Joku kysyi vartijan kyttäämisestä,"oletko antanut aihetta", no varmaan saman aiheen antaa sitten kysyjäkin kun saapuu kauppaan ja haluaa tehdä ostoksensa rauhassa (yksinään) vai laitetaanko kysyjälle myös "varjo" perään?
Ilmeisesti saman epäpätevän puljun vartijoita kaikki. Jo aikoinaan ekassa ja säästöpörssissä työskentevä pieni tiimi. Paljon on tosiaan ollut tuosta porukasta paheksuvaa palautetta, ja huomauttaisin että nämä jotka puolustelevat moista käytöstä (esim. otetaan joku asiakas silmätikuksi ja seurataan niin että tämä varmasti huomaa sen),sattuvat joutumaan itse kohteeksi,muuttuu ääni kellossa! Ilmeisesti ovat vartijoita itse tai heidän omaisiaan. Forssassa on ammattinsa osaaviakin vartijoita esim. Citymarketissa oli, mutta ilmeisesti taitaa olla sielläkin muuttunut jo sama "halpavartiointi". Vartijoita tarvitaan ehdottomasti, mutta ei näitä pätemisen haluisia poliisikoulusta hylättyjä pätkiä! Liian vaatimaton koulutus alalla vielä. Olen huomannut tarjoustalon vartijoissa, että taitaa olla eräänlainen auktoriteettiongelma joillakin. Myyjille suurelta osin plussaa, mutta onhan tuolla eräs tyttö näkynyt töissä joka on Forssan suurimman varkaan tytär,ja kerran näkyi saapuvan isänsäkin kauppaan, mahtoiko vartija seurata? Neuvo ihmisille jotka kokevat vartijan seuraamisen selvästi liian näkyvänä ja häiritsevänä: OTTAKAA EHDOTTOMASTI YHTEYS HENKILÖKUNNAN VASTAAVAAN JA JOS TÄMÄ EI AUTA NIIN YLEMMÄLLE TAHOLLE, tietysti voi vaihtaa kauppaa, tämä tulee ennenpitkää näkymään pienellä paikkakunnalla asikasmäärässä! Pistäkää reilusti sana kiertämään, kyllä monilla oikeudentajua sentään vielä on!
Ilmeisesti saman epäpätevän puljun vartijoita kaikki. Jo aikoinaan ekassa ja säästöpörssissä työskentevä pieni tiimi. Paljon on tosiaan ollut tuosta porukasta paheksuvaa palautetta, ja huomauttaisin että nämä jotka puolustelevat moista käytöstä (esim. otetaan joku asiakas silmätikuksi ja seurataan niin että tämä varmasti huomaa sen),sattuvat joutumaan itse kohteeksi,muuttuu ääni kellossa! Ilmeisesti ovat vartijoita itse tai heidän omaisiaan. Forssassa on ammattinsa osaaviakin vartijoita esim. Citymarketissa oli, mutta ilmeisesti taitaa olla sielläkin muuttunut jo sama "halpavartiointi". Vartijoita tarvitaan ehdottomasti, mutta ei näitä pätemisen haluisia poliisikoulusta hylättyjä pätkiä! Liian vaatimaton koulutus alalla vielä. Olen huomannut tarjoustalon vartijoissa, että taitaa olla eräänlainen auktoriteettiongelma joillakin. Myyjille suurelta osin plussaa, mutta onhan tuolla eräs tyttö näkynyt töissä joka on Forssan suurimman varkaan tytär,ja kerran näkyi saapuvan isänsäkin kauppaan, mahtoiko vartija seurata? Neuvo ihmisille jotka kokevat vartijan seuraamisen selvästi liian näkyvänä ja häiritsevänä: OTTAKAA EHDOTTOMASTI YHTEYS HENKILÖKUNNAN VASTAAVAAN JA JOS TÄMÄ EI AUTA NIIN YLEMMÄLLE TAHOLLE, tietysti voi vaihtaa kauppaa, tämä tulee ennenpitkää näkymään pienellä paikkakunnalla asikasmäärässä! Pistäkää reilusti sana kiertämään, kyllä monilla oikeudentajua sentään vielä on!
Vastaukset 41
Vanhimmat
Niin olihan Forssassa aikoinaan eräskin vartija joka oli koko kaupungin tuntema luetettavuudestaan. Ei tainnut olla liikettä josta ei tavaraa hävinnyt vartiointikierroksen jälkeen. Eräskin Firma antoi ukaasin että heidän porttinsa läpi saa kulkea kaikki muut paitsi tämä kyseinen vartija. Ihmisiähän me kaikki ollaan olevinamme mutta...,tuosta vartijan seuraamisesta henkilölle jota seurataan, mene kysymään ensi kerralla, haluaisiko vartija välillä vaihtaa osia ja sinä seuraat häntä, ettei hänellä ole niin yksitoikkoista.
Ärsyttää suunnattomasti,tei eilen piruuttani täyden ostoskärryni kanssa sellaista että kun tämä vartija seurasi perässäni niin rupesinkin kulkemaan hänen peräsään,menin vierelle ja hipelöin lähellä olevia tavaroita ja kun hän häipyi seurasin perässä ja sama taas toistui!En ole ikinä tarvinnut vielä mistään mitään varastella ja olen kunniallisessa ammatissa jossa rehellisyyttä pidetään jo ehdottomana työn tekemisen kanssa.Mutta kun vapaapäivät sattuu miten sattuu niin aikaa on viikollakin kierrellä kuten monilla muillakin.On se todella merkillisen ammattitaidotonta porukkaa kun kävellä lompsivat perässä ja huohottavat niskaan.En kyllä kauppaa haluaisi mokomien tampioiden takia vaihtaa.
Olen tässä minäkin jouten ja tarjottiin tuollaista vartijakoulutusta, ja olen miettinyt että voisihantuo olla mukavaa ja EGO nousta 100%. Saisin virkapuvun jota muut katsoisivat kunnioittaen alempaa,sekä kavahtaisivat tarkkoja ja tuikeita haukansilmiäni. Kulkisin ylpeänä kaupan hyllyjen välissä saalistaen, ehkäpä joku mummeli sattuisi tarvitsemaan hiukan järjestystä ja kuria. Ja tietysti naamavärkit jotka kokisin epämiellyttäviksi ja uhkaksi minulle, niille saattaisin järjestää hiukan FBI tyylistä vakoiluseurantaa muutaman askeleen päästä. Mutta kun pitäisi pystyä vielä peiliinkiin katsomaan partaa ajaessaan joskus niin päätös olikin helppo. Ehkäpä sittenkin kirvesmieskurssille.
”Paljon on tosiaan ollut tuosta porukasta paheksuvaa palautetta,”
voisitkos vähän tarkentaa tietolähdettäsi, kovin loukkaavasti kirjoitit,
meneeköhän enää sananvapauden piikkiin ?
Oletko muuten tietoinen, että sellaisia sairauksiakin on,
että luulee jonkun seuraavan ?
Psykologilla käynti voisi olla avuksi,
varsinkin jos olet joskus kannabista käyttänyt.
Sinä rassukka et täällä onneksi päätä sananvapaudesta, minulta pääsi nyt paskainen nauru.Vittuako minä sinun loukkauksesta välitän, minä sanon niinkuin asiat on! Sinä älä ala vihjaileen (palautteiden perusteella) ihmisiä sairaaksi, jos tarkennuksia haluat niin selaa lehtiä vuosien varrelta ja lue tämän palstan jutut. Otsikosta päätellen olet vartija/sukulainen kun kysyt noin, mutta vastaan että ehdottomasti ammattitaitoa ja psygologiset testit vartijoille! Kolahti nilkkaan vai mitä?
Ketä totuus loukkaa? Totuus satuttaa ja tietysti se tuntuu pahalta henkilöstä, jota koskee mutta jokainen vastaa omista teoistaan! Asiat pitää sanoa niinkuin on, joka ei sitä kestä, turha parkua.
.
kai sinäkin otit yhteyttä, kun toisia kehoitat,
mitä sanoivat ?
jakosaksatko kertoa huutamatta, mitä sanoivat.
Anteeksi en huomannut huutavani,tärkeän asian painotin kyllä, mutta jos kuulit jotain niin kannattaisi kumminkin ottaa yhteys myös psykiatriin. Kehoitin koska olen keskustellut muidenkin kanssa ja kehoitan sinuakin ihmisten ilmoille niin ymmärrät asioita ehkä paremmin. Kauppiaat ovat kuulemani mukaan pyytäneet joskus anteeksi ja pahoitelleet tapauksia, eli ymmärtäneet asian (luvanneet neuvotella vartijan kanssa)!
"jakosaksatko kertoa huutamatta, mitä sanoivat."
Kirjoita sinäkin isommalla, ehkä vähemmän virheitä ja ymmärtää tekstiäsi paremmin.
Saako tänne jostain äänenkin, minä en ole kuullut mitään? Ei tarttis näpytellä enää kun vois karjua asiansa.
forssalaisesta, ylikoulutetusta asiakkaasta,
muut ei ole mitään, eikä osaa mitään.
Tulen perskärpäseksi ja vapaaehtoiseksi vartijaksi kun menet kauppaan seuraavan kerran ja voin ilmoittaa vaikka poliisille sekä vartijoille koska OLET VARMASTI epäilyttävä henkilö,tämän sinä tunnut hyväksyvän. Kirjoita senjälkeen asiantuntevasti nokkeluuksiasi jos vielä kehtaat. Voi p****** miten voi jotkut olla yksinkertaisia. Kerro nyt mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää, sekö että rehelliset ihmiset haluavat asioida kaupassa rauhassa tulematta leimatuiksi/epäillyiksi varkaiksi! Mitähän sinulla on tunnollasi kun niin toisia haluat arvostella, oma lehmä kenties?
Tyyppi joka täällä puolustelee perseen takana huohottavia vartijoita, että onko hän itse vartija vai mitä mieltä hän todellakin on, jos vartija seuraa häntä silmäillen hyllyjen välistä kiinnittämättä huomiota lainkaan muihin asiakkaisiin??? Kertokoon rohkeasti,mutta ottaen huomioon että ei asiakkaita voi lajitella etukäteen epäillyksi ulkönäön perusteella,se varashan voi tulla minkkiturkissakin.Toivon todella kauppojen myös panostavan tähän vartijoiden ammattimaisuuteen,kyllä niitä löytyy mutta halvalla ei yleensä koskaan saa hyvää. Vastaa todellakin puolustelija, miten mahdat reagoida itse kun olet esim. aiheetta seurattu "epäilty"?
Kyllä Forssasta löytyy todella myös asiallisia ja osaavia vartijoita. Nimeltä mainitsematta eräs pitkänhuiskea ja aina iloinen ja mukava. On näkynyt city-marketissa ja joskus myös tarjoustalossa.
Jos minä menisin naisena varkaisiin niin pari pientä silmäniskua vartijalle ja taskut täyteen tavaraa, en ole epäilty, olen ihailtu. Juuri tästähän tavallaan on ollut kysymys. En tarkoita esimerkillä "Minä kans" kirjoittajaa mutta tuo toimisi ja olen samaa mieltä että tietenkin on hyviäkin vartijoita, en usko että kukaan on siitä eri mieltä. Vai olisiko se sittenkin ihastusta se asiakkaan seuraaminen? Sitten miesasiakkaan seuraamisessa kyse olisi homovartijasta, ja se on jo seksuaalista ahdistelua. Sinulle jota seurataan: ilmoita ensi kerralla heti seksuaalinen suuntautumisesi varmuudeksi.
suihin sovituskopissa ja garderoobi uusiksi.
sitä tasoa että noin alas pitäisi vajota,ei vartioiden eikä vaatetuksenkaan osalta.Halpahalli,eikä mikään vaatetusliike.
Mikäs ihmeen nipotus on nyt menossa kaupan vartioista? Olen asioinnut kaikissa mainitsemissanne kaupoissa tällä paikkakunnalla noin 3-vuoden ajan. Koskaan en ole edes huomannut vartijaa, eikä ilmeisesti hänelläkään ole sitten ollut aihetta eisttää lähempää tuttavuutta kanssani. Joskus olen kaupoissa yksin, joskut on koko perhekunta, siis mummot ja "riiviö lapset" mukana, jotka koskevat jokapaikkaan, ja keräilevät mieluisia tavaroita omiin auto kärryihinsä. Kuitenkin kassajonossa selvittelemme "kuormamme" maksettavat tavarat tarkkaan, sillä joskus sinne on riisuttu aika uusia pukimiakin, kun lapsilla on kuuma. Mutta, koskaa, ei koskaan, ole vaikeuksia seurannut maksettuamme ostoksemme ja lähtiessämme ulos. Vartiahan voi seurailla kaupassa vaikka kuinka paljon, mutta asia tulee mutkikkaammksi vasta sitten, kun asiakas pyrkii pois liikkeestä maksamatta keräilemiään tavaroita. Olen itsekkin mennut kauppaan ostoskassini kanssa ja ottanut pienen korin, kun ei ole paljon ostettavaa. Mutta, apropoo, AINA sieltä löytyykin näitä heräteostoksia. Sitten on se pieni kori, mutta iso ostoskassi, joten laitan ostettavani suoraan omaan kassiinni. Luonnollisesti tyhjennän sen sitten kassalla ja arvatkaapa, mitkä sitten onkin repliikit kassalla? Aina samat;"voi, taas minulle kävi näin. Tulin ostamaan vain sitäsunsitätärkeää, mutta teillä olikin nyt tarjouksessa tätäsuntätä, jota juuri myös tarvitsen". Kuulostaako tutulta kassajonossa tällainen lörpöttelijä? Se olen minä.
kaikki "vartija", ei vartia. Haltia ja haltija ovat oma lukunsa. Tavallisen asiattomasti epäilevän ja seurailevan vartijan palauttaminen palkkakuoppaan on melko yksinkertaista. Käyttäkää mielikuvitusta.
Oma suomenkielen kirjoitus on ollut -5 jo kansakoulussa, eikä ole siitä parantunut tippaakaan. Mutta kuinka minä sitten kirjoituksessani vieläkin onnistun mokaamaan tuon säännön, että tekijä kirjoitetaan J:llä, sillä siellähän opastetaan nimenomaan tuota sika sanaa, onko se sialla, vai sijalla. Kiitos viellä kerran. Sika, mikä sika, siis minä, joka puhun myös aina mannssikoista ja kerran erehdyin sanomaan pignikbussi!!! Ja siitä olen kuullut jo yli 40-vuotta, senkin eväs säkki!
Kaikkihan yleensä maksavat ostoksensa,kun vaatii tasa-arvoista kohtelua asiakkaiden kesken, se ei oli nipotusta, vaan oikeudenmukaisuutta! "Aatteleppa ite"
Mitä peittelet tuolla lörpöttelylläsi? Kiinnostaa vartijaa?
sairauksia joissa joku luulee seuraavan, hankaili tapauksia lienevät.
Hoitoon! Mitä sää täälä rutiset? On myös tyhmiä ihmisiä jotka vittuilevat kunnes oppi tulee kovimman kautta!
Et ole Vartija sattunut sitten kohdakkain kanssani. Lörpöttelen, koska en ole hämäläinen, vaan puhelias karjalainen. Mitäs nämä Forssalaiset peittelevät puhumattomuudellaan? Niillähän vasta salaisuuksia tuntuu olevankin.
Ikäväkyllä, kaikki ei halua maksaa ostoksiaan, vaan haluaa livahtaa kaupasta maksamatta kaikkia valitsemiaan tavaroita. Miksi muuten tarvitaan vartijoita? Kauppojen hävikkihän on valtava, aina siellä joku näköjään/(kuulojaan) onnistuu. Olen huomannut, että määrätyissä kaupoissa tuotteet usein siirtyvät väärille hyllyille. Siitä olen ounastellut, että kaupassa liikkuu epärehellinen ostaja, joka on saanut vartijan peräänsä.
Kirjoitit alunperin nipotuksesta, kun jotkut kertoivat vartijan seurailevan vain tiettyjä asiakkaita ja kysehän on siitä, jos olet rehellisesti kaupoilla et varmasti pidä siitä! Ei kukaan kai ole sitä mieltä etteikö vartijat saisi tepastella kaupoissa mutta tietyllä ammattitaidolla jos esim. sinä olisit epäilty, sen voisi varmaan huomaamattomammin tehdä, jos ei kerran todisteita näpistyksistäsi ole? Mutta niikuin eräs kirjoitti se älähdys tulee, kun osuu omalle kohdalle. Miettikää miksi on jatkuvasti kyse parista samasta vartijasta, vuosia aikaa jo oli keskustelua lehtien palstoilla.
kuulin jostain että joissakin kaupoissa kassat ja vartia saavat 50 euron poonuksen kiinni saadusta varkaasta, onkohan tässä jotain perää.
Mikä on vartia ja mikä on poonus?
Esimiehillä ja yrityksen johdolla on ja pitää olla useita palkitsemismuotoja, oli kyseessä omaisuuden varastaminen, työntekijän myötämielisyys vaihtaa työvuorojaan, hyvät aloitteet, yms. En ole koskaan ollut työpaikassa, jossa ei ole useanlaisia bonuksia jaeltu, oletkos sinä ?
100 %, ainahan kaikesta saa löytöpalkkion, korteista jopa 150 . meillä saa työpaikalla aloitteista, onnettomuuksien kertomisesta "läheltä piti tilanteissakin" yms, eikös sellainen ole hyvä systeemi ? kunhan menet töihin, alat ymmärtämään.
työssä? Mielenkiintoista, vai etkö sittenkään itse ole? Kummastuttaa tuo suunsoitto asiasta kuin asiasta täällä, asenneongelma kertoo ettei ihminen pysty keskustelemaan henkilökohtaisesti muuta kuin netissä ja silloinkin ilmeisesti vain ymmärtämättä keskustelujen todellisesta sisällöstä. Kaikki luokitellaaan "valituksiksi" ymmärtämättä todellisia pyrkimyksiä keskusteluissa. On helppoa ottaa kantaa vastaan asioista mutta vaikeampi ymmärtää ennenkuin kokemuksesta tulee omakohtainen.
"Kummastuttaa tuo suunsoitto asiasta kuin asiasta täällä, asenneongelma" minuakin kummastuttaa sinun tekstisi, onko kaikki kotona ?
Varsinainen löytöpalkkio on 10 eur. Jos korttia käytetään väärin (esim varastettu kortti) on palkkio 150 eur.
Onpa sulla ongelmia, pyydä apua! Kaikki ei "täälläkään" pärjää.
on pakko vastata aiheeseen sori... tarjoustalossa oleva vartia (toimii muissakin kaupoissa) tämä aihe koskee myös tarjoustalon Teroa. asiakkaita kytätään ja tehdään omia johtopäätöksiä jotka eivät pidä paikkansa esim. tullaan väittämään että oot vienyt kaupasta jotain mutta ei tietoa kuitenkaan että mitä .ihme kyllä mut poliisella ei ole asiaa moisesta jutusta tai ks kaupan hällärit ole soinut tai mitään tavaraa ei ole löytynyt tai kameroista ns kuvia .eli tuulesta temmattu juttu .ei ks kaupan tero ole suostunut puhuu edes aiheesta puhelimessa .ja ks vartia levittää juttua joka puolella . joten itse teen rikosilmoituksen ks vartiasta ja hänen perättömästä puhestaan myös tero saa aiheesta . teron asiaa pohtii ketjun omistaja. alituiset virheet johtaa usein toimenpiteisiin. joten ehdotan lopetatte käymisen ks kaupoissa jossa asiakas kohtelu on huonoa .huom kauppoja piisaa joissa on valikoima sama ja hinnat noin samat ja mikä lohtu samoja kauppoja naapuri kunnissa. eli tuumasta toimeen asiakas tuo rahan kauppaan ja sillä se kauppa pyörii .ei vartioiden rahailla kauppaa pystyssä pidetä .ne nostaa enempi palkkaa kuin jättävät rahaa kassaan. samois kauppias .sen tarkoitus on edistää kauppaa ja saada asiakkaat ostamaan lisää. eikä olla epäkohtelias tai sallia asikkaita kohtaan väärin käytöksiä ps.asiani vien oikeuteen .mutta hain todistajat ja todisteet asioista ensin .nyt ne on kunnossa.
Vähänkö pelottaa HUI !! Ps. käräjä-oikeis nauraa sun vartia jutuilles. Perkele se kirjoitetaan VARTIJA !!!!
Perkele, se muuten kirjoitetaan käräjäoikeus,notta silleen! Toivoisit asiakkaiden varmaan lyövän sulle kättä lippaan, kun noin tittelistäs tarkka olet KÄRRYPOIKA.
toimintaa tuo tai sitten on jo jotain havaittu.Nykyaikaisin laittein pystytään teknisessä tilassa seuraamaan mahdollisen kohteen toimintaa myymälässä ja tarvittaessa puuttumaan asiaan lähemmin.Joskus toistuvan "vanhan tutun" ilmaantuessa kohteeseen voidaa fyysisellä ilmaantumisella ennaltaehkäistä tapahtuma jälkiseuraamuksineen.Tämä vain yleisellä tasolla,eikä tähän yksittäistapaukseen mitenkään liittyvää.
Sen verran minäkin tiedän, tuo "vanha tuttu" ei ole useimmissa tapauksissa totta.Se on vartijan omassa pikku päässä, henkistä vaurioo se on saatana! Henkinen kasvu jäänyt ala-astetasolle parilla kaverilla. Turha ruveta enää paikkaileen omia mokia, paskakärryt on nurin jo! Toivottavasti kauppias huomaa tämän!
Kyseisessä liikkeessä, Tarjoustalossa, en kertaakaan ole joutunut yhdenkään vartijan silmätikuksi, eikä muutenkaan ole ollut mitään häirintää heidän taholtaan. Kuitenkin tässä lähiviikkoina, kun olin jo kassalla, sanoi toinen myyjä toiselle suureen ääneen, tonne meni suuri lauma mustalaisia, eikä kukaan lähtenyt heidän perään. Se jos mikä oli törkeää, kun lähistöllä olevat ihmiset kuulivat hänen sanansa. Hienotunteisuus oli tältä myyjältä kateissa, asian olisi voinut hoitaa toisinkin.
"Mitä vittua sä vitun alipalkattu homo kyyläät mua, vittu"- lausahdus. Kuiskattuna lähietäisyydeltä, samalla pälyillen hermostuneena ympäristöä tai sitten ylimielisesti, viivytellen, pää n.20 asteen kulmassa (ns.nenänvarsiefekti)