CD-levylle polttaa kaikki tiedostot kerralla mitä haluaa tallentaa. Nyt kävi niin, että eilen tallensin viitisensataa valokuvaa, ja tänään lisäsin samalle levylle, mutta nyt näyttää, että sillä levyllä ei olekaan kuin ne viimeksi lisätyt.
Pitääkö?
Juusesama
16484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Riippuu levystä tai polttotavasta. Rw-levylle voi lisätä tiedostoja myöhemminkin ja r-levyllekin kunhan jättää levyn viimeistelemättä (finalize). Kaikki asemat eivät välttämättä pysty lukemaan viimeistelemätöntä levyä mutta jos levy on omassa käytössä, se tuskin haittaa.
Tai jätin tekemättä, viimeistelemättä, lisätä nyt voikin, mutta entiset hävisi. No on siinä ainakin se hyvä puoli, että lisätä voi, ei mennyt levy ihan hukkaan.
Jos käytit CD-RW -levyä, niin luultavasti kirjoitit epähuomiossa entisten päälle automaattialustuksella. Tavalliselle CD-levylle myös voi kirjoittaa useampaan kertaan, mutta polttamisen alussa pitää määrittää levy multisessiolevyksi, jota toimenpidettä tuskin teit. Multisessiota ei tosin muutenkaan kannata tehdä, koska se tekee hukkatilaa levylle ja saattaa eri toistinten kanssa aiheuttaa yhteensopivuusongelmia.
Lisätä myöhemmin, niin se pitää tehdä, multisessiointi.
Muistitikku olisi paljon yksinkertaisempi, jos se vaan toimisi.
Kun tässä minun poltto-ohjelmassa ei ole multisessio-nimellä sitä toimintoa, niin tarkoittaako samaa semmoinen toiminto missä lukee greate ISO files ja jotain?
Käytän CDburnerXp:tä
En muista CDBurnerXP:n toimintoja ulkoa, mutta voi olla, että siinä multisessiolevy tehdään yksinkertaisesti jättämällä päättö pois, l. Do Not Finalize Disk tjsp.
Create ISO Filesilla tehdään levykuvia.
kanssa, montaa senttiä kappalle. Polta kerralla se mitä poltat ja vaihda levyä.
Kun ei näköjään muuten onnistu. 2,70 kappale oli tarjouksessa, eli onhan siinä jo 270 senttiä per kipale, siis sellainen mihin voi useammin kirjoittaa. Jos niitä jostain saa muutamalla sentillä kappale niin kerro heti minullekin.
Minä olen nuuka ihminen, siksi nuukailen.
1133 valokuvaa ja suljin levyn. Se on siltä osin selvä asia.
Oikeasti, jos noita levyjä saisi jostain jollain senteillä kappale, niin voisin ostaa.
hain 25 cd:tä 12 euroa ja risat eli n. 50 senttiä kipale, netistä saa kolmanneksella tuosta hinnasta jostain nierleltä tai vastaavasta, siis ulkomailta, suomessa teostomafia haluaa välttämättä napata rahaa mun datacd:stäkin, haistakoon sanonko mitä
noin kalliita on tarjouksessa? Normaalihinta n. 1,50 euroa kappaleelta cd-rw:t
Nimeltä mainitsemattomassa kirjakaupassa. En viitsi antimainostaa ketään. Halvin levy, sellainen johon voi vain kerran polttaa, oli 2,30 ja sekin tarjouksessa.
Jos vaikka tilaisi jostain, jos noin halvalla saa.
verkkokauppa.com, he toimittavat suoratoimituksena tallinasta hyvitys-maksuttomia levyjä. Esim. viimeksi tilasin verbatim (laatua) cd-r levyjä 50kpl cakebox, 9,90, levylle ei tule hintaa kuin 19,8 senttiä kipale.
Olikohan noin 16 senttiä centtiä kappale, kun sata ostaa, mutta puolet tulee hintaan lisää jos pelkät levyt tilaa.
Nuokaan.