VISA

Kun meikäläinen oli junnu ikäinen sain lapsilisän omalle tilille 15-16 ikävuoteen asti (500mk/kk muistaakseni). Se riitti kattamaan menot sen ikäsenä, kun vanhemmat maksoi kaikki isommat ostokset. Ammattikouluun mennessäni sain rinnakkaiskortin isäukon visakortista, jolla sitten elelin aina reilun parinkympin ikäiseksi. Opintotukea en saanut penniäkään, koska vanhempien tulot olivat liian suuret. Visakortissa ei ollut käyttörajaa, mutta en kehannut ikinä käyttää enempää kuin 2000-4000mk/kk. Se hyväpuoli visassa oli vanhempien mukaan, et ne näki aina visalaskusta, missä olin rahaa käyttänyt. Ajokortin ja auton vanhemmat maksoivat myös 18 täytettyäni. Armeijasta pois päästyäni vanhemmat paiskasivat kämpän avaimet käteen, että tossa sulle asunto. Ei se iso ollut, mutta kyllä 50m2 riittää poikamiehelle. Kyllähän meijän ukkeli otti mut vielä firmaansa töihinkin, mutta eipähän sitä viitti itteään paljon töillä rasittaa, kun omistan firman osakkeista jo puolet.

Lapsille rahaa vain työtä vastaan, niin niistä ei tule työtävieroksuvia lepsuilijoita.

Tässä oli vanhemmille opetus siitä miten ei kannata tehdä omille pennuilleen tai niistä tulee yhtä laiskoja kuin meikäläisestä.

T: 25v. laiska bodaaja
3654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onneksi tuollasia pellejä on harvassa. Ei mua haittaa vaikka et ole elämäs eteen mitään joutunu koskaan tekemäänkään. Jaksoitko muuten tosiaan skriivata itse tuon jutun, vai kirjoittiko teidän ukkeli tämänkin puolestasi? Toivottavasti et tule koskaan töitä saamaankaan kun isäukkosi ei enää pystykään auttaamaan sinua pilvien päältä. Sitten nämä "tavalliset" ihmiset nauraa sulle kun oot tyhjäätoimittava tyhjätasku. Taitais firma mennä konkurssiin jos yrittäisit sitä mitäänkokemattomana johtaa. HAH!

Äänestä
  • Jos sua ei haittaa se, että en oo joutunu elämäni eteen mitään tekemäänkään, niin mix sä sitten kirjotit noin katkeraan sävyyn???

    Ei firma kaatuis, vaikka isukki pilven päälle lähteekin, koska sitä johtaa tälläkin hetkellä toiset henkilöt. Katos kun isukkiakaan ei enään huvita käydä töissä. Elämä on helppoo, kun syntyy platina lusikka suussa...heihou!

    Äänestä

  • VISA kirjoitti:

    Jos sua ei haittaa se, että en oo joutunu elämäni eteen mitään tekemäänkään, niin mix sä sitten kirjotit noin katkeraan sävyyn???

    Ei firma kaatuis, vaikka isukki pilven päälle lähteekin, koska sitä johtaa tälläkin hetkellä toiset henkilöt. Katos kun isukkiakaan ei enään huvita käydä töissä. Elämä on helppoo, kun syntyy platina lusikka suussa...heihou!

    voiko olla mahdollista että noin huonosti tehty trollaus menee vielä läpi jollekulle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PENNULLE(ko) kirjoitti:

Kun meikäläinen oli junnu ikäinen sain lapsilisän omalle tilille 15-16 ikävuoteen asti (500mk/kk muistaakseni). Se riitti kattamaan menot sen ikäsenä, kun vanhemmat maksoi kaikki isommat ostokset. Ammattikouluun mennessäni sain rinnakkaiskortin isäukon visakortista, jolla sitten elelin aina reilun parinkympin ikäiseksi. Opintotukea en saanut penniäkään, koska vanhempien tulot olivat liian suuret. Visakortissa ei ollut käyttörajaa, mutta en kehannut ikinä käyttää enempää kuin 2000-4000mk/kk. Se hyväpuoli visassa oli vanhempien mukaan, et ne näki aina visalaskusta, missä olin rahaa käyttänyt. Ajokortin ja auton vanhemmat maksoivat myös 18 täytettyäni. Armeijasta pois päästyäni vanhemmat paiskasivat kämpän avaimet käteen, että tossa sulle asunto. Ei se iso ollut, mutta kyllä 50m2 riittää poikamiehelle. Kyllähän meijän ukkeli otti mut vielä firmaansa töihinkin, mutta eipähän sitä viitti itteään paljon töillä rasittaa, kun omistan firman osakkeista jo puolet.

Lapsille rahaa vain työtä vastaan, niin niistä ei tule työtävieroksuvia lepsuilijoita.

Tässä oli vanhemmille opetus siitä miten ei kannata tehdä omille pennuilleen tai niistä tulee yhtä laiskoja kuin meikäläisestä.

T: 25v. laiska bodaaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu