Muistaako joku pikku pastilleja,jotka oli hiiren papanan kokosia ja näkösiä n.v 1945. Äiti sanoi,että tupakkamiehet niitä pureskelee, ettei henki haise.Oikeata nimeä en tarkkaan muista.Ne pikku pastillit oli lapsen suuhun väkeviä.Kuka muistais,kertokaa.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
tinamuruja, niin Mermeriä olivat. Maistuivat vähä ruusulle.
Mermerin muistan oikeastaan vain nimenä, mutta Pinimintistä tulevat mieleeni männyn neulaset. Mielestäni ne olivat neulasia lyhyempiä, vihertävänmustia ja maistuivat männyn neulasille! Muistuuko mieleen sellainen herkku kuin namimurut? Kuivattuja porkkanan murusiahan ne olivat, mutta olivat kuitenkin olevinaan namia.
muistan pinimintin ,joka oli pienessä askissa .Kukaan tutuistani ei sitä muista
mainiota kuulla että muistini on todistettu.
Muistahan toki Pinimintti pastillit kuin pikkulakritsit. Vieressäni istui Mauri poika joka niitä Piniminttejä minulle salaa opelta tarjosi, muistelen maun olleen salmiakin suuntaan.
Eikö Mermeri ollut puuronkastikejauhe, jota sormella pussista otettiin ja eikun suuhun. Sellaista punaista jossa maistui sakariini. Kun yhdessä Mermeri pussissa kaikki suussa kasteltua etusormea uitti ja sitten nuoleskeli sormea, mahtoi olla sama bakteerikasvusto koko joukon suussa.
Mermeri pillereitä myytiin pienen pienissä paperipusseissa.. Niiden väitettiin poistavan viinan ja tupakan hajut suusta ja hengityksestä. Pussissa oli ruusun kuva.
Pinimint oli vuorostaan pihkan ja puolukan kuivatustapulverista sakariinilla maustettuja pillereitä, joita lapsetkin namustelivat. Pakkausta koristi männyn neulaskuva.
KoKol
mas suosittu pula-ajan herkku oli Ra-Na puuronkastikejauhe. Sitä sekoittiin veteen ja kastike kaadettiin puuron päälle. Namiami.
Täytyi kelvata kun muuta ei saanut.
Silloin tällöin sai rohdoskaupoista mustaa ja kovaa massaa, poltettua lakritsia, jota imeskeltiin ja syljeskeltiin mustia "merimiesmälliä".
Mikään aines ei poista hengityksen hajusta alkoa, saati valkosipulia.
Jos en väärin muista, niin Laineen papalla oli Tuirassa tupakkakauppa.
Siellä tuoksui kallis tupakka, ja makea karkki.
Oli kuin olisi ollut jossain seitsemän hunnun tanssipaikalla, avarin aistein.
liekkö sillä Iso Osmolla noussut ne nesteet pähän na sahajauhot kastuneet...
SYÖKÄÄ KANAA !
Ja sitten tulivat -Sol- pastillit. Pahvirasiassa keltaisia.
Niitä kun tarjos tytöille, niin tytöt sano että hyvvee!
Ja -Haka- pastillit. Niissä rasioissa oli Englannin liigan
joukkueitten muovisia tunnusmerkkejä. Se oli jotakin joka
oli enemmän. Tytöt sano, että -no jo-. Ja sehän tuntu
hyvältä.
Minä muista,vaikka olen syntynyt 1957.Maistuivat anikselle ja olivat voimakkaita. Niitä sanottiin tupakkamiesten karkeiksi.
Minä en muista mitään noista vaikka olen syntynyt 72 v sitten. Tuo Mermeri -sana jotenkin tutulta kuulostaa. Saattaa se muistamattomuus siitäkin johtua, että kovasti harvoin niitä kompijaisia meille ostettiin. Joskus sitten vanhempana saatiin niitä, jotka nykyään tunnetaan uskovaisten pastilleina. Ja Figarolia.
Tuossa ylempänä joku sanoi, että "...muovisia tunnusmerkkejä". Ei ne sitten kovin vanhalta ajalta olleet. Vielä 1950 -luvun alussa ei ollut muita muoveja kuin bakeliitti ja guttaperkka. Tuskin niitä tuohon käytettiin.
Se sana kompiainen johtuu siitä, että joskus kauan sitten merimies osti Ranskasta karamelleja tuliaisiksi ja myyjä kysyi jotenkin tyyliin kom biaa (kielitaitoinen korjatkoon) eli kuinka paljon. Merimies sitten kompiaisiksi niitä kotonaan sanoi. Eli kävi vähän niinkuin Australiassa kengurun kanssa. Siellähän joku kysyi ab-originaalilta, että mikä se tuo elukka on niin vastaus oli kan-ga-roo eli suomeksi "mitä sinä sanot".
kyllä m,uistan. joskus kun oli vähän kaljoteltu. niin mermeri suuhun eikä kukaan haistanut.
Löysiks sen liminenttis ?
👩
Pinimintit olivat ensimmaisia makeisia - koulun jätejoonaksien jalkeen - joita Tampereella oli saatavana. Ne olivat pienessa, pahvisessa pastilliaskissa, missa oli mannyn kuva paalla. Oli hienoa laittaa koko askillinen suuhun yhta aikaa ja minttuisen hyvia ne olivat.
Tämmönen liki 80 akka ei ole koskaan edes ostanut karkkia, ei ole tietoa mikä on karkkia mikä kiisselijauhetta, kumpiakaan ei ole kotona käytetty, eikä karkkeja osteta meillä vieläkään lapsille lahjoiksi.
Rikkaille rakkaita sanoi entinen akka tupakasta ja makeista.
Olen lapsena joskus saanut Mermeri ri karkkia pieni rasia kuin tulitikku lootan kokoinen ja olen myös saanut kastike jauhoa joka oli myös hyvää kun ei muuta makiaa ollut.
.
Muistan. Ei niin väkeviä. 60 luvulla vielä oli
Minä muistan,koska halusin niitä usein,joten isäni alkoi kutsua minua Pinumintti Miinaksi.Aika oli sodan jälkeistä aikaa.
Noita en muista mutta muistan että 1060- luvun alusta asti sai paikallisesta pikkukaupasta ainakin toffee- ja salmiakkikarkkeja. Salmiakki oli kai "oikeata" suolaista sellaista eikä edes erityisen hyvää joten ei sitä usein halunnut.
Sanomalehti tuli samaiseen paikalliseen kauppaan josta sen sitten usein koulun jälkeen hain kotiin vietäväksi, kauppa kun oli koulun lähellä ja matkan varrella. Lehtiin oli painettu vastaanottajan nimi ja oma lehti piti siitä nipusta etsiä kuten muidenkin.
Posti oli omissa tiloissaan eri rakennuksessa ja varsinaiset postiasiat oli hoidettava siellä.