takan

Moro,

tuli muurattua itse muuratut tulisijat-oppaan mukainen pikkutakka. Takka on vielä ilman kuorta ja sitä on lämmitelty viime kesästä lähtien.

Takka irvisti hiukan etupuolelta yläpalokammion kohdalta yhtä saumaa. Nyt kevättalvella käytiin mökillä ja pitkänä perjantaina lämmitin takkaa varovasti ja seuraavana päivänä eukko oli laittanut pesään melkoiset roihut.

Takka teki halkeamat molemmille sivuille. Taas suunnilleen palokammion kohdalle.

Ajattelin korjata siten, että kuumennan takan ja naulaan halkeamat paikalleen ja tilkitsen saviuunilaastilla, minkä saan menemään saumaan.

Onko ammattimuurareilla käsitystä,mitä teidän muuraamienne takkojen kuorien sisällä tapahtuu? Takkoja ei taideta paljoa paljaalla rungolla lämmitellä, eli kuoret on muurattu paikalleen ja sitten kuivatellaa takka ja tulta perään.

Mietin tuossa, mitä tuli tehtyä väärin. Ainoa, mikä tuli mieleen, oli palopesän valumassakansi. laitoin sen ja tulitiilien väliin hieman saviuunilaastia ja nostin kannen paikalleen.

Väliin ei olisi pitänyt laittaa mitään tai sitten siivu palovillavevyä???

Liekö tuo pahentamassa halkeilua??

Kuorihan siihen vielä tulee päälle, joten pienehköillä halkeiluilla ei liene vakavampaa merkitystä.
52270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ole rauhassa, tuo mainitsemasi on ihan normaalia yksikuorisen uunin lämpöliikettä.Tuolla naulaus menetelmällä saat tietysti sitä hillittyä.

Äänestä

Minulla on mökillä pikkutakka ollut käytössä kymmenisen vuotta. Muurasin siihen piipun taakse siten että takan takaseinä ja piipun etuseinä ovat samaa rakennetta. Tämä oli virhe sillä piippu jää lämmitettäessä viileäksi ja takan takareunassa on kova paino piipusta johtuen. Etuosaan tulikin halkeamat aika nopeasti takaosan ollessa ehjä. Mökillä halkeilua korostaa vielä epäsäännöllinen lämmitys. Kun takkaa aletaan lämmittämään halkeama on suurimmillaan ehkä tunnin parin päästä ja lämmön tasaannuttua halkeamat katoavat näkyvistä. Tänä päivänä takka on melko pahasti halkeillut johtuen piipun ja takan integroimisesta toisiinsa. Muistakaa pitää takka symmetrisenä sekä rakenteellisesti että lämpöteknisesti. Takka toimii edelleen erinomaisesti ja on hyvä lämmönlähde. Yksi pesä koivua aamulla ja illalla pitää mökin 22-24 C kun ulkona on 0 tai pikkupakkanen. Mökki noin 60m2. Toisen samanlaisen tein ok-taloomme joulun alla avotakan tilalle. Takan kuivuttua on siinä pidetty tulta joka päivä. Tähänkin takkaan tuli halkeamat ulkonurkkiin noin 30 cm laesta alaspäin, selvästi pienemmät kuin mökillä. Ne näkyvät yleensä lämmönnousu vaiheessa. Kun takka on tasaantunut ja kuuma halkeamat häipyvät( yhdessä nurkassa näkyy 100mm pituudelta nytkin). Takoissani on valkoinen antiikkirappaus, jossa näkyy halkeamat hyvin. Kuorta en ole ajatellut laittaa omiini koska näissä on hyvä teho ja nytkin riittävän pitkä lämmönluovutus. Mielessä on käynyt seuraavanlainen kuori: villaa 10mm, sen päälle kuitu- tai verkkorappaus 10mm. Aika tehopakkaus toi pikkutakka on nimestään huolimatta.

Äänestä

Kysisen halkeilemisen olisi voinut välttää muurausvaiheessa, mutta myöhäistä se ei ole vieläkään, jos tulisijassa on erillinen kuuma sydän. Jos olet muurannut tulisijasi erilleen ulkokuoresta, siitä osasta joka lämpenee ulospäin kun tulisijassa pidetään tulta, olisi väliin pitänyt laittaa väh. 1 cm paksuinen tulivilla, joka antaa myöten kun kuuma sydän laajenee lämmetessään. Voit korjata halkeamat lämmittämällä tulisijan (ylikuumaksi) kuumemmaksi kuin normaalisti ja kiilata esim. nauloilla raot jotka tulevat näkyviin. Kuoren jäähdyttyä täytä raot ja saumaa uudestaan ja laita tulivillaa kuoren ja sydämen väliin muodostuneeseen rakoon niin että savut eivät pääse tilaan jossa ollaan. Näin tulisijan ja kuoren väliin jää laajenemisrako ja kuori pysyy ehjänä.

Äänestä
  • ole vielä muurattu kuorta. Halkeamat ovat tulleet runkoon.

    Äänestä

  • eii kirjoitti:

    ole vielä muurattu kuorta. Halkeamat ovat tulleet runkoon.

    runko ollut muurattuna ja pinnoitettuna myllymäen ehdalla sisustuskivellä.

    10mm palovilla välissä ja hormitiili syrjälleen muurattuna sisustuskivi.

    Hyvin tuntuu varaavan ja saapi nähdä yrittääkö halkeilla. Kylmästä takasta kestää noin 14 tuntia, että antaa kunnolla lämmintä. Lisälämmittimenä sissikamina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


runko halkeilee kirjoitti:

Moro,

tuli muurattua itse muuratut tulisijat-oppaan mukainen pikkutakka. Takka on vielä ilman kuorta ja sitä on lämmitelty viime kesästä lähtien.

Takka irvisti hiukan etupuolelta yläpalokammion kohdalta yhtä saumaa. Nyt kevättalvella käytiin mökillä ja pitkänä perjantaina lämmitin takkaa varovasti ja seuraavana päivänä eukko oli laittanut pesään melkoiset roihut.

Takka teki halkeamat molemmille sivuille. Taas suunnilleen palokammion kohdalle.

Ajattelin korjata siten, että kuumennan takan ja naulaan halkeamat paikalleen ja tilkitsen saviuunilaastilla, minkä saan menemään saumaan.

Onko ammattimuurareilla käsitystä,mitä teidän muuraamienne takkojen kuorien sisällä tapahtuu? Takkoja ei taideta paljoa paljaalla rungolla lämmitellä, eli kuoret on muurattu paikalleen ja sitten kuivatellaa takka ja tulta perään.

Mietin tuossa, mitä tuli tehtyä väärin. Ainoa, mikä tuli mieleen, oli palopesän valumassakansi. laitoin sen ja tulitiilien väliin hieman saviuunilaastia ja nostin kannen paikalleen.

Väliin ei olisi pitänyt laittaa mitään tai sitten siivu palovillavevyä???

Liekö tuo pahentamassa halkeilua??

Kuorihan siihen vielä tulee päälle, joten pienehköillä halkeiluilla ei liene vakavampaa merkitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu