"Helsingin hovioikeus vapautti keskiviikkona isän, joka ehti syyttömänä istua vankilassa puoli vuotta poikansa hyväksikäytöstä tuomittuna. Mies oli tuomittu vankeuteen Espoon käräjäoikeudessa viime vuoden maaliskuussa.
Käräjäoikeuden mukaan mies oli käyttänyt poikaansa useita kertoja hyväksi. Rikosten uskottiin tapahtuneen tämän vuosikymmenen alkupuolella kolmen vuoden aikana. Poika oli tuolloin alle 10-vuotias. Hän oli 14-vuotias, kun juttua käsiteltiin käräjillä. Sinne tapaus päätyi, kun poika otettiin huostaan ja hän alkoi puhua isänsä käyttäneen häntä hyväksi.
Helsingin Sanomien mukaan mies kiisti syytteet oikeudessa, mutta pojan versiota pidettiin uskottavampana.
Mies valitti tuomiosta viime kesänä hovioikeuteen ja vaati syytteiden hylkäämistä. Myös syyttäjä valitti tuomiosta ja vaati sen koventamista neljään vuoteen. Espoon poliisi suoritti syksyllä lisätutkinnan, ja poikaa kultiin kolmena päivänä Husin lasten oikeuspsykiatrisessa osaamiskeskuksessa."
IL
Espoon poliisi aloitti omatoimisesti asiasta lisätutkinnan kun epäilivät oikeuden tuominneen syyttömän miehen ja syytön pelastettiin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.