Omenapuu

Puutarhan yksi omenapuu,
on talvesta kärsinyt.
Sen myyrä tahi joku muu
on pahasti järsinyt.

Se kuolee varmaan pois,
ei taito riitä tähän.
Sen toisin olla sois,
kun tarvittais niin vähän.

Kaistale ehjää kuorta
ja henki pelastuu.
Ei tarve siirää vuorta,
on tarve pieni, juu.

Vaan yhtä kuorenpalaa
en puulle antaa voi,
En toivoa voi valaa,
sen toiset markkinoi.
2397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja myyrän onni. Se on syönyt nälkäänsä varmaan
Sinun hyvin vaalimaasi puuta, eipähän se ymmärrä
saati välitä mitä se Sinulle merkitsee.

Niin tuikitavallinen asia, surullinenkin josta
runosi kirjoitit. Mutta yhtä soljuvalla
tyylillä, kuin aina ennenkin. Nyt joudut varmaan
ostamaan tilalle uuden puuntaimen.

Äänestä
  • Mukava kun kommentoit, vaikka runo en sekä vaatimaton että heikko. Kieletisistä tunteista tahtoo tulla tällaista jälkeä. Toisaalta myös kuoleva omenapuu ansaitsi minusta oman runonsa, vaikka enemmän viehättävätkin elävät, mitä suuremmat ja vanhemmat, sitä enemmän. Kerran jopa ajoin kymmeniä kilometrejä harhaan etsiessäni yhtä ikivanhaa ja valtavaa omenapuuta, jonka olin sattumalta nähnyt kukinta-aikaan, vain saadakseni siitä siemenen omaan kylvökokeiluuni. Se ei kyllä onnistunut, koska omena, jonka sain, oli vielä liian raaka eikä siemen itänyt.
    Nyt kyllä tiedän paikan - Kangasalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tee. kirjoitti:

Puutarhan yksi omenapuu,
on talvesta kärsinyt.
Sen myyrä tahi joku muu
on pahasti järsinyt.

Se kuolee varmaan pois,
ei taito riitä tähän.
Sen toisin olla sois,
kun tarvittais niin vähän.

Kaistale ehjää kuorta
ja henki pelastuu.
Ei tarve siirää vuorta,
on tarve pieni, juu.

Vaan yhtä kuorenpalaa
en puulle antaa voi,
En toivoa voi valaa,
sen toiset markkinoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu