Vihtiin Kf6 luokkaan on ilmoittautunut 10v ja vanhempia kuskeja. Nuo 10v kuskithan eivät voi saada nousupisteitä. Lasketaanko ne kuitenkin mukaan kun vanhempien kuskien nousupisteitä varten katsotaan montako osanottajaa kisassa on ollut?
kf6
nousupisteet
253905
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Käsittääkseni pisteisiin lasketaan vain ne, jotka ovat iän puolesta siihen oikeutettuja.
Eli jos 20 osanottajaa, joista 3 ei oikeutettuja pisteisiin, lasketaan pisteet 17 mukaan.
Tällöin pisteitä laskettaessa alaikäiset karsitaan välistä pois.
karsia pois.
taitaa mennä näis pisteissä monella sormi suuhun tai sitte kukin laskee pisteensä omien tarkoitusperiensä mukaisesti.
joko ollaan vaatimassa palkintoja erikseen yleinen/junior 11v-/junior 10v ja samalla periaatteella vielä moottori-/runko-/aluekohtaisesti.
kuka noista pisteistä pitää kirjaa! järjestäjät eivät tunne jokaista jantteria, jotka kisoihin osallistuu, enkä usko, että kaikilla olisi edes aikomustakaan olla selvillä kunkin kuljettajan syntymävuosista. kanssakilpailijatkaan eivät toisiaan tunne tai aina on joku uusi musta hevonen, joka tulee ikään kuin puskasta ja tarraa kiinni johonkin piste sijaan. sekin aiheuttaa vaivaa, kun mukana kf6:ssa pyörivät myös yleisen-lisenssin kuskit, joilla pisteet jo täynnä, ja joita ei myöskään pitäisi huomioida nuosupisteisiin.
taitaa olla monenkirjavaa tapaa ja tulkintaa kesän kisoissa ellei joku "pätevä" taho ota asiaa hoitaakseen ja tuskin ottaa!
Aja sinä vaan kilpaa, äläkä murehdi pisteistä. Kyllä ne sieltä tulee, jos on tullakseen. Kilpailussa ajetaan aina voitosta, eikä mistään irtopisteistä. Se on tärkeä muistaa, ja keskittyä oleelliseen eli kilpailuun. Joku piste sinne tai tänne ei merkitse muuten yhtään mitään, jos voittaa kisan.
koska ne sitten tulee vai tuliko ne jo vai menikö pisteet virheellisissä tuloksista ohi suun, jos kellään ei ole mitään tajua miten ne menee ja vai miten se meni.
Nousupisteet lasketaan kilpailuun lähteneiden juniori-
kilpailijoiden mukaan. Lähteneiden lukumäärä
tarkoittaa esikatsastuksessa hyväksyttyjen juniori-kilpailijoiden
lukumäärää luokittain. Kilpailun järjestäjä
ilmoittaa lopputulosten yhteydessä kuljettajien saamat
nousupisteet ja merkitsee ne KITI järjestelmään. Kilpailijan
tulee tarvittaessa osoittaa nousupistekertymä ja
ilmoittaa yleisen luokan nousua AKK:sta hakiessaan erillisenä
liitteenä kilpailut, sijoitukset ja nousupisteet, jotka
oikeuttavat yleiseen lisenssiin, jos KITI järjestelmästä
asiaa ei voida todentaa.
Eli 10v kuskit lasketaan mukaan kun >10v kuskien nousupisteitä räknätään, mutta 10v kuskit eivät niitä pisteitä voi saada. Hyvin on säännöt laadittu...
Nousupisteet kertyy kuljettajalle, joka täytää vähintään 11 vuotta.
Kyllä kannatti teidän taas spekuloida täällä palstalla tätäkin asia...olisko ollut järkevämpää mennä akk:n sivuille ja lukea asia sääntökirjasta...no ehkä ne jotka täällä kirjoittelee ei ole lukutaitoisia...juuri ja juuri näköjään kirjoitustaitoisia.
Keksikäähän nyt taas joku muu yhtä hyvä aihe spekulointiin, niin teille on taas ajanvietettä ja teette itsestänne...
Hoitaa homman. Siksi ne on sinne palkattu. Ajat Vantaalle, ja tytöt selvittää asiat kyllä. Tietty ensin pitää ajaa kisat, ja yrittää vielä voittaa ne, ja sit voi miettiä niitä pisteitä. Ennen kisoja se on ihan turhaa, sillä pisteet jaetaan vasta kisojen jälkeen. Toisaalta toi spekulointi on kyllä ihan jees, mutta politiikka ja kisat ei sovi yhteen. Kisoissa ajetaan aina voitosta, ja sarjassa mestaruudesta. Näin yksinkertaista se on.
siitä puhutaan että lasketaanko alle 11v kuskit mukaan kun 11v tai yli kuskeille lasketaan nousupisteitä. ei siitä ketkä saavat nousupisteitä, sehän seisoo sääntökirjassa selvästi. Ei taida olla lukutaito vahvoissa kantimissa sielläkään...
10.5.07 tiedote jossa sanotaa näin:
60 cc TAG- luokalle järjestettävien kilpailuiden sääntöjä
- Ikäraja: vähintään 10 vuotta (tulee täyttää ko. vuoden aikana)
- Lisenssivaatimus: tutustumislisenssi, harrastajalisenssi tai korkeampi lisenssi. Tutustumis-/harrastajalisenssi ja juniorilisenssi tai korkeampi kuljettajia ei voi yhdistää samoihin lähtöihin.
Sääntökirjassa sanotaa näin:
Kilpailun järjestäjä voi halutessaan yhdistää junior ja
yleisen luokan kuljettajat samaan lähtöön, mikäli toisessa
luokassa on kuljettajia kahdeksan tai vähemmän,
kuitenkin radan kapasiteetin huomioiden. Muussa tapauksessa
luokat ajavat aina omissa lähdöissään. Junior
kuljettajat saavat yhdistettäessä nousupisteet lähdössä
olleiden junior kuljettajien sijoitusten ja määrän mukaisesti.
Nyt oletetaan että kisaan jossa on KF6 luokka ilmoittautuu 9 kpl kuljettajaa jolla on pisteet kasassa ja 9 joilla ei ole. Kummat ajaa, ne jolla on pisteet vai ne joilla ei ole ?
Tää KF6 luokan lanseeraaminen on tehty niin päin persettä kuin vaan olla ja voi. Minkäänlaista kokonaisajattelua ei näy missään. Aikaisemmin on selkeästi ollut SM luokat ja kansalliset luokat, ja tästä ei ole livetty. Nyt tämä on yhtä pelleilyä. Me ei ainakaan osteta mitään KF6:sta ennenkuin nää säännöt on jossain tolkussa. Lajipäällikön tarttis nyt ottaa ohjat käsiin, kun toi lajiryhmä pelleilee ihan omiaan ja siellä yksi ajaa omaa intressiään.
Sääntöhän vaikuttaa tekstin mukaan selvältä. Jos siis JOMPIAKUMPIA on 8 tai alle, ajetaan yhdessä ja jos MOLEMPIA yli, niin erikseen. Nousupisteet lasketaan kilpailulähtöjen tavasta riippumatta aina juniorien luvun mukaan. Junioreita ovat myös 10-vuotiaat, joille ei teoreettisista pistesijoituksistaan ole mitään iloa, koska he keräävät niitä pussiinsa vasta seuraavana vuonna.
voisi tähän hätään tehdä on, että mini-luokka lopetettaisiin. Aloittelevat kuskit ajamaan harrastajminiä. Saahan kymmenen vuotta täyttävät ajaa KF6:sta raketin vauhdilla riippumatta ajokokemuksesta, niin miksei sitten Raket 85 moottorilla?
Samaa mieltä edellisen kanssa KF6 lanseerauksesta, lisäksi ei ole linjassa nykyisten ikä/vauhti tasojen kanssa.
En ymmärrä vielä että peloitaako että jää pisteet saamatta vai että joku saa liian helpolla meillä ajetaan kahdella autolla ko.luokissa tuli pisteitä tai ei pääasia että harrastijia ja hauskaa harrastajilla niitä naama rutussa olioita suomessa jo muutenkin ihan tarpeeksi
vaan katsos kun tämän minin isä on sellainen reppana, että on yt:t päällä ja työttömyys häämöttää, niin ei ole varaa ajattaa tenavia kahdessa luokassa. Jostain kumman syystä tämä uusi luokka mennä porskuttaa minin kustannuksella hyvin pitkälti...tai, no ei ehkä sentään, mutta ikärajoissa ei silti ole mitään logiikkaa.
Ikärajat tulisi pudottaa KF 6 luokassa 9 vuoteen. Tuohon vaikuttaisi esim kuskin ajetut kisat, ja ratakokemus, eli milloin ajanut ja mitä luokkaa. Esim jos olet kilpaillut Cadett luokassa vaikka 3 vuotta, ja pystyt selvästi osoittamaan kokemuksesi, älysi, ja kykysi niin ok, ja kisaan mukaan. Nythän on niin, että ko. luokkaan voi tulla suoraan vaikka et olisi ajanut ollenkaan, ja jos kuski on ajanut paljon kisoja hän ei voi tulla, kun vasta ikärajan salliessa, vaikkakin muutoin olisi kypsä ko luokkaan. Pointti on tää, että kokemus ja kyky ratkaisee, eikä ikä.
10 vuotta kf6:een on ihan ok, sen verran haipakkaa ne menee. MUTTA loogisuuden vuoksi raket junnuihin pitäisi päästä saman ikäisenä. Ja samaa mieltä kokemuksesta, sen vuoksi tässä kitistään miniluokan tarpeettomuudesta.
jo 12vuotiaina mukaan keräämään kokemusta, mutta ei voisi saada sm-pisteitä. superlahjakkuudet voisivat lisäksi hakea villiäkorttia kf3:iin jo 11vuotiaina.
meidän kymmenen vuotiaalle. Täällä on kyllä ihan turha yrittää asiallista keskustelua, kaikki on niin rahamiehiä. Noh, niinhän se on notta money talks and shit walks...
Kannattaa ajaa netissä MNK-sarja... Ei oo niin nuukaa....
Kyllä joo, ajetaan kilpaa ja nautiskellaan pojan kanssa viikonlopuista. Huvittavaa katsella teltoissa vaahtoavia huoltajia jotka "ojentavat" jälkikasvuaan. Osa niistäkin porukoista ei koskaan ole edes istunut kilpa-autossa saati kilpaillut, mutta hyviä neuvoja osaavat antaa miten toimia. Odotuksista puhumattakaan !
KF6:ssa ei ole yleistä tai junior luokkaa. Miten ne voidaan jakaa, kun aikataulussa ei ole tilaa!!
KF 3 luokkaan pitääiisi päästä kun on kypsä, eli osaa asiat. Jos joku osaa 11 vuotiaana, ei asiassa ole mitään pahaa, eli ei muuta kun joukon jatkoksi kisoihin, tietenkin tarvii ensin yleisen lisennsin. Kokemus karttuu vain ajamalla, eikä millään muulla.
Miten on kauden avaus onnistunut? Mihin suuntaan meni ekat nousupisteet?
no velhojen pajoille tietty meni ekat pisteet. isien harrastus....