Miksi kaupunki harjaa pyöräteiden murskeet ojaan,josta saan keväällä ne haravoida pois,eikö ne pitäs ajaa keräävällä harjakoneella eikä jättää toisten vaivoiksi.
Pyöräteiden
puhdistus
4381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja päätetty aikoja sitten mutta vieläkin jatketaan lukuisissa palaverissa missä kaupungin viranhaltijat viettävät tuloksetonta päiväänsä. Sepelit ja roskat poistetaan aika ajoin kaivinkoneella ja samalla kaivetaan tonttiasi joka kerta koko ojan pituudelta puoli metriä kapeammaksi sillä eihän tien tai kadun puolelta voi kaivaa ja pitäähän tielle varata levennysvaraakin.
Kakki on myöhässä, niin suunnitelmat kuin toteuttaminenkin.
Ikkunasta näen, että työt tehtiin ja lopetettiin ilman, että olisi ollut tietoa mistä työt jatkuvat.
Sitten alkoikin hetken päästä seuraava työvaihe, aloitettiin noin 50m jo valmiiksi tehdyn työn "päältä", kustannuslaskelmia ennen itsekkin tehneenä arvioin, että turhia lisäkustannuksia eri kunnallistekniikan alueilla ainakin 50000€.
Veronmaksajien edustajat eivät valvo Kaupungin töppäyksiä.
joillekin ei mikään ole hyvää putsataan tai ei, niin aina pitää marista.
Kyllä rikas maakunta maksaa vaikka kaupunkilaisilla talous kuralla