ruohosipuli

Ostin ruohosipulinipun ja killi omi sen itselleen, onkohan haitaksi kissan ruoansulatukselle? katti on muutenkin ronkeli ruokiensa suhteen, söisi vain kastikkeet annospussiaterioista. Se liikkuu paljon ja on kuin hyttynen, pieni ja hento, mitähän sille vielä voisi tarjota? kaikki marketin ruoat on jo käyty läpi eikä mikään tahdo kelvata.
Olen aivan ihmeissäni katin kanssa, sillä entinen kissamuori söi kaiken mahdollisen, minkä sai eteensä.
55395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ruohosipulihan ei ole myrkyllistä, omatkin kissani ovat niitä hieman mutustelleet. Kannattaa tutkia jätöksiä, eli jos ripulia tms. ilmenee tai ruohosipuli ei sula ollenkaan kannattaa pitää nippu kaapissa. Omille kissoilleni ei mitään tullut ja napsivat edelleen pinaattia, salaattia yms mielellään.
Oletko kokeillut esim. Friskiesin for indoor cats ruokaa? Meidän ronkelille maistuu kaupan ruuista parhaiten. Kannattaa myös katsoa eläinkliniikoilta erikoisruokia, jos kissasi on vaikka vehnälle tai kalalle allerginen(mitä ilmenee yllättävänkin paljon) niin se on sitten tottakai syömättä ruokaa, mistä tulee huono olo.
Ainakaan vielä ei kannata olla huolestunut jos kissasi on villi ja viriili. Se saa siinä tapauksessa tarvitsemansa ravintomäärän. Jos kissassa ilmenee väsymystä, haluttomuutta juoda, kuihtumista tai vastaavaa, kiikuta se lääkäriin tutkittavaksi mahd. sairauksien tai allergioiden vuoksi.
Toivottavasti edes vähän oli tästä romaanista apua :)

Äänestä
  • enpä ajatellutkaan tuota vehnäjuttua. Katin entisestä elämästä en tiedä muuta kuin nimen, joten kuukausi on ollut tutustumista puolin ja toisin, se oli katkaissut kulmahampaansakin, mutta toisaalta syö eläinkaupan kuivia raksuja, joten eivät hampaat kai haittaa syömistä.
    Se on todella reipas ja viilettää pitkät tovit ja houkuttelee leikkiin mukaan, on vaan niin ohkainen ja hento pitkän karvansa alla.

    Äänestä

meillä ei isäntä eikä emäntä saa syödä juustoa paitsi homejuustoa vanhempi vie juustot leivän päältä

Äänestä
  • Niin minäkin

    Äänestä

Kannattaa kokeilla eläinkaupankin ruokia, josko niistä löytyisi mieluinen. Samoin tuoretta lihaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


emmiina45 kirjoitti:

Ostin ruohosipulinipun ja killi omi sen itselleen, onkohan haitaksi kissan ruoansulatukselle? katti on muutenkin ronkeli ruokiensa suhteen, söisi vain kastikkeet annospussiaterioista. Se liikkuu paljon ja on kuin hyttynen, pieni ja hento, mitähän sille vielä voisi tarjota? kaikki marketin ruoat on jo käyty läpi eikä mikään tahdo kelvata.
Olen aivan ihmeissäni katin kanssa, sillä entinen kissamuori söi kaiken mahdollisen, minkä sai eteensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu