Yritinpä sammuttaa auton, mutta kun olin ottanut avaimet virtalukosta niin jäi edelleen tyhjäkäynnille ja ajovalot jäivät päälle. Sammuivat vasta kun otin akusta maajohdon irti. Niin ja ei muuten tyhjäkäynnillä ollessaan reagoinut kaasuun eikä vaihteisiin mitenkään.
Ensimmäisellä kerralla kun yritin käynnistää (-)kaapelin irroituksen jälkeen, ei tapahtunut mitään eli ei reagoinut avaimen vääntöön millään tavalla,kaikki pimeenä, ei pihaustakaan. tämä tapahtui vain kerran.
Tämän jälkeen lähti normaalisti käyntiin, mutta kokeilumielessä sammutin sitten heti uudestaan ja sama homma jälleen eli toimii vasta kun käytän maajohdon irti. Sitten lähdin ajeleen kotiin (matkaa n.2km), mutta vähän ennen kuin olin perillä alkoi haisemaan palanut, ajoin kuitenkin perille asti. Savua en huomannut missään eikä ollut öjyn haju???
Tästä on aikaa n. viikko. Sen jälkeen olen autoa pari kertaa käyttänyt ongelmitta.
Osaisko kukaan kertoo mistä on kyse???
Renault Clio 1.2 vm-91
amiloco
1
653
Vastaukset 1
- sdfgsd
Oikosulkua kehittää jossain jos palanut haisee. Eli kannattaa tarkistella kaikki johtojen suojaukset ja maadoitukset, ihan turvallisuuden takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.881273Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu27809- 13787
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.38756- 90705
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17687Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.79684- 46678
- 58628
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27627- 65600
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan85595- 41571
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47546Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa54538- 43534
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129527Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13502Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31485- 9475