat ovat ja minä uskon, koska aikani, energiani ja taitoni eivät riitä kaikkien asioiden tutkimiseen itse. Perustan siis monissa asioissa elämäni uskoon: jos se toimii, se on totta...
Aika vähän asioita minä tietämällä tiedän. Ne asiat joihin uskon, ovat kuitenkin järkeenkäypiä, selitettävissä maallisella logiikalla, ts. eivärt edellytä ylilionnollista tai yli-inhimillista selitystä. Tarkistan tarvittaessa käsityksiäni, mutta ei mulla ole suurta tarvetta erityisesti kyseenalaistaa uskojani.

Jos on vähänkin filosofiaa ja tietoteoriaa lukenyt, niin tietää, että kaikki tieto on viime kädessä perustettu uskolle joihinkin yksinkertaisiin periaatteisiin, jotka eivät ole todistettavissa.

Tulee mieleen (känni)tilanne jolloin mulle on huudettu korvaan, että lakkaa jo vittu uskomasta, ei sulla ole mitään todisteita tolle uskollesi (kyse ei ollut mistään uskonto-asiasta) ja mä huutamassa takaisin: mä vittu uskon mihin mua huvittaa uskoa ja vaikka lopun elämääni!

No, tää nyt kuulosti typerältä, mutta kyseessä oli eräs hyvin lähellä oleva asia ja toi välikohtaus kuvastaa mun asennetta kaikenlaisiin uskon asioihin.

kyseenalaista tiedeuskoani. Olen vaakuttunut aatteeni saavutuksista ja mahdollisuuksista. Edellisten lisäksi, dogmaani on sisäänrakennettu muutoksen mahdollisuus: kun parempaa tietoa on saatavilla uskomuksia muutetaan.

"Oletko kääntänyt uskonkelkkaasi minkään asian suhteen radikaalisti?"

Kirjasuositus: Jussi Halla-ahon Kirjoituksia uppoavasta lännestä sai minut suhtautumaan kriittisemmin tiettyihin maahanmuuttokysymyksiin. Kirja on joiltain osin hyvän maun vastainen, mutta se sisältää myös paljon pohtimisen arvoisia asioita.

"Tarvitseeko uskosi todisteita ja vahvisteita vai voitko "vain" uskoa ja luottaa asioihin?"

Jokainen tarvitsee itsestään selvinä pidettäviä asioita. Ne luovat pysyvyyttä ja ovat psyykkiselle hyvin voinnille ensiarvoisen tärkeitä. Pitää kuitenkin säilyttää avoimuus uusille hyvin perustelluille tosiuskomuksille.