Pystyvätkö nykyihmiset

enää eri sukupolvet saman katon alla?
Minusta tuntuu että eivät pysty.
6969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ollut valinnanvaraa; tuskin tuli edes mieleen ehdottaa eri huushollia. Ainakaan maalaistaloissa,oli itsestään selvää että miniä tuli taloon, jossa oli kaksikin sukupolvea ennestään ja naimattomia setiä sekä tätejä lisäksi.

Nykyään se ei kyllä useimmissa tapauksissa onnistu; minä en voisi kuvitella asuvani poikani perheen kanssa eivätkä he meidän. Hyvissä väleissä ollaan, mutta hämäläinen anoppi ja pohjalainen miniä on mahdoton yhtälö yhteistalouteen...

Eräs naaapurimme on isohko maalaistalo, jossa asuu kolme sukupolvea. Heillä om kullakin oma asuntonsa, mutta sopu ei ole paras mahdollinen ja siinä käy vielä nuoren isännän sisaria hämmentämässä tilannetta. Lähes yhdeksänkymppinen vanhaemäntä on vielä voimissaan ja pahapäinen kuin mikä. Hänen miniänsä, joka on jo eläkkeellä, on aikanaan joutunut tosi koville töiden lisäksi anopin kanssa eikä juoppo ukkokaan elämää ole helpottanut. Mutta eipä hänkään ole ottanut opikseen; samalla lailla kenkkuilee omalle miniälleen. Tämä on onneksi tomera tyttö ja pitää puolensa eikä päästä muoreja määräilemään.

Minun mielestäni on hyvä vain että eri sukupolvet asuvat erillään, sopu säilyy paremmin.

Äänestä

vaatii aikamoista soputumista.Itse voin asua kyllä kenen kanssa tahansa.Sukua tai ei.

Äänestä

vapaaehtoisesti, viihtyen
Vaatii vain tarpeeksi tilaa, kunkin yksityisyyteen,
myös hyvät suhteet, ja pitkät pinnat, taitoa luovia.

Äänestä
  • tuollaisista yhdessä asumisesta pitäisi maksaa veroa,jotta tämä ajattelu saataisiin loppumaan.jokaiselle oma hussolli.itse asuin mieheni perheen kanssa.enkä tuota suosittele kenellekään.vanhemilla on oikeus jo olla vapalla lastenhoidosta ,ja kaikista maatalontöistä.jos nuoret aikovat laajentaa ja olla isontalon isäntäväki,toivotan heille viisautta ja työn iloa.Ja aion heille antaa mahdolisuuden onnistua, enkä sekannu heidän päätöksiin.Auttamassa käyn mielelläni kun apua pyydetään.Onneksi nuoret ovat ottaneet ohjat omiin käsiin.

    Äänestä

  • ja kokemusta kirjoitti:

    tuollaisista yhdessä asumisesta pitäisi maksaa veroa,jotta tämä ajattelu saataisiin loppumaan.jokaiselle oma hussolli.itse asuin mieheni perheen kanssa.enkä tuota suosittele kenellekään.vanhemilla on oikeus jo olla vapalla lastenhoidosta ,ja kaikista maatalontöistä.jos nuoret aikovat laajentaa ja olla isontalon isäntäväki,toivotan heille viisautta ja työn iloa.Ja aion heille antaa mahdolisuuden onnistua, enkä sekannu heidän päätöksiin.Auttamassa käyn mielelläni kun apua pyydetään.Onneksi nuoret ovat ottaneet ohjat omiin käsiin.

    veroa, asumisestakin, ainakin me maksamme.

    Äänestä

on monta syytä muutta pois,
usein ei kannata jäädä kouluttautumaan paikkakunnalle josta ei töitäkään saa, varmasti ja pitemmän päälle.

kannattaa heti lähteä korkeatasoisimpiin kouluihin ja samalla saa monen vuoden turvallisen aloituksen uudella paikkakunnalla.

Jos vasta töihin muuttaisi uudelle paikkakunnalle,
olisi kolme suurta asiaa,
se työpaikka, asunto ja ystävät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


elämään ja asumaan kirjoitti:

enää eri sukupolvet saman katon alla?
Minusta tuntuu että eivät pysty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu