Eli homma menee näin: Olen pian 16-vuotias poika, joka etsii itseään. Olen oikeastaan aina kiihottunut miehistä ja joskus ennen muinoin runkkasinkin näiden kuville. En kuitenkaan ole ikinä pitänyt itseäni homona vaan hyvin pitkälti heterona tai bi:nä. Nyt myöhemmin olen kuitenkin alkanut miettiä, että jos olisinkin homo tai bi. Katselin ennen homopornoa jotenkin pakosta ja halusin nähdä kiihotunko siitä ja olen siitä aina kiihottunut. Nyt myöhemmin olen katsellut sitä sillä silmällä, että en välitä vaikka kiihottuisin: kiihotun siitä edelleen, mutta jotenkin en itse ole siitä juurikaan kiinnostunut. En esimerkiksi haaveile pääseväni siihen mukaan toisin kuin heteropornoa katsellessani. Uskon, että kiihotun enemmänkin miesvartalosta kuin miesten välisestä seksistä. Kuitenkin romanttisia tunteita tunnen vain naisia kohtaan ja ainoastaan naisiin olen elämäni aikana ollut rakastunut(kahdesti). Miehiin koen siis jollakin asteikolla seksuaalisia tunteita, mutta en osaa kuvitellakaan itseäni panemaan muita poikia. Ehkä kiihotun miehistä siksi , koska haluaisin niiden lookin tai muuten vain ihailen heidän lookkiaan. Sen voin kuitenkin sanoa, että minulle tuskin kaapista tulo olisi ylivoimmaista ja rohkenisin siihen vaikka heti, mutta ongelmana on, että en tunne itseäni juurikaan homoksi vaan ajattelen itseäni aina heterona. Minä odotan innolla sitä, että pääsen panemaan naisia ja harrastamaan muunmuassa näiden kanssa ryhmäseksiä. Haluan myös joskus naimisiin ja perheen. Olisin ehkä myös valmis esiintymään heteropornossa tai alastonkuvissa. Uskon myös, että pystyisin harrastamaan fyysisesti seksiä miehen kanssa, mutta siinä tuleekin vastaan tahto: En halua tehdä sitä, koskaen ole homo. No mutta kertokaa mitä mieltä te olette: Mikä olen: Homo, hetero vai bi?
Kuka olen
mä vaan
3674
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ite oon nyt 17 v. ja mul ei varsinaisesti oo ollu tota ongelmaa. Muiden on vähän paha mennä sanomaan oootko homo vai et. Itelläni on ollut muutamia hetero suhteita, mutta kyllä mä sanoisin oloevani homo, koska ei sellasii alakoulu ja 7. luokka suhteita voi laskee... Itse kiihotun miehistä, niin pornossa kuin livenäkin. Tunteet on erilaisia miehiä ja naisia kohtaan, naisista oon kiinnostunut kavereina, miehiin kiinnitän huomiota erilailla, kuten (esim. rakastumalla, jolla tarkoitan huolenpitoa, läheisyyttä, seksi ei niin tärkeää).
Haluan minäkin toki perheen ja lapsia, ei se unelma oo esteenä minulla, tosin unelman toteuttaminen voi olla vaikeampaa;)
Neuvona sanoisin sen, että minä seksuaalisten ajatuksien lisäksi rakastun miehiin, mikä on vahvin merkki... Enkä myöskään oo kiinnostunut naisist sillee:D et ei pelkkä kiihottuminen riitä, toisaalta sun kannattaa pornon suhteen katsoa vaikka leboilua, koska siinä ei ole ollenkaan miehiä;)
Tuo vastaus antoi paljon: Olen kiitollinen, että jaksoit kirjoittaa noinkin pitkästi ja ettet heti alannut haukkua vaikka asia olisikin vähän oudosti muotoiltu. Itse minä olen kiinnostunut juuri päinvastoin sukupuolesta: pojat ovat minulle ystäviä ja se riittää minulle. Tytöistä ajattelen sekä ystävyyttä, että rakastumista ja suhdetta. Kiitos vielä kerran: Tuntuu, että todella ymmärsit minua!
sanoit lähestyväsi kuuttatoistavuotta, varmaan murrosikä on jo takana, mutta se oman seksuaali-identiteettinsä löytäminen/löytyminen jatkuu jokaisella omaa tahtiaan, itselläni mieli paini samoissa ajatuksissa, tosin täysin päinvastaisissa, tiesin ja tunsin olevani homo ihan kakarasta asti, mutta sen ajatteliminen, että voisinko olla mitenkään mahdollista olla heterona, ajattelutti pitkään, no se meni ohi ajallaan ja niin se menee sinullakin, pakottaa ei kannata itseään mihinkään suuntautumiseen, mihin ei ole valmis tai halukas, kokeilla voi, jos siihen kanttia riittää, mutta tietysti siinäkin pitää olla varovainen, ettei saa niskaansa homon leimaa, jos siinä "haksahtaa" väärään kaveriin, tyttöjen kanssahan sitä ongelmaa ei ole tai tule, joten älä hätäile, ettet tee vääriä valintoja