mitä mieltä olette, että lapseni on sijaisperheessä pitkäaikaisessa sijoituksessa ja tapaamiset menee hyvin ja kaikki ok. nyt kuitenkin kertoivat haluavansa adoptoida hänet. paikassa myös muita sijoituksessa. saisin lapseni kotiin,mutta pidän tärkeänä antaa hänen käydä koulu loppuun siellä ja sitten itse päättää mitä tekee. nyt alkanut tulla ongelmia että haluavat omia lapsen ja pelkäävät hänen menettämistään.olisi mukava kuulla teidän mielipiteitänne asiasta, jos saisin vähän uutta näkökantaa, kiitos.
vaikea tilanne
piipana
471857
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
tilanne.
Miksi yleensäkään antaisit lapsesi adoptioon?
Mitä mieltä lapsi on asiasta?
Miksi et halua lasta itselle?
Kuinka paljon vielä koulua jäljellä?
oletko ajatellut että heität heille vastaksi ehdotuksen yhteishuoltajuudesta? eli molemmat sinä ja he ovat huoltajia
lapsi nyt 10-v ja hän on kiintynyt perheeseen ja kaverit on siellä ja myös koulu menee hyvin, joten kotiuttaminen saattaisi vaarantaa kehityksen. en tietenkään halua antaa häntä adoptioon ja meidän suhteemme on hyvä, mutta on hyvä saada myös eri näkökantoja, koska tilanne on minulle uusi ja tuli yllättäen. en ole aiemmin kuullut vastaavasta tilanteesta.
Miksi kirjoitat tänne palstalle?
Jos lapsi on sinun ja et halua antaa häntä adoptioon, niin ei siinä ole mitään epäselvää.
Mutta jos haluat miettiä muita vaihtoehtoja niin auttaisiko siinä sosku?
no niin tuo oli hyvä, kiitoksia. taas uusi puoli asiasta.
ajattelen lapsen parasta, en omaani. lapsen isä on kuollut ja isovanhemmat myös, eikä minulla ole muuta sukua kuin täti, joten siltä kannalta en halua suoraan tyrmätä ehdotusta,jos ymmärrät tilanteeni.
Vastaus on VAIN sinulla.
Yrität täällä vähän kertoa tilanteestasi mutta vain sinä tiedät kaiken mikä vaikuttaa asiaan.(Sinun kasvatustaidot, sijoituksen syyt, lapsesi luonteen, sinun luonteen, mitä toivot elämältä, millainen sijaisperhe on, millaisen kasvatuksen lapsi saa sijaisperheen luona, kumman teistä luona lapsi saa paremman mahdollisuuden elämälleen, jne.)
Sitä vain mietin että jos asiat jatkuu kuten tähänkin asti niin miksi sijasperhe haluaa adoptoida sinun lapsesi? Miksi he eivät halua jatkaa kuten tähän asti?
Vaikka toisaalta on hienoa että perhe haluaa huolehtia sinun lapsesta vaikka he eivät saisikaan elatusapua kunnalta, vaan he haluaisivat itse huolehtia lapsesta myös taloudellisesti.
Mieti rauhassa, sinulla ei ole kiire ratkaisun kanssa.
juuri noin minäkin ajattelin. on sentään joku joka ymmärsi että kysymys on juuri tuosta parhaasta mahdollisuudesta.kiitos että kirjoitit.
: )
Luin myös viestisi jonka olit myöhemmin kirjoittanut, siis että elät parisuhteessa.
Oletko kertonut puolisollesi tilanteesta? Asia ei koske vaan sinua, vaan teitä kahta vaikka lopullisen päätöksen teetkin sinä, lapsen äitinä.
hän kyllä tulee toimeen lapsen kanssa, mutta on iso muutos ryhtyä kokopäivä isäksi ja siitä syystäkin sijoitus jatkunut. miehille on niin tärkeä tuo oma lapsi juttu.
Siinä piipana etävanhempana maksaa elatusmaksut lähivanhemmalle, eli sijaisperheeseen eikä meidän veronmaksajien enää tarvi osallistua.
selvennän vielä, että saisin siitä huolimatta olla lapsen elämässä kuten tähän asti, vain nimitys muuttuisi ja siihen liittyvät seikat kuten perimys, sukunimi ym. sellainen.
adoptiovalmennuksen. Sellainen taitaa olla olemassa.
asia on niin tuore etten ole vielä kuullutkaan sellaisesta. lähinnä katsellut netistä asiaa koskevaa lakia ja muuta aiheeseen liittyvää.
Lapsesi on sijoituksessa ja voisit sanojesi mukaan saada hänet kotiin. Kuitenkin mietit hänen antamistaa adoptioon, miksi? Kuinka kauan lapsesi on ollut sijoituksessa? Kun hän kerran on ala-asteikäinen, koulun loppumiseen on kuutisen viikkoa. Kun tapaamisia on kerran järjestetty ja kaikki menee hyvin, voisit siis saada lapsesi kotiin kuuden viikon kuluttua lomalle ja siitä sitten ehkä lyhyiden sijaiskotijaksojen jälkeen lopullisesti kotiin ja syksyllä hän aloittaisi koulun omasta kodistaan. Mitä tässä en ymmärrä? Useimmat äidit, joiden lapset ovat huostassa, ottaisivat riemusta kiljuen lapsensa kotiin.
Eihän sijaisperheen pelkoja pidä miettiä tai ottaa huomioon!! Kun perhe on ryhtynyt sijariksi, heidän on täytynyt tajuta, että lapsi voi palata kotiin.
Yhteishuoltajuus, siis mitä?! Jos et halua antaa lasta adoptioon, niin en todellakaan ymmärrä mistä tässä on kyse.
Luin toisen viestisi ja putosin lopullisesti kärryiltä: "vain nimitys muuttuisi ja siihen liittyvät seikat kuten perimys, sukunimi ym. sellainen". "Vain" nimitys, vain sukunimi... Siis apua.
Totean nyt lyhyesti tähän loppuun, että olen entinen sijari ja adoptoinut meillä viimeksi olleet kaksi lasta, joiden vanhemmat eivät halunneet lapsia. Vaikka olin tiennyt ja tiedostanut, että haluaisin adoptoida lapset jos se vain olisi mahdollista, minun oli siitä huolimatta toisaalta todella vaikea ymmärtää äitinä, miten joku voisi luopua omasta lapsestaan. Yritän nyt hirveästi ymmärtää sinuakin.
todella että mitä toi piipana itse on lapsestaan mieltä? kyllä käsittääkseni äiti kun äiti keneltä on lapsi huostattu ei edes ajattelisi tuollaista, ellei ole täysin lapsesta piittamaton, eli ei siis haluakkaan lasta elämisensä esteeksi kotiinsa. mikähän mahtaa olla piipanan oma elämän tilanne tällä hetkellä, ja mikä se oli kun huostaan otto oli aiheellinen? noi on perus tietoja mutta välttämättömiä ennen kuin voi vakavissaan antaa mitään rakentavaa neuvoa tai mielipidettä piipanalle.
niin olemme sopineet ,että hän käy koulun loppuun siellä. sopimusta voi aina muuttaa,ja olen miettinyt myös vaihtoehtoa,että hän tulisi kotiin ja kävisi siellä lomilla, mutta silloin hänellä tulisi sinne todella kova ikävä eikä sekään oikein kuulosta hyvältä. ajattelin todella päätöksiä tehdessä antavani hänet nimenomaan sijoitukseen, mutta nyt perhe onkin kiintynyt häneen liikaa jota en ollut odottanut koska sijaisperhe on saanut koulutusta tähänkin asiaan.tunteeni tietysti ovat sekavat tällä hetkellä kuten varmaan huomaa.perhe on ottamassa yhteyttä asian tiimoilta lastensuojeluun ja haluan olla hyvin valmistautunut. itse en nää yhtään hyvää syytä adoptioon ja siksi halusin muita mielipiteitä.haluan että perhe tietää,että olen pohtinut asiaa myös heidän kannaltaan, vaikken siihen suostuisikaan.
tehtäväsi mitenkään pohtia/sääliä sij.perheen tunteita.
Ainoastaan lapsesi tunteet ja paras on sinun mietittävänä.
Tiedätkö lapsesi tunteista, mitä mieltä hän on?
Lapsi on jo sen ikäinen, että pitäisi osata jotain sanoa?
Kuinka paljon olet ollut näinä sijoituksen vuosina lapsesi elämässä.
Eli onko suhteenne läheinen, vai oletteko päässeet vieraantumaan jossain vaiheessa.
Anteeksi nyt vain, mutta mulle tulee väkisinkin tunne, että sij.perhe tavallaan käy kauppaa lapsestasi.
Ovathan jo luvanneet, että saat "muka" olla aina lapsesi elämässä. Ovat luvanneet lapselle perintöoikeuden jne. Onko paljonkin rahaa takana?
Nyt olen ilkeä, mutta en malta olla kysymättä, paljonko ovat sinulle tarjonneet, että suostut
myymään lapsesi?
Minusta toi vaikuttaa jotenkin likaiselta.
Sij.vanhempien on osattava luopua lapsesta. Se ei ole lapsen eikä sinunkaan ongelma, jos ovat liikaa kiintyneet.
He ovat kuitenkin aikuisia ja toipuvat aikanaa. Lapsen asema tässä pitäis olla se tärkein ja lapsen tunteet.
Yleensähän on niin, että lasta kuullaan ja hänen kiintymisensä ja toiveensa voidaan ottaa huomioon, vaikka huostan syyt olisikin poistuneet, niin saatetaan silti jatkaa, jos katsotaan, että lapsen tunne-elämä liiaksi muutosta häiriintyy.
lähtötilanne. isäni väkivaltainen, tunkeutui kotiini väkisin ja hajotti koko paikan. lapsen isän äiti sieppasi lapsen ja lopuksi lapsen isä tapettiin ja ennen sitä hän sekosi täysin. olin jo eronnut mutta meitä häirittiin jatkuvasti. sossu yritti, että asun lapsen kanssa. halusin hänet kuitenkin turvaan, koska salaisesta asuinpaikasta huolimatta pelkäsin jatkuvasti ja halusin ettei hän joudu sellaiseen tilanteeseen. nyt olen 8-vuotta uusissa naimisissa,asiat hyvin, mutta jos ottaisin lapsen kotiin pitäisi hankkia isompi asunto ja myös miehen mielipide on otettava huomioon. selvensikö yhtään nyt.
no eihän siinä muuta jos kerran rakastat lastasi ja teillä ei enää ole mitään uhkia millään suunnalla, niin keskustele puolisosi kanssa asiasta, ja varmista että hän hyväksyy lapsesi. silti kyllä ihmettelen että mitä sanomista miehelläs on jos sinä otat lapsen takaisin luoksesi, se on sentään sun lihaa ja verta, ellette sitten ole romaaneja. jos minä olisin sinä niin ottaisin lapseni kotiin välittömästi, siinä ei olisi esteenä mikään tai kukaan.
uudessa liitossa jo 8 v, kai nykyinen miehesi tiesi lapsesi olemassaolosta , jos tiesi niin kyllä hänen aikuisena ihmisenä tajuaa /pitäisi tajuta että mahdollisuus kotiinpalamisesta on, jos hän oikeasti ei tilannetta ole edes sinun ja lapsesi kantilta ajatellut niin.. en tiedä kun ei vitsisi enään vaikeaan tilanteesi lisä pohdintaa aiheuttaa.. mutta ei liene sinusta hirveesti sitten välittävän, jos ei sinua tässä tukemassa.
Adoptioon antaminen lähtee bioäidistä. Sijarit eivät voi olla aloitteellisia. Koko kuvio on väärinpäin, jos sinuun on otettu yhteyttä ja ehdotettu, että antaisit lapsesi adoptioon.
Alä siis regoi ollenkaan koko juttuun. Puhelkoot keskenään adoptiosta sossutyperyksen kanssa jos huvittaa, se asia ei ole heidän käsissään vaan yksin sinun käsissä ja vain jos sinä teet aloitteen. Et ole tehnyt, joten jää pois kaikesta neuvonpidosta. Sano vaikka jos joku perään kyselee, että otat asian oma-aloitteisesti esille, jos sinulle joskus sellainen hullu ajatus päähän palkähtäisi.
Lapselta ei kannata kysellä. Kymmenvuotias ei voi valita äitiään tai perhettään. Hänen pitää saada olla lapsi. Nyt sossut ja sijarit ovat totuttaneet hänet tähän miten on, jotein heillä ei ole oikeutta tulla ehdottelemään lapselle mitään muuta kuin vain sitä, että hän siirtyy takaisin bioäidilleen.
ja sitä allekkin voi valita mitä haluaa sossussa, vaikka laki sanoo mitä, kun erosin, oli mulla pojat 7v ja 11v ja isänsä haluais juttua sossusta, no, olimme siellä ja molempien poikien halu oli olla äitin kaa! Eli näiden lasten suostumus meni sossun läpi!
Ja vain ja ainoastaan oli yksi sossu toteamassa sen!
Ei allekirjoituksia tms. ollut, mutta vuosipa olikin 1987!
Ja ex-isi maksoi elatukset! Joo-o, sossujen pyyntöjen jälkeen!
Asuminen on eri asia kuin juridinen ja niinkin lopullinen päätös kuin adoptio. 10-vuotias ei ole oikeustoimikelpoinen, eikä voida olettaa että sen ikäinen pystyy ennakoimaan ja ymmärtämään adoption juridisen ja lopullisen merkityksen, joka kantaa koko hänen loppuikänsä hautaan saakka.
Nyt jos aikuiset haluavat pistää päätöksen lapsen harteille, ja kysyä häneltä adoptioasiasta, niin siihen loppuu siltä lapselta lapsuus. Voi vain kuvitella sitä turvattomuutta minkä lapsi kokee, jos ei nyt ensihurmassa, niin ainakin monta kertaa myöhemmin ennen täysikäisyyttään.
Sijoituksesta ja huostasta tietenkin lapselta tulee kuulla missä ja kenen kanssa hän haluaa asua. Tuoltakin pikkuiselta olisi pitänyt kysyä ennen kuin hänet sijoitettiin sijaisperheeseen silloin aikoinaan ja sitten vuosien varrella aika ajoin, mutta jos vasta nyt on keksitty kun on paskat huosussa, kysyä lapselta vasta vuosien päästä, niin huh, huh. Häveköön kaikki.
Äidin ei tule kysyä mieheltä saako hän ottaa lapsensa kotiin. Jos mies sanoo ei, niin äitikö alistuu ja luopuu lapsestaan. Miehen pitää tukea äitiä hänen äitiydessään, jos kerran sanoo rakastavansa. Nimittäin parisuhteessa otetaan koko ihminen, keitä siihen pakettiin nyt kuuluukaan. Ei voi karsia, että hei mun lapset otetaan, sun ei. Mitä sellasella ketaleella tekee.
Ja jos mies ei huoli puolisonsa lasta, niin en kyllä kattelis.
että 2v lapselta pitäis kysyä kenen kanssa se haluaa asua???????
"Sijoituksesta ja huostasta tietenkin lapselta tulee kuulla missä ja kenen kanssa hän haluaa asua. Tuoltakin pikkuiselta olisi pitänyt kysyä ennen kuin hänet sijoitettiin sijaisperheeseen silloin aikoinaan "
ei luoja sun juttujas HK. miks sun pitää joka väliin noita idiotismin suur saavutuksia pistää joka palstalle? olet varsinainen riidan kylväjä ja vähä-älyinen noiden juttujes perusteella. toivottavasti joku tunnistaa sinut ja järjestää sut vaikka pakkohoitoon.
Kansainväliset sopimuksen, joihin Suomikin on liittynyt, edellyttävät, että ihan pienenkin lapsen kohdalla on selvitettävä hänen mielipiteensä tai tahtonsa siitä, haluaako hän äidin luota pois ja kenen läheisen kanssa hän haluaa mennä.
selvittelijöille jotka yrittää saada 2v lapselta, aloittajan tapauksessa, ehkä traumaattiselta lapselta sanaa suusta niin siitä vaan sitten selvittelee. vai että kansain väliset sopimukset? ehkä ne ei tiedä että suomessa selvitetään noi asiat puhumalla eikä guuguuguuttamalla :D :D
Jos lapsi meni 1 vuotiaana sijoitukseen ja on nyt 10 vuotias, niin onhan tässä ollut sossulla aikaa kysellä matkan varrella hänen mielipidetään. Mutta mitä ideaa on kysellä, kun ei äiti ole ollut ottamassa lasta luokseen eikä ole vieläkään. Tämä on todella kamala maa.
muuttuikin se kysely ajankohta, tuolla puhuit huostaanotto hetkestä. et sinäkään olisi ihan heti ottamassa lastas, jos isäsä tapettu ja sua jahdattais tai pelkäät henkes puolesta, niin kyllä silloin on oikein pitää lapsi turvassa niinkuin aloittaja on tehnyt.
miksei äiti pakene lapsen kanssa, jos ei kerran itsellä ole mitään ongelmia. Näin ongelmattomana normaalina äitinä voin sanoa etten antaisi lapsiani ikinä milloinkaan pois. Nehän ovat se syy miksi täällä yleensä kannattaa olla ja yrittää.
Pyysit toisten mielipiteitä, niin tässä tulee yksi sellainen:
Ekana tulee mieleen, että olet joko liian kiltti tai vähän välinpitämätön ja haluton /pelokas todellisuudessa saamaan lasta luoksesi. Etkö luota itseesi? Miksi sinun pitää niin kamalasti pohtia adoptio-vaihtoehtoa ja asiaa yleensä sijaisperheen kannalta? Jos et tosiaan halua adoptiota, niin pistä piste sille funtsimiselle!
Ihan kuin sijaisperhe olisi tavallaan tottunut johdattelemaan sinua eri asioissa. Liian kiltillä tarkoitin sitä, että yleensä otat heidät liikaa huomioon tai sitten pelkäät ottaa lasta luoksesi. Etkö luota itseesi äitinä? Kyllä enemmän tavallinen reaktio olisi suuttua adoptio-aikeista, mutta sinä jäät vain vatkaamaan ja veivaamaan asiaa sijareiden ja mahdollisen adoption kannalta... En ymmärrä.
Onko sinua alusta asti jotenkin johdateltu ja menipuloitu luopumaan lapsesta? Mitä puheet pitkäaikaissijoituksesta yleensä ovat? Jos huostaanoton syyt ovat selkeästi poistuneet, en kerta kaikkiaan tajua, miksi et halua lasta luoksesi. Siihen yleensä äidit tähtäävät ja viheltäisivät piu-paut sijareiden vinksahtamiselle adoptioon.
Jos minä olisin sijallasi - näillä tiedoilla, joita olet tapauksesta antanut - taistelisin ehdottomasti lapsen luokseni. Kyllä 10-v saa kavereita luonasi, ei sekään ole mikään veruke sille, että lapsen pitäisi käydä koulu loppuun sijaispaikkakunnalla tai sikäläisessä koulussa. Ryhdistäydy ja mieti, mitä ihan oikeasti itse haluat, mieti sitäkin, mitä vastaat lapselle aikuisena kun hän kysyy, miksi et halunnut häntä kotiin kaikkina huostavuosina.
Vähän kummallinen tunne minullekin jää koko jutusta, ihan kuin et olisi kertonut kaikkea, mikä oleellisesti vaikuttaa päätöksentekoosi.
olen sillälailla liian kiltti, että yritän ottaa sijaisperheen tunteet huomioon ehkä pitäisi nyt avata silmät. oma lapsuuteni on vain ollut pahin mahdollinen ja menneet asiat,joten minulla on myös pelko olenko tarpeeksi hyvä äiti,mitä jos epäonnistun.
En voi olla ihan varma, mutta luulen että huonoimmat äidit on niitä jotka eivät edes epäile olevansa huonoja äitejä.
Sinun pohdinnat mahdollisesta huonosta äitiydestä voi olla sinun voimavara. Tiedät millainen on huono äiti ja voit päättää että et ole sellainen.
Ja jos et halua katkaista lapsen suhdetta sijaisperheeseen niin voisitte vähän yhteistyössä miettiä lapsen kasvatusta. Mitkä tavat he ovat havainneet hyviksi? Ja on olemassa apuja jos itse teet parhaasi lapsen kanssa (neuvola, koulu, yms). Onko lapsellasi kummeja? Onko sinulla ystäviä joilta voit pyytää apua tarvittaessa? Onko puolisosi valmis ottamaan isäpuolen roolin hoidettavaksi?
Lapsi on varmasti kasvanut sinusta erilleen, mutta hän on kuitenkin sinun. Miten voisit perustella lapsellesi täysi-ikäisenä että et ottanut häntä itsellesi vaikka sinulla oli kaikki edellytykset huolehtia hänestä. (Tai sinähän sen tiedät onko sinulla edellytykset..ainakin näin ulkopuolisena se kuulostaa siltä.)
Ja sitten on olemassa se mahdollisuus että epäonnistut. Mutta sama mahdollisuus on muillakin. Kyse on siitä että estääkö se sinua haluamasta lasta?
lapsella on epäviralliset kummit kun ei kuulu kirkkoon. on niin raskas kuunnella, kun hän kertoo pahoittaneensa mielen, kun koulussa puhutaan,että kaverit menee mummolaan ja serkut tulee jne. sitten kysyy miksi mulla ei voi olla. yritäppä siinä selittää. minun suku kun on tädissä ja miehelläkin pieni suku. miestä myös pelottaa ottaa lasta koska se on iso muutos hänelle.
siinä tapauksessa jos annat lapsesi adoptoitavaksi, ilman että edes annat itsellesi ja lapsellesi mahdollisuutta yhteis elämään, niin voisin sanoa että olisit huono äiti. kyllä sinä pärjäät ihan varmasti, ja tuki muotoja on monia, ja 10v nappula on jo siinä iässä että ei ainakaan fyysisiä ongelmia olis, anna lapsellesi mahdollisuus elää onnellista jäljellä olevaa lapsuuttaan äitinsä rinnalla. älä vie lapseltasi sitä tilaisuutta kun se kerran on edessä.
Jos olen ymmärtänyt oikein niin lapsesi on ollut pieni sijaisperheeseen mennessä ja ollut sijoitettuna nyt ainakin yli 8 vuotta (koska olet naimisissa nyt ollut sen aikaa).
Ymmärsin että et kuitenkaan ole pohtinut lapsen takaisin ottoa, koska et ole puhunut siitä miehesi kanssa.
Mielestäsi näin olisi hyvä jatkaa, tapaat lasta silloin kun tapaat ja hän olisi sijaisperheessä aikuisuuteen.
Tässähän on nyt tilanne mitä Helinä-Keiju on peräänkuuluttanut, että sijaislapsi pitäisi adoptoida jos sijoituksessa koko lapsuutensa. Mikä tässä nyt nostaa Helinän takajaloille ja muutkin.
Äiti ei ole halukas ottamaan lastaan ja ei pidä liian omistavista sijaisvanhemmista, jotka haluaisivat tarjota lapselle vakinaisen kodin ja perheen.
Äidinhän ei tarvitse adoptioon suostua, mutta mikä on lapsen paras. Olisiko aika saada oma perhe, kun äiti ei ota häntä omaankaan perheeseensä vaikka ei mitään todellista estettä tunnu olevan.
olen puhunut miehen kanssa ja hänelle se on liian suuri muutos. sitä tässä ajan takaa että nyt minulla olisi mahdollisuus antaa lapselle ihan oikea perhe.oikea mummo ja pappa. oikeat sisarukset ja serkut,mitään näistä minulla ei ole tarjota niin että ei olisi aina paha mieli, kun kaverit sanoo menevänsä mummilaan ja serkut tulee jne. hän on siellä asunut kuitenkin 1-vuotiaasta ja tällainen tilaisuus pitää ottaa vakavasti ja pohtia kunnolla.
Jos ja kun miehesi ei tahdo lastasi luokseen, niin tilanne on kannaltasi hankala. Ilmeisesti tämä mummi ja pappa on miehesi puolelta ja ovatko he valmiit ryhtymään isovanhemmiksi lapsellesi.
Ovatko he sen oikeampia isovanhempia tai miehesi sisarusten lapset serkuksia kuin sijaisvanhempien tarjoamat, jotka lapsi on tuntenut koko ikänsä? Yhteistä kuitenkin se ettei biologiaa ole.
on sinulle tärkeämpi kuin lapsi..Jos olisin sossu,en antaisi lasta takaisin.
Jos lapsi on kasvanut sijaisperheesä noin kauan ja sinulla on ollut asiat niin hyvin kuin annat ymmärtää, ihmettelen suuresti miksi sijoitusta on jatkettu näin pitkään? Tuntuu ettet pohjimmiltaan halua olla lapsellesi oikeasti(lue kokopäiväisesti) äiti, vaan on kiva että on olemassa lapsi jonka voi aina sillon tällön ottaa luokseen leikkiin kotista.
Ei ole ihme että sijaisperheistä on huutava pula..
Ihmiset tekevät lapsia joita ei olla valmiita itse kasvattamaan. Ja sitten kun lapsi sijoitetaan, maristaan siitä että sijarit on aivan liian kiintynetä lapsiin.. Eikö se ole hyvä asia että lasta rakastetaan kuin omaa??
Ihmettelen todella, että jos äiti ei ole ottanut lasta pois sijoituksesta ensimmäisen 3 vuoden aikana, niin miksi sossut on suostuneet tämmöseen hyvän äidin puolesta maksamaan lapsen hoidon verovaroista. Vaadin, että laki muutetaan niin, että 2 tai 3 vuotta on raja, ja siihen saa vetkuttelu loppua. Kun nyt luin mitä on tapahtunut tässä ihan hyvässä mukavuudenhaluisessa parisuhteessa, että ei haluta muutoksia ja äiti pitää isovanhempia puutetta suurempana murheena lapselle kuin äidin puutetta, niin jottei vastaavaa enää pääse tapahtumaan kehotan viipymättä muuttamaan lakia koko lapsuuden estäviltä sijoituksilta suojaaviksi. Tämä ketju on järkyttävyydessän todella kuvottava.
saadaan tämä palsta vielä muutettua sillen ettei kukaan huomaa, niin eduskunnan lakivaliokunnaksi, jotta sinun lakiuudistus vaateesi voitaisiin käsitellä ja hyväksyttää ne sitten vaikka ylläpidolla?
niin siis miehellä ei vanhempia tai sisaruksia. tarkoitin, että nämä olisivat sijais puolella.
en ole uskaltanut lasta ottaa, koska meitä on häiriköity jatkuvasti aina viimevuoteen asti, joten tilanne vasta nyt rauhoittunut. ei ole kiva kun on uhkailtu ja seurailtu perässä ja lähestymiskiellot eivät aina ole suojanneet kuten pitäisi. aina ei virkavalta ole kerennyt niin nopeasti paikalle. myös sijaisvanhempia on häiritty.
Voisiko adoptioajatuksen takana olla sellainen seikka, että perhe haluaa tarjota lapselle varmuuden siitä, että hänen paikkansa on pysyvästi tässä perheessä? Lapsi on asunut käytännöllisesti katsoen koko ikänsä sijaisperheessä, jossa hänellä on sijaissisaruksia, sijaisvanhemmat ja "isovanhemmat", "serkut" jne.Kun lapsen tähänastinen elämä on ollut nykyisessä sijaisperheessä, niin voi olla pelottava ajatus, että joutuisikin lähtemään ja aloittamaan ihan uuden elämän biologisen äidin ja uuden isäpuolen kanssa.Jos adoptioajatus tuntuu vaikealta, voisit selvästi kertoa perheelle ja lapselle, että hän saa asua sijaisperheessä aikuistumiseensa asti. Kuinka tiiviit suhteet sinulle on näiden vuosien aikana muodostunut lapseesi? Kuinka usein tapaatte toisianne ja onko lapsi viettänyt pidempiä aikoja luonasi?
niin ajattelen itse samaa, että lapselle on iso muutos repiä sieltä yhtäkkiä pois. voisihan sitä itsekkäästi päättää, että sinä muutat nyt meille. tottakai itse haluan sitä, mutta onko se sitten oikein.pitäkää vain hulluna.
hienoa että olette jaksaneet ottaa kantaa näin paljon. nyt tämä keskustelu on rönsyillyt suuntaan jos toiseen ja kiitän kaikkia näin yhteisesti. jos joku haluaa vielä kirjoittaa niin en enää kommentoi. olisiko aika siirtyä muihin aiheisiin.luulenpa, että tässä on jo niin laajasti käsitelty tätä asiaa, ettei siihen kellään ole uutta lisättävää. hyvää kevättä kaikille.