Olen jonkin aikaa seurannut keskusteluja yleensä. On nokkelaa, piruilevaa, tietoviisasta ja hieman riitaisaakin. Huomasin ettei näistä kodin valtiaista kissoista ole juuri mitään. Näistä kyllä löytyisiä ominaisuuksia, vaikka kelle jakaa.Olen pitkäaikaisessa yhteiselossa tullut vakuuttuneeksi, että ensinäkin ne pystyvät lukemaan ajatuksia ja jos haluat haasteita, ota siamilainen.Summa sumarum, jokainen kirjoittaa sydämensä kyllyydestä.
Kisulit
orjakissa
10371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Maatilalla syntyneenä erilaisiin koti- ja lemmikkieläimiin tutustuttiin jo taaperoina.
Kissoja meillä oli aina, samoin koira.
Niihin kiintyi - niistä luopuminen on lapsena raskasta. Kissoilla on oma salaperäinen luonteensa.
Kissat kuulemma vaistoavat heti niistä pitävän. Ne aistivat ihmisen henkisen tilan.
Muista tapauksen vuosia sitten. Puistoaleella tuli vastaan jonkun kotikissa. Se meni heinikkoon
piiloon. Aloin sille puhelemaan.
Kissa alkoi kommunikoimaan naukumalla ja tuli esiin siliteltäväksi. Kehuin sitä
kauniiksi ja hienoksi 'ihmiseksi'.
Vaimo sanoo ettei hän halua enää minkäänlaista lemmikkieläintä, niistä kun oma vastuunsa.
Minulla on ollut monta kissaa,mutta ei sentään kodin valtiaana anna pikkupedon olla!
Viehättävä ja kodikas,mutta saa myös luonteensa avulla ihmisen palvelijakseen.
Egyptiläiset korottivat kissa jumal asemaan,muinoin,mutta siihen en suostu!
Kissa on minun palvelijani ja pitää hiiret loitolla kodistani.Että siihen se Jumaluus:D
Muuten pidän kissan kodikkuudesta,hyppäsihän se aina polvitaipeeseeni nukkumaan hyvin kodikkaasti kehräten.
Rakastinhan minä niitä kissoja joita elämäni varrella otin.Siiamilaisesta en tiedä,ensinnäkin aika kallis.Taitaisin otta tavallisen maatiaiskissan mieluimmin.Ja antaa sille hyvän elämän,jos ottaisin.......
Siiamilaista kissaa aina joskus, emännän ollessa matkoilla.
Aluksi on varovainen, mutta kun se oppi talon tavoille, on aivan ihana kissa.
En pannut vastaan, kun illalla naukui sänkyn päällä, että tulehan jo sieltä nukkumaan.
Tuli viereen pää tyynylle ja siinä kehräsi, kunnes nukahti. Hiljainen kuorsaus alkoi kuulua,
mutta yöllä kyllä hiipi peiton alle ja siellä jalkojen taipeessa jatkoi uniaan.
Olisi se mukava seuralainen, mutta oma työnsä on siitäkin. En ainakaan vielä ole kissaa ottanut, mutta jos, niin Siiamilaisen ottaisin.
Hiukan merkillisesti tuon avauksesi teit.
Niinkuin pilvi* viestissään sanoi on kissaa palveltu jopa Jumalana Egyptissä.
Varsin viehättäviksi ole kissat aina kokenut.
Osaavat olla viisaan ja ovelan tuntuisia. Koiraa voi opettaa mutta ei kissaa, se pitää kyllä omat tapansa. Osaa tosiaan lukea ajatuksia ja ymmärtää puhettakin.
Onko kissa ottanut teidät? olisit voinut otsikossa kysyä.
" Kissani kulki ylitseni ja jätti tassun jäljet sydämeeni"
Luen parhaillaan kirjaa: Kirjastokissa. Kannattaa lukea, kissaihmisten varsinkin.
Kissalla on luonne, se on ylpeä japidättyväinen.
Mielestäni minun kissat ovat oppineet hyvinkin miten pitäisi olla miellyttääkseen emäntää, eri juttu on tekevätkö niin.
Se piirre minusta onkin kissan parhaita puolia,olen monta kissaa pitänyt ja yhtä vaikea on ollut luopua jokaisesta.
Nyt yritän ajatella järkevästi, ja sanon ei enää kissaa ei koiraa, rakastan kyllä kovasti kumpaakin.
Ihania ovat, hellisin ja palvoisin.
Sehän on kamalaa,paitsi jos siitä pidät!Se juuri minua kissassa harmittaa,kun se yrittää keksiä vaikka mitä,että saisi ihmisen palvelemaan oikkujaan! Otin sen silloin syliin ja heitin pihalle!:D Johan oppi sekin,mitä tämä iso kissimirri haluaa:D Yksi kissa oli minulla jonka kanssa oli molemminpuolinen rakkaus. Se kun maalla pyydysti jotakin,se toi sen aina minulle sisälle:) Sitten oppi kyllä,etten erikoisesti välittänyt niistä lahjoista! Aamusin kun istuin peilipöydän ääressä laittaen itseni kuntoon töihin lähtiessäni,se seurasi minua hyvin tarkkaan.Kun katsoin sitä niin se puhui silmillään,sulki luomet hellästi ja taas katsoi ihan rakkaasti. Se oli tosi ihana kissa,elikin 19 vuotiaaksi. Sen nimi oli Piu.Undulaatit oppivat sen nimen ja lurittivat piu piu piu .Kissa ravisteli päätään,ei pitänyt siitä.Ne kai kiusasivat kissa-ystävääni.
joskus 50-luvun lopulla kollikissa, jolle sisko antoi nimen Nysky. Mistä lie sellaisen nimen tempaissut. Taisi olla äänteenmukainen oivallus, hänen mielestään se pentu vain oli nyskun näköinen. Katti kasvoi isoksi rötkäleeksi ja oli ihmisystävällinen ja kotona viihtyvä. Sattuipa sitten toisessa päässä taloa tulipalo ja rakennus päätettiin purkaa. Muutimme pois ja kissa katosi. Muutamaa vuotta myöhemmin, asuessamme noin parin kilometrin päässä edellisestä paikasta, sisko näki metsikön reunassa tutun näköisen metsäkissan. Huutelimme sitä nimeltä ja se lähestyi hyvin varovaisesti hännällään noituen. Täysin villiintynyt eläin, mutta näytti jotenkin muistavan meitä. Tuli viimein lähelle ja antoi siskon vähän koskettaakin. Mutta eipä lähtenyt siskon kutsuessa mukaamme, luikki vain metsikköön. Emme sen koommin enää Nyskyä nähneet.
Tunnen kyllä kissan viestinnän,se oli vähän epävarma! Mutta hyvä kun oli isokokoinen ja vahva,niin selvisi,mutta uskon se hakeutuvan ihmisiin kovilla pakkasilla.Ainahan ihmiset luontokappaletta säälivät ja ruokkivatkin. Joskus kissa ihan muuttaa johonkin taloon,jos isäntäväki on jättänyt sen heitteille. Sitä on vaikea ymmärtää,niin piittamatonta.
Jalkaleikkauksen jälkeen sairaanhoitajat hoitivat jalkaani. Kissani seurasi hoitajia silmät tarkkana. Naukuen muutaman kerran minulle ja tuijottaen välillä eteiseen. Heidän lähdettyään naukujen syy selvisi. Kissa oli tuonut elävän hiiren minulle. Se itse loikoili vaan sängyllä, odotti pidinkö tuomisesta. Siinä oli työtä saada hiiri ulos. Pyykkipojalla niskasta kiinni ja onnistui. Kissa ei etsinyt sitä jälkeenkään, sehän oli minun koska olin kipeänä.