iskiaskipu hoitotyössä

Mitä voi tehdä kun potilaiden nostelu laukaisee iskiaskivun, ettei voi edes kävellä kun se alkaa? Onko kellään kokemusta, voiko vaivasta kenties parantua joskus? Olen nuori hoitaja, jolla olisi vielä 40 vuotta työelämässä...
2577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni on myös samaa vaivaa, se alkoi tuossa raskausaikoina. Toisesta jalasta meni voimat, kipukin tietysti oli hiukan ikävää. Kepin kanssa jouduin kulkemaan aika ajoin.

Itselläni tuntuu olevan pahin laukaiseva tekijä oma painonnousu. Lieväkin ylipaino tuntuu olevan liikaa, ja oireilu alkaa. Eli joudun pitämään aika tarkkaan huolta siitä, että kiloja ei keräänny. Samalla lailla tietysti lihaskunto oltava hyvä. Itselläni on vaivan taustalla myöskin lievää skolioosia, jalkani ovat erimittaiset, mutta en käytä mitään erikoispohjallisia. Teen suhteellisen raskasta hoitotyötä, mutta pärjään nykyisin aika hyvin selkäni kanssa.

Mutta lääkäriin on mentävä, ettei taustalla ole välilevyongelmaa. Myös fysioterapeutit osaavat antaa yksityiskohtaisia ohjeita. Ergonomiaa kannattaa tarkkailla myös, pyytää vaikka työtoveria tarkkailemaan, jos ei itse huomaa mahdollisia puutteita.

Äänestä

Mulla on ollut iskiaskipua. Selästä säteilee jalkaan ja voi olla niin kipeä ettei pysty istumaan tai liikkumaan. Yleenä paranee hitaasti ja särkylääkkeet auttaa huonosti. Lääkäriltä voi saada vahvempia lääkkeitä. Hoitoon kannattaa mennä, jos vaiva jatkuu kuukaudesta toiseen, voi muuten kroonistua. Joten kannattaa hakea apuakin ja tutkia kunnolla se. Liikunta ja hyvä lihaskunto auttaa pitemmällä tähtäimellä. Olen käynyt useita kertoja viikossa kuntosalilla (teen vain 30-40 min kerrallaan) kohta vuoden päivät. Kaikki iskiaskivut ovat hävinneet eivätkä ole takaisin tulleet. Aloita säännöllinen liikunta ja pudota mahdollinen ylipaino. Se voi aikanansa tuoda helpotuksen. Sullakin on raskas työ, joten hoidathan itseäsi. Hoitotyö ei itsessään missään tapauksessa kohenna kuntoa, vaan kuormittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuinka pärjää kirjoitti:

Mitä voi tehdä kun potilaiden nostelu laukaisee iskiaskivun, ettei voi edes kävellä kun se alkaa? Onko kellään kokemusta, voiko vaivasta kenties parantua joskus? Olen nuori hoitaja, jolla olisi vielä 40 vuotta työelämässä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu