ÄLLISTYTTÄVÄ

Miten Mattila kehtaa esittää henkilöstölleen palkanalennuksia???
181509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Palkka sairaalassa on muutenkin pieni ja sitä pitäisi vielä alentaa. Sikamaista.
Voisiko kaupunginjohtaja Mattila alentaa omaa palkkaansa?

Äänestä

ollu yhteiskunnan henkipatto, ja joka ryhmä (siis kunnan palkolliset) on aina yksin saanut vastattavakseen päättäjien tekemät mokat,ja nyt myös globaalin taantuman.

Äänestä

Kun jotakin on pakko tehdä, niin on tyhmää siitä yhtä ihmistä syytellä. Vaikkakin hän joutuu virkansa puolesta tekemään nämä esitykset, jotka kaupungin taloushallinto on suunnitellut. Siinä olen samaa mieltä monen muun kanssa, ettei talousahdinkoa voi pelkästään kaupungin henkilöstön harteille sysätä, vaan vastuun kantoon on kaikkien kuntalaisten osallistuttava.

Äänestä
  • että hän katsoo myös kaupungin taloushallinnon perään, mitä siellä tällä kertaa suunnitellaan.

    Kaupunginjohtaja ratkaisee myös sen, mitä virkamisten laatimia ehdotuksia hän kaupunginhallitukselle esittelee. Ei hän suinkaan mikään tahdoton toisten äänitorvi ole.

    Tässä mielessä kritiikki on kyllä oikeutettua.

    Äänestä

  • maksetaan siitä kirjoitti:

    että hän katsoo myös kaupungin taloushallinnon perään, mitä siellä tällä kertaa suunnitellaan.

    Kaupunginjohtaja ratkaisee myös sen, mitä virkamisten laatimia ehdotuksia hän kaupunginhallitukselle esittelee. Ei hän suinkaan mikään tahdoton toisten äänitorvi ole.

    Tässä mielessä kritiikki on kyllä oikeutettua.

    Kaupunginjohtajan palli on työpaikkana niin hyvin palkattu, että siinä istujan on kestettävä paineet ja kansalaisten arvostelut. Tiespähän varmaan tullessaan, minne oli tulossa. Ei jämsäläisten johtajat koskaan ole helpolla päässeet.

    Äänestä

  • Pitää kestää arvostelu kirjoitti:

    Kaupunginjohtajan palli on työpaikkana niin hyvin palkattu, että siinä istujan on kestettävä paineet ja kansalaisten arvostelut. Tiespähän varmaan tullessaan, minne oli tulossa. Ei jämsäläisten johtajat koskaan ole helpolla päässeet.

    On oikeutettua arvostelua ja ilkeämielistä loanheittoa. Mattilaan on kohdistettu enimmäkseen tuota jälkimmäistä. Kuten moneen kertaan on jo todettu, ei ole hänen syynsä tämä kaupungin nykyinen taloudellinen tila, mutta hänen on pakko yrittää sitä jotenkin korjata.

    Äänestä

Olen kaupungin pienipalkkainen duunari. Minulla on pienet menot, ja pienet TULOT. Tulen omillani toimeen juuri ja juuri. Ja jos tästä vielä palkkoja alennetaan, miten käy...... Kaupungin henkilöstöä on turha rangaista siitä että taloustilanne on huono. Pitäisikö tuntea syyllisyyttä olla kaupungin palveluksessa? Fyysisen työnteon ohella tällä hetkellä henkilöstöa rasittaa myös henkiset paineet.

Äänestä
  • "Kaupungin henkilöstöä on turha rangaista siitä että taloustilanne on huono."

    Minäkin olen pienipalkkainen duunari, mutta en kaupungin töissä. Olen kanssasi samaa mieltä, että huonon taloustilanteen korjaaminen ei kuulu kaupungin työntekijöille yhtään sen enempää kuin muillekin. Myös kaikenlainen syyllistäminen on ihan pe*****tä. Osoittaa vain näiden sormellaosoittajien omaa tyhmyyttä. Syytellään kiivaasti muita, ettei itse tarvisi luopua mistään. Ei kaupungin työntekijät ole syyllisiä kuntaliitoksiin sen paremmin kuin tuohon viiden vuoden lakiinkaan. Kaikki tässä ollaan samassa liemessä ja kaikkien tulisi kantaa oma vastuunsa.

    Äänestä

  • tämä... kirjoitti:

    "Kaupungin henkilöstöä on turha rangaista siitä että taloustilanne on huono."

    Minäkin olen pienipalkkainen duunari, mutta en kaupungin töissä. Olen kanssasi samaa mieltä, että huonon taloustilanteen korjaaminen ei kuulu kaupungin työntekijöille yhtään sen enempää kuin muillekin. Myös kaikenlainen syyllistäminen on ihan pe*****tä. Osoittaa vain näiden sormellaosoittajien omaa tyhmyyttä. Syytellään kiivaasti muita, ettei itse tarvisi luopua mistään. Ei kaupungin työntekijät ole syyllisiä kuntaliitoksiin sen paremmin kuin tuohon viiden vuoden lakiinkaan. Kaikki tässä ollaan samassa liemessä ja kaikkien tulisi kantaa oma vastuunsa.

    Meitä pienipalkkaisia löytyy paljon muualtakin kuin kaupungin palveluksesta, esim. kaikista pienehköistä teollisuuden tai sitä palvelevista firmoista. Ja kaikista niistä osa porukkaa on lomautettuna kokonaan tai osa-aikaisesti. Miten kaupungin työntekijät eroavat tästä väestä? Ei käsittääkseni ainakaan työn määrä niin paljon suurempi ole ollut... Eli ei muuta kuin mukaan talkoisiin vaan :)Vaikkei lama meidän kenenkään vika olekaan suoranaisesti.

    Äänestä

  • lomautettu kirjoitti:

    Mielummin olisin lomautettuna kuin tekisin raskasta työtä pienemmällä palkalla. Siis jos meinaavat toteuttaa palkan alennuksen. Samaa tärkeää työtä tekevät duunarit kaupungin palveluksessa sekä yrityksissä. Mutta edelleenkään kaupungin duunarihenkilöstö ei ole syyllinenn kaupungin taloustilanteeseen.

    Äänestä

  • keneltäkään tekemällä.... kirjoitti:

    Mielummin olisin lomautettuna kuin tekisin raskasta työtä pienemmällä palkalla. Siis jos meinaavat toteuttaa palkan alennuksen. Samaa tärkeää työtä tekevät duunarit kaupungin palveluksessa sekä yrityksissä. Mutta edelleenkään kaupungin duunarihenkilöstö ei ole syyllinenn kaupungin taloustilanteeseen.

    " Mutta edelleenkään kaupungin duunarihenkilöstö ei ole syyllinenn kaupungin taloustilanteeseen." No eipä kai ole syyllistynyt. Entä sitten. Ei Suomen vientiteollisuuden työntekijätkään ole syyllisiä lamaan, ei ole syyllisiä kauppojen työntekijät eikä syyllisiä ole kuntien työntekijätkään. SE NYT VAIN ON TOSIASIA, ETTÄ TÄSSÄ KUSESSA OLLAAN. Maailma ei ole aina oikeudenmukainen paikka. Ikävä kyllä talouskriisi koskettaa kuitenkin meitä kaikkia. Täällä esitetään että muka vain kaupungin työntekijät maksaisivat tästä tilanteesta, mutta se on täyttä soopaa. Paljon suojatumpaa työpaikkaa kuin kunta tai kaupunki ei ole olemassa. Kaikki muut tinkivät tavalla tai toisella. Yritysmaailmassa eletään jatkuvassa pelossa milloin tulee kenkää. Lomautettujen määrä on valtava ja irtisanomisia tulee. Palkkoja alennetaan jo todella useassa yrityksessä yhteisin sopimuksin, eduista tingitään ja kaikessa on pakko säästää. Kaupunkia koskee aivan sama todellisuus kuin kaikkia muitakin. Siis: tässä tilanteessa EI ole maksumiehenä kaupungin työntekijät. Mutta kaupungin työntekijätKIN joutuvat osallistumaan säästöihin. Tervetuloa tavallisten kuolevaisten joukkoon!

    Äänestä

  • muut maksaa kirjoitti:

    ole oppineet mitää. aikoinaa kun olin töissä yhtyneillä, niin oli paha lama 1980 luvun alussa, seuraava lama oli 1990 luvun alussa. nyt elämme lama vuotta 2009, MIKÄ VITTU SIINÄ ON ETTEI HERRAT OPI MITÄÄ. ei tämä "lama" tullut yllätyksenä.

    Äänestä

  • lomautettu kirjoitti:

    Meitä pienipalkkaisia löytyy paljon muualtakin kuin kaupungin palveluksesta, esim. kaikista pienehköistä teollisuuden tai sitä palvelevista firmoista. Ja kaikista niistä osa porukkaa on lomautettuna kokonaan tai osa-aikaisesti. Miten kaupungin työntekijät eroavat tästä väestä? Ei käsittääkseni ainakaan työn määrä niin paljon suurempi ole ollut... Eli ei muuta kuin mukaan talkoisiin vaan :)Vaikkei lama meidän kenenkään vika olekaan suoranaisesti.

    Jos yksityisen puolen työntekijä lomautetaan, hänen työpanostaan ei tarvita töiden vähenemisen takia. Kaupungin työntekijä lomautetaan huolimatta siitä tarvitaanko hänen työpanostaan vai ei. Ketkä jälkimmäisen työpanosta tarvitsevat? Kenen pitäisi maksaa näistä palvelusta käypä (= kannattava) hinta?

    Äänestä

  • ruustukki2 kirjoitti:

    "    Jos yksityisen puolen työntekijä lomautetaan, hänen työpanostaan ei tarvita töiden vähenemisen takia." Kyllä yksityisellä puolella joudutaan lomauttaan ihan samoin kuin kunnilla, siis silloinkin vaikka työpanosta tarvittais. Kun on pakko säästää ja vaihtoehto on firman konkka niin lomautus on 1 (ikävä ja pakollinen) keino.

    Äänestä

  • jannevaanjämsästä kirjoitti:

    "Kyllä yksityisellä puolella joudutaan lomauttaan ihan samoin kuin kunnilla, siis silloinkin vaikka työpanosta tarvittais." Sekaannunpa minäkin tähän keskusteluun. Yritysmaailmassa pitkään toimineena en ole koskaan kuullut, että mikään yritys olisi alkanut väkeään lomauttaa silloin kun tilauskirjat ovat täynnä. Mitäs järkeä siinä olisi?

    Äänestä

  • ruustukki2 kirjoitti:

    Jos yksityisen puolen työntekijä lomautetaan, hänen työpanostaan ei tarvita töiden vähenemisen takia. Kaupungin työntekijä lomautetaan huolimatta siitä tarvitaanko hänen työpanostaan vai ei. Ketkä jälkimmäisen työpanosta tarvitsevat? Kenen pitäisi maksaa näistä palvelusta käypä (= kannattava) hinta?

    Kumman kaupungin työntekijät sitten haluavat? osa porukasta kokonaan lomautetuksi, vai kaikilta vähän palkasta? Luulisin että tekniseltä puolelta pystytään lomauttamaan kun rakentaminen yms. on vähentynyt. Terveydenhuollosta ehkä pystyy vähemmän väkeä poistamaan. Ja muitakin toimintoja kaupungilla on, joita voi tarkastella.

    Äänestä

  • noin? kirjoitti:

    "Kyllä yksityisellä puolella joudutaan lomauttaan ihan samoin kuin kunnilla, siis silloinkin vaikka työpanosta tarvittais." Sekaannunpa minäkin tähän keskusteluun. Yritysmaailmassa pitkään toimineena en ole koskaan kuullut, että mikään yritys olisi alkanut väkeään lomauttaa silloin kun tilauskirjat ovat täynnä. Mitäs järkeä siinä olisi?

    "... mikään yritys olisi alkanut väkeään lomauttaa silloin kun tilauskirjat ovat täynnä. Mitäs järkeä siinä olisi?" Ei siinä olisikaan järkeä. Mutta lomautetaan kyllä niin että jäljellejääneitten on melkein mahdoton selviytyä työtaakasta kun porukkaa on liian vähän jäljellä töissä. Laman aikaan tilauskirjojen täytteenä olevat työtkin on monesti alihintaan saatuja ja kannattamattomia jolloin ne täytyy tehdä normaalia pienemmällä porukalla, kiireellä ja jopa tappiolla. Toinen vaihtoehto olis että pajat seisoo kokonaan.

    Äänestä

  • tekijämies kirjoitti:

    Kumman kaupungin työntekijät sitten haluavat? osa porukasta kokonaan lomautetuksi, vai kaikilta vähän palkasta? Luulisin että tekniseltä puolelta pystytään lomauttamaan kun rakentaminen yms. on vähentynyt. Terveydenhuollosta ehkä pystyy vähemmän väkeä poistamaan. Ja muitakin toimintoja kaupungilla on, joita voi tarkastella.

    Ymmärrykseni mukaan tekninen puoli on muutama prosentti menoista? Säästä siitä sitten merkittävästi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MATTILA kirjoitti:

Miten Mattila kehtaa esittää henkilöstölleen palkanalennuksia???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu