Kaikki on nyt kunnossa,
paitsi jäälyhtyjen teko,
jotka ilman pakkasia ei oikein onnistu. ;)
Viikonloppuna tuli hieman lunta,
mutta mittari on nollissa.
Jännätään nyt lumien pysymistä.. :)
Onko joku muu saanut jo joulutohinat päätökseen?
Ruokavieraita ei tule aattona kuin
omat lapset kavereineen.
Toisaalta ihanaa!
Viime Jouluna annettiin kotimme kahdelle
yksinäiselle puliveivarille,
joten nyt itsekkäästi pyhitän koko joulun
omalle väelle. :))
paitsi jäälyhtyjen teko,
jotka ilman pakkasia ei oikein onnistu. ;)
Viikonloppuna tuli hieman lunta,
mutta mittari on nollissa.
Jännätään nyt lumien pysymistä.. :)
Onko joku muu saanut jo joulutohinat päätökseen?
Ruokavieraita ei tule aattona kuin
omat lapset kavereineen.
Toisaalta ihanaa!
Viime Jouluna annettiin kotimme kahdelle
yksinäiselle puliveivarille,
joten nyt itsekkäästi pyhitän koko joulun
omalle väelle. :))
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lunta sataa hiljalleen ja pakkastakin on lähelle kymmentä astetta.
Joulukiireitä ei ole ollut, kun ei niitä itselleen kehitä.
Ensi viikolla sitten teemme yhdessä mitä teemme.
Kummasti mieltä piristi kun sain töitä, vaikka vain pätkä sellaisia. Jaksaa taas aivan eritavalla.
Joulun odotusta!
Sulla siis sama juttu kuin mulla, että töitä saatiin pätkässä.
Just tein seitsemänpäivää yhteen putkeen ja tänään olen ykkösvapaalla, joten jouluvalmisteluja en ole joutanut ajattelemaan. Ensi viikonlopun seutuun meinaan rysäyttää kaiken kerralla, kun on kolmen päivän vapaa, eikä ole oikeastaan muuta mahdollisuuttakaan, kun vasta aattona vapaudun hetkeksi ja molemmat joulunpyhät pakerran huolehtien töissä vanhuksien joulun onnistumisesta.
Huh, olettepa te ajoissa, itse en ole juuri saanut edes aloitettua jouluhommia....
Vaikka meillä on kyllä joulu vedetty yleensäkin läpi aika matalalla profiililla.
Loppuviikosta ajattelin tehdä jääkaappiin sinappisiilakoita muhimaan. Viikonloppuna tehdään joulusiivous ja paistetaan pari satsia joulutorttuja. Ehkä jonkun kakun voisi myös tehdä, ja pikkupullia. Aatonaattona paistetaan jonkinlainen kinkunkappale. Sitä kuluu vähän, kun lihansyöjiä on vain 2 kpl.
Lapset ovat jo isoja, mutta kyllä sitä joulun taikaa silti odottaa. Tytär tulee eka kertaa kotiin "viettämään joulua" (muutti vasta 2 kk sitten pois). Odotan tosissaan että pääsen viettämään taukoa työstä... Paras hetki joulussa on se, kun aattoiltana kaikki ovat lopulta syventymässä omiin puuhiinsa, äiti relaa & istahtaa kuusen tuoksuun ja ottaa oman lahjakirjan. Toisessa kädessä glögilasi ja toisessa Vihreitä kuulia... mjamm, maltan tuskin dottaa....
Koristeet ja joululaulut kaupoissa kummastuttavat ja naurattavat, tuntuu ihan kuin keskellä lokakuuta kaikki olisivat yhtäkkiä seonneet.
Joulusuunnitelmat tuntuvat olevan vielä enimmäkseen auki, enkä edes jaksa ajatella koko asiaa. Toivon että joulu olisi rauhallinen, laiska, lämmin ja mukava..
Kaikki jouluvalmistelut vielä puolitiessään.
Lahjat ostamatta, siivoukset siivoomatta...
Onneksi ei nyt niin kamalasti tarvi laittaa, jouluaatto ollaan perinteisesti vanhempieni luona.
Mutta se minun armaani saapuu aattona suomeen..
Ja tarkoitus olisi myös kotiin saada jouluinen tunnelma, yleensä en ole pahemmin kotiani jouluiseksi laittanut, koska ollaan koko jouluviikko oltu vanhempien luona (ja minä yleensä töissä) mutta nyt on jouluna loma!! tämä loppuviikko iltavuoroa ja sitten sunnuntaina alkaa loma. Sitten vauhdilla, kovassa stressissä kaikki tekemiset tehtävä kerralla..:)
ja sitten saakin kai jo relata..:)