Olemme vaimoni kanssa molemmat 30v ikäisiä, pitkiä ja hoikkia.
Olimme viime lauantaina Jyväshovissa tanssimassa. Emme esiintyneet parina, vaan molemmat tanssivat muiden kanssa. Oli tosi kiihottavaa katsella, kun tanssilattian tungoksessa vieraat miehet puristelivat vaivihkaa seksikästä vaimoani. Minä tanssitin erityisesti yhtä isorintaista, tummaa pientä naista, jota tälläinen pitkä mies tuntui kovasti kiinnostavan ja toki minäkin kiihotuin, kun vieras nainen painoi kiinteät rintansa minua vasten ja hieroi lantiotaan lahkeessa kivikovana seisovaa kaluani vasten.
Kun siten pääsimme kello neljän aikoihin kotiin, minua naitatti niin vietävästi, mutta vaimoni valitti väsymystään ja sanoi, että minun on odotettava aamuun.
Heräsin aamu seitsemän aikoihin kivistävän kovaan seisokkiin. Tiesin,että vaimo suuttuu jos herätän hänet kesken makeiden unien. Vaimo näytti kuitenkin niin ihanan naitavalta, että en malttanut olla ujuttmatta kättäni hänen peittonsa alle. Asetin käteni hyvin, hyvin varovasti vaimoni vatsalle. Kuuntelin hänen hengitystään, ja se jatkui rauhallisena. Sitten siirsin kättäni varovasti yhä alemmas ja pysäytin liikkeen aina heti, kun vaimo osoitti heräämisen merkkejä. Viimein keskisormeni tavoitti klitoriksen. En hieronut klitorista, annoin vain sormen koskettaa sitä höyhenen kevyesti ja odotin, mitä tapahtuu. Pikku hiljaa vaimon hengityksen tahti kiihtyi ja hän alkoi unisssaan liikuttamaan latiotaan sormeani vasten. Arvasin vaimoni näkevän unta seksistä. Kun vaimon liike yltyi, niin sormeni päätyi kuin itsestään hieromaan klitorista ja kiimasta paisuneita, nyt jo litisevän kosteita häpyhuulia. Sitten vaimo voihkaisi ja nosti lantiotaan ylös niin, että sormeni painui pilluun. Samalla vaimo myös heräsi, mutta ei suinkaan suuttunut herätyksestä, vaan otti kalustani tiukasti kiinni ja ohjasi minut päällensä. Työntyessäni sisään suutelin vaimoani ja kysyin oliko hän nähnyt ihanaa unta. Vaimoni vastasi, että kyllä se oli aivan ihana, et arvaakaan kuka minua unessa pani. Olimme molemmat niin kiimassa,että ei tarvittu kuin muutama raju työntö, kun vaimoni jo sai tosi voimakkaan orgasmin. Tuo orgasmi sai pillun ihanasti sykkimää ja tuo syke lypsi spermani lentämään syvälle, syvälle vaimoni pilluun..

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.