Windows 7= Windows Vista SE?

hah hah haa...sanoisi Elvis jos eläisi.

Windows 7 on siis Windows Vista Second Edition, näin Microsoft käyttää samanlaista nimiöintiä kuin 98:n kanssa aikoinaan.
13324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ero on kyllä suurempi mutta ajatus on aikalailla oikea.
98SE:stä sanottiin aikoinaan että se oli kaikkein paras DOS pohjainen Windows mitä oli koskaan tehty.

Äänestä
  • esimerkiks sitä seurannut Windows ME taas on niin sutta ja sekundaa että se on saanut Vistan lisäksi huonomman windowsin leiman. 98SE todella on sanottu parhaimmaksi "koti-windowsiksi" tai 9x-sarjan windowsiksi mitä on tehty.

    Itelläni on varmaan melkein kymmenen 98SE-lisenssiä. Osa tarroina ja osa lisensseistä taas on vanhan aikaisesti käyttöoppaan kannessa mut niissä onkin sitten asennuscd mukana.

    Äänestä

  • paras.. kirjoitti:

    esimerkiks sitä seurannut Windows ME taas on niin sutta ja sekundaa että se on saanut Vistan lisäksi huonomman windowsin leiman. 98SE todella on sanottu parhaimmaksi "koti-windowsiksi" tai 9x-sarjan windowsiksi mitä on tehty.

    ME:ssä oli tarkoitus että saadaan laiteajurimalli samanlaiseksi kuin tulevassa koti NT:ssä jonka alunperin piti olla home versio W2k:sta.
    Tämä ainakin oli osasyy katastrofiin. ME tosiasiassa käytti 16 bittisiä VxD ajureita ja MS:n toivomus uuden 32 bittisen ajurimallin hyödyntämisestä ME:ssä jäi kokonaan toteutumatta.

    Äänestä

  • paras.. kirjoitti:

    esimerkiks sitä seurannut Windows ME taas on niin sutta ja sekundaa että se on saanut Vistan lisäksi huonomman windowsin leiman. 98SE todella on sanottu parhaimmaksi "koti-windowsiksi" tai 9x-sarjan windowsiksi mitä on tehty.

    Itelläni on varmaan melkein kymmenen 98SE-lisenssiä. Osa tarroina ja osa lisensseistä taas on vanhan aikaisesti käyttöoppaan kannessa mut niissä onkin sitten asennuscd mukana.

    "Windows ME taas on niin sutta ja sekundaa että se on saanut Vistan lisäksi huonomman windowsin leiman"

    ME ja XP ovat saaneet huonoimman leiman.

    ME kaatumataudin takia, ja XP virus- ja haittaohjelma "yhteensopivuuden" takia.

    Vista puolestaan on saanut tähän asti turvallisimman Windowsin maineen. Eikä se perusteeton maine olekaan. Todellakin Vista on tähän astisista turvallisin ja paras Windows. Seiska saattaa olla vielä parempi. Sen näkee sitten kun se on valmis.

    Äänestä

  • kylläkään kirjoitti:

    nimittäin Vistaa monesti ja monessa foorumissakin verrataan huonoudessa juuri Windows ME:hen ja monet sanovat että se on huonoin Windows sitten Windows ME:n.

    Äänestä

  • ihan muuta kirjoitti:

    nimittäin Vistaa monesti ja monessa foorumissakin verrataan huonoudessa juuri Windows ME:hen ja monet sanovat että se on huonoin Windows sitten Windows ME:n.

    .....

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    .....

    ja saada tuolla kommentillasi porukkaa ostamaan Vistaa kun se ei tunnu muuten kaupaksi käyvän? :D

    Äänestä

  • kylläkään kirjoitti:

    "Windows ME taas on niin sutta ja sekundaa että se on saanut Vistan lisäksi huonomman windowsin leiman"

    ME ja XP ovat saaneet huonoimman leiman.

    ME kaatumataudin takia, ja XP virus- ja haittaohjelma "yhteensopivuuden" takia.

    Vista puolestaan on saanut tähän asti turvallisimman Windowsin maineen. Eikä se perusteeton maine olekaan. Todellakin Vista on tähän astisista turvallisin ja paras Windows. Seiska saattaa olla vielä parempi. Sen näkee sitten kun se on valmis.

    mutustella vai? XP on suosituin windows ikinä ja jos mistään mitään tiedät, osa porukasta vaihtaa vistaa xp:hen sitä vauhtia että kaltaisias microsoftin palkkalistoilla olevia hirvittää.

    Äänestä

  • taigajim kirjoitti:

    Eikö se ole osoitus Microsoftin vahvuuksista? Myydä ne osaavat, heillä on otsaa myydä käyttöjärjestelmän vanhempi versio kiukkuisen ja pettyneen kuluttajan jo ostaman toimimattoman version lisäksi. Kovalla rahalla, ei takuuseen. Harva kehtaisi. ;)

    Äänestä

  • taigajim kirjoitti:

    mutustella vai? XP on suosituin windows ikinä ja jos mistään mitään tiedät, osa porukasta vaihtaa vistaa xp:hen sitä vauhtia että kaltaisias microsoftin palkkalistoilla olevia hirvittää.

    XP on yksi huonoimmista windowseista ikinä. Vain ME on vielä huonompi.

    "osa porukasta vaihtaa vistaa xp:hen"

    Se vasta järjetöntä onkin.
    Miksi kukaan järkevä ihminen vaihtaisi takaisin XP:hen kun siitä kerran on jo vihdoin viimein eroon päässyt? Osa porukasta taitaa sitten vain niin mielettömästi rakastaa virusten ja haittaohjelmien kanssa painimista. Taitaa heille tulla ihan valtavia vieroitusoireita, kun ei joudu päivittäin painimaan virusten kanssa. Vain idiootit ja masokistit vaihtaa takaisin XP:hen.

    Äänestä

  • koita jallittaa kirjoitti:

    ja saada tuolla kommentillasi porukkaa ostamaan Vistaa kun se ei tunnu muuten kaupaksi käyvän? :D

    ja saada tuolla kommentillasi porukkaa käyttämään ikiwanhaa paskaa virusmagneettia(XP) kun se ei tunnu muuten ketään enää kiinnostavan? :D

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    XP on yksi huonoimmista windowseista ikinä. Vain ME on vielä huonompi.

    "osa porukasta vaihtaa vistaa xp:hen"

    Se vasta järjetöntä onkin.
    Miksi kukaan järkevä ihminen vaihtaisi takaisin XP:hen kun siitä kerran on jo vihdoin viimein eroon päässyt? Osa porukasta taitaa sitten vain niin mielettömästi rakastaa virusten ja haittaohjelmien kanssa painimista. Taitaa heille tulla ihan valtavia vieroitusoireita, kun ei joudu päivittäin painimaan virusten kanssa. Vain idiootit ja masokistit vaihtaa takaisin XP:hen.

    vain idiootit ja masokistit käyttää windowsia, myönnän olen masokisti kun välillä pelaan xp:llä, mutta osaanpa tuota ylläpitää joten ei se sen huonompi ole kuin vista, paskapuhetta.

    Äänestä

  • .::::::::. kirjoitti:

    ja saada tuolla kommentillasi porukkaa käyttämään ikiwanhaa paskaa virusmagneettia(XP) kun se ei tunnu muuten ketään enää kiinnostavan? :D

    Se ja sama mitä porukka käyttää, tai vaikka olisi käyttämättä. Mulla ei tässä ole kaupalliset intressit mielessä niinkuin sulla. Mulle on yks paskanlysti käyttääkö joku edes tietokonetta ollenkaan. Niin ollen en koita saada ihmisiä käyttämään myöskään mitään floppituotetta (Vistaa).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

heh huh muhihhah kirjoitti:

hah hah haa...sanoisi Elvis jos eläisi.

Windows 7 on siis Windows Vista Second Edition, näin Microsoft käyttää samanlaista nimiöintiä kuin 98:n kanssa aikoinaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu