Kerro kisustasi

Eli tänne pyytäisin teitä kertomaan jonkun hauskan tarinan kissastanne. Mitä hauskaa/erikoista kissanne ovat touhunneet :)

Meillä toinen kisuista tykkää, että sitä kannetaan laukussa aina paikasta toiseen ja sitten se tykkää istua kottikärryissä ja sitä pitää ajeluttaa niillä ympäri pihaa. Meijän kisut on kyl vähän tonttuja :)
11502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kissani ovat tosi ihmisrakkaita ja seuraavat minua joka paikkaan. Hyvänä esimerkkinä kun joku yö minulla oli levottomat jalat ja kävelin ympyrää keittiön ja olohuoneen ympäri kun siitä pääsee sillätavalla kiertämään. Molemmat kissat seurasivat kiltisti ihan kintereillä joka kierroksen vaikka kävelin aika kauan. Minneköhän luulivat minun olevan matkalla :P

Äänestä

ja niin tavallinen, ettei kummoista kerrottavaa ole. Pyytää oven vieressä ulos ja tulee aika usein pyydettäessä sisään. Joskus joutuu huhuilemaan moneen kertaan.
Ulkona ollessa kulkee mukana aika paljon, ei aina.
Esiintyy joskus kiipeämällä isoon mäntyyn. Tulee itse alas.
Iltahellittelyn vaatii. Sylkkyyn pitää päästä.
Muuta harmia ei siitä ole, kuin aika usein toistuvat madotukset.
Tämä nyt ei ollut mitään hauskuutta...

Äänestä

kerrottavaa vuosien varrelta niin että voisin kirjan kirjoittaa.. mutta jos jotain ihan vähän naputtelen mikä ensiksi tulee mieleen.
Yksi kissoistani on intohimonen nuolija! Se nuolee kaikki kissakaverinsa huolellisesti, kuin myös koirat! Oma pikkupiskini ei oikein tahdo lämmetä pesutuokiolle, mutta sietää sen kiltisti silmissään ilme "akka, ota tuo kissa pois!". Mutta veljeni karjalankarhukoira rakastaa tuota(kin) kissaa! Se oikein ummistaa silmänsä ja urahtelee tyytyväisenä kun kisu kiertää käpälät sen kaulaan ja lipittää niin suupielet kuin korvatkin karhealla pikku kielellään.
Ja kissa numero kaksi omaa puheripulin! Se juttelee todella paljon ja ääniskaalansa on aivan uskomaton. Sen kanssa voi keskustella pitkät pätkät, ja mieheni kanssa se laulaa duettoa ts. mieheni laulaa pätkän johon kissa vastaa ja tätä rataa. Arvatkaapas vaan onko kuulijoilla hauskaa!! Mutta lörpötteleepä kisu yksinkin mm. hiekkalaatikolla käynnit kerrotaan hyvinkin tarkkaan ja unissaankin se höpöttelee. Joo, ja kuorsaa myös todella kovaa!
Ja vielä kolmosen lempipuuha eli kuralätäköissä leikkiminen! Ulkona kisun pitää saada ensinnäkin juoda jokaisesta lätäköstä (ja niitä nyt riittää ainakin meidän pihassamme) ja sitten alkaa se veden roiskutus käpälällä! Lopulta kissa seisoo kokonaan lätäkössä ja etukäpälä huitoo vettä ilmaan! Noh, kyseinen kissa ei vettä pelkää tai inhoa, sillä se tykkää mökkirannassa siitä kun veteen heitetään pieniä tikunpätkiä joita se saa taas huitoa tossullaan, ja onpa se oma-aloitteisesti uinut kalasäiliönkin päälle! Keväisen ulkoilureissun jälkeen tämä kissa on kuin uitettu koira!!

Omat kissani ovat jo vanhoja pappoja, ihan kuin sisareni kolme vanhinta, mutta näihin kaikkiin saadaan vauhtia kun sisareni adhd-kissanrääpäle (ja kohta saan kiukkuisen puhelun :)) saa hepulikohtauksen (ja se saa niitä usein) ja sitten painellaan seitsemän kissan voimin ympäri kämppää niin että karvat pölisee.. ja koirat pakenevat paikalta!!

Äänestä

En tiedä,mihin kirjoittaa,olenko yleensä oikeassa paikassa.Mä annoin kisuni pois ja nyt tunnen etten pystykään luopumaan.Onko olemassa jotain siihen liittyvä laki,että voisin kisuni pyydä takaisin.Olin niin typerä,kyllä mä siitä oppitunnin kai sain,etten enää ikinä luopuisi.Mitä tehdä,auttakaa,haluan niin kisuni takaisin,on ikävä ja kova suru.

Äänestä
  • minulla oli kissa joka piti aina kun se oli syönyt
    niinpiti röystäyttää kuin pienet vauvat jase piti saada olla meidän kanssa saunomassa.
    toinen kissa käy ulkona ja hyppää ikkunan laudalle
    siitä tulee ääni kuin ovikello sois ja sillon tiedetään mennä avamaan oven.

    Äänestä

  • Mulla ei oo mitään virallista tietoa asiasta, miten pitäisi tuossa tilanteessa menetellä. Voihan sitä aina kysästä, jos haluaa saada kissan takaisin. Pitää vaan olla itse varma, että jaksaa ja haluaa kissaa hoivata, ettei kissan tarvitse vaihdella kotia ees taas. Se ei nimittäin ole kissan parhaaksi. Mutta mulla ei tosiaan oo mitään virallista tietoa kuinka tulisi menetellä :( Mutta toki kannattaa kysyä sieltä paikasta jos kissan saisi takaisin :)

    Äänestä

tyttökisua, 1v. ja 2v. leikattuja. vanhemmalla kisulla on kaikennäköistä.. aamuisin se herää herätyskellon soittoon ja odottaa että joku nousee ylös jos mitään ei kuulu, se raapii ovea. kun se aamulla sitten meidät näkee sanoo huomenta ja alkaa kellimään. se juo myös hanasta vettä, syö mustikkkapiirakkaa ja kaivaa tassulla kupista ruuat ja heittää ne seinälle. mökillä se tietää ainakin kesäisin rutiinit, kierrämme tontin koko perhe yhdessä. se odottaa että puramme tavarat ja kurahtaa että joko mennään..se osaa myös pyyttää leikkimään tulee luokse ja kurahtaa ja lähtee karkuun, perään pitää mennä ja piilosleikki alkaa, se on eri hauskaa.. pienemmällä mirrillä on tapana pyytää lupa tulla syliin, se istuu vieressä lattialla ja naukaisee. se tekee kaiken melkein perässä mitä isompi tekee edellä.. on ne veikeitä vekkuleita.. niin ja pienempi väkättää linnuille ja kärpäsille..

Äänestä

omalaatuisia hassuja kissoja :)

Toinen, nuorempi, kurisee itsekseen ja vastaa kun puhutellaan. Jokaisessa touhussa pitää olla mukana, hiekan vaihdossa, kahvin keitossa, leipien tekemisessä.. jne. Vessaan tulee perässä ja juoksee edellä pois. Syliin tulee vain ja ainoastaan nukkumaan. Kantaa leluhiiriä, sukkia, lapasia.. ja syö mitä tarjotaan =) Tuntee hyvin nimensä. Ja mikä hauskinta, alkaa kehräämään kun yllättää itseteosta tai kieltää :)"Missäs se Ruska on?" ja hän vastaa. Repii vessa- ja talouspaperirullat, tekee niin paljon tuhoja kuin on mahdollista. Silti en hänestä luopuisi, vaikka herättääkin välillä kuudelta aamulla.

Isompi on hellyydenkipeä rapsuttelijakissa, kysyy lupaa ennenkuin tulee syliin, rupee kyttää jossei silitä, nuolee kättä silittäessä. Kun lähdetään nukkumaan, kisun pitää ensin naukua ennenkuin voi hypätä sänkyyn ja tulla mahan päälle nukkumaan. Alakulmahampaat ovat liian pitkät, joten ne nostavat ylähuulia ylös.. näyttää todellakin hassulta. Tekee mitä vain jos saa tulla syliin, yleensä tulee silloin kuin ei pitäis.. =) Juoksee imuria ja hiustenkuivaajaa karkuun.

Hölmöjä kissoja, kolmas vielä tulossa...

Äänestä

Ihania kissatarinoita teillä :) Nauroin ihan kippurassa. Tästä huomaa miten erilaisia luonteita kaikkilla kisuilla on. Kyllä niiden touhuja katsellessa saa monet naurut :DDD

Äänestä

Meidän poju vastaa pienellä hennolla "miaulla", kun sille sanoo "kur"! Aika veikko! Usein poju tekee noin, kun se haluaa jotain kisunnameja... ;-D

Se tykkää leikkiä ullakon portaissa ja kurkkia askelmien lomasta. Minä pistän itseäni vähän piiloon ja sitten poika kattoo, mihin se emäntä meni? Porraspiiloleikki on pojan lemppari! :-)

Rakastaa alumiinipalleroiden (palloksi rutattu alumiinifolion palanen) jahtaamista, viuhtoo ympäriinsä niiden kanssa vähän kuin jäkispelaaja kiekon kanssa. Taitavin liikkein. Sitten se asettuu vaanimisasemiin ja loikkaa piilosta pallon kimppuun. Poju siis leikkii itsekseenkin.

Ja vielä eräs pojun lempileikki on narunpäiden jahtaaminen ja taskulampun valokeilan jahtaaminen.

On se vain niin iloinen ja hauska pikkujäbä tuo meidän kisu. :-)

Se vielä tajuaa, mihin aikaan sun pitäis olla ylhäällä eli jos heräät aamulla tavallisesti viideltä, niin tasan viideltä poju tulee puskemaan sänkyyn naamaas päällään kunnes heräät. Siis mukava karvainen herätyskello, jonka toiminta ei taatusti riipu pattereista! :-)

Äänestä

tykkää että sille heitellään jotain pikkupalloa, vauva noutaa pallon, pudottaa sen ja heitettävä on uudelleen..

vanhus rakastaa kynsiviilan rahinaa, kynsien leikkamisessa sen on oltava aina mukana, sekä hampaiden pesussa, ja vielä...jos nypin kulmakarvoja!!!!

Vauvakissamme mielellään kiusaa pappaa, silloin kun vanhus yrittää nukkua. Se hiipii hiljaa lähelle, ja alkaa "purra" kaulaa..
Yleensä vaavi saa äkäset lähdöt..

meidän elukat on takuulla maailman tyhmimmät =)))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pellehermanni_ kirjoitti:

Eli tänne pyytäisin teitä kertomaan jonkun hauskan tarinan kissastanne. Mitä hauskaa/erikoista kissanne ovat touhunneet :)

Meillä toinen kisuista tykkää, että sitä kannetaan laukussa aina paikasta toiseen ja sitten se tykkää istua kottikärryissä ja sitä pitää ajeluttaa niillä ympäri pihaa. Meijän kisut on kyl vähän tonttuja :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu